Muina miehinä

Ylitin katua toimistomme edessä. Mieleeni tuli, että eräänä päivänä, kun olen syvissä ajatuksissani, saksalaisvalmisteinen, Mercedes-merkkinen henkilöajo ajaa ylitseni. Se ei aja minua lituskaksi kuten lapsuuden Tom ja Jerry –piirretyissä vaan rikkoo kohtalokkaasti sisäelämäni ja kuolo korjaa minut.

Sisältyikö tähän assosiaatioon jonkinlainen deathwish?

Toimiston ovella minulla välähti. Toiveeni pikaisesta lopusta saattoi johtua sen pinnipäisen assarin viimeisestä sanasta eilisen työpäivän päätteeksi:

-Nähdään taas, setä!

Tiesin olevani vanha (mieluummin kuin aikuinen) ja minun kolesteronini oli varastoitunut enemmän ajatustottumuksiini kuin verisuoniini. Silti se tuntui pahalta, niin pahalta. Niin paljon voisi jättää sanomatta. Missä on viisas vaikeneminen? Tai: missä on wiisaiden wanhusten kunnioittaminen, arvostaminen ja sopiva palvominen?

(Oikeasti & salaisesti odotin nuoren naisen klassista ja pientä suurempaa ihastumista keski-ikäiseen petoon, joka osasi ottaa naisen – kokonaisena.)

Miten tällaisen jälkeen voi enää elää?

Se on kysymys, jonka jokainen yli nelikymppinen teini esittää itselleen. Äijät ottelevat kuitenkin ihan eri lajeissa. Ne jatkavat elämää – ja sanon tämän varmuudeksi: on the very same fucking day.

Asetuin pöytäni ääreen, nostin tulenpunaiset Clarksin mokkakenkäni pöydänkulmalle ja sihautin Pepsi-tölkin auki.

Luulin että tekisin tänään töitä jos jaksaisin. Viiittu, man.

Tietenkin vt. toimari ilmestyi siihen ja ihmetteli hetken setuppiani ja keikautti sitten pinkeän kaula-aukkonsa puoleeni.

-Mulla ois sulle pyyntö.

-Shoot.

-Kävisitkö kloussaamassa sen Tesla-diilin? Saat uuden Tesla Model X:n ihan omaksi.

-Siis minä & tänään?

-Eikun sinä ja eilen.

Miksi suostun tällaiseen?

Elukoitakin on pakko kohdella nykyisin paremmin, kiitos kettupoikien. Pitäisikö tänne faksata paikalle joku Discovery Channel, joka nostaisi kohun siitä, mikä meitä odottaa näissä häkeissä joka päivä?

Tiedätkö mikä elämässä on kaikkein vaikeinta? Ei rakkaus, ei oikein toimiminen eikä edes maailman pelastaminen. Se on olla cool silloin kun käsketään tuolla lailla rumasti. Could kill her. Like that. Napsautin sormiani vaikka olin jo menossa.

Iso toimistorakennus, aulapalvelu, vierailijalätkä ja sitten pääsy 30. kerrokseen. Huomioni oli hissimatkalla vatsanpohjassa, kuin pelkäisin, etten tiedä paremmasta.

Tesla-diileri. Scum bag. Local low life.

Mitä sanottavaa minulla voi olla tyypille, joka on niin paljon alempana kuin minä? Pukeutuu kuin Miami Vice (pikkutakissa kolme nappia ja Old Spice) ja käyttäytyy rehvakkaasti kuin Kirk Douglas.

-Okay, let’s do it.

-Mitä pelleilyä tämä on? Tiedätkö kuka minä olen?

-Tiedän: olet Horst Zeitkugel, kurjasta Kirchheim am Teckin kylästä, kusipää jo 5-vuotiaana kun söit toisten steinerpäiväkotilaisten eväät, kusipää edelleen kuusikymppisenä, kromia ja nahkaa. Eli vedä se nimi paperiin ettei tarvitse auttaa.

-Kuka sinä luulet olevasi??!

-Mies jolla ei ole mitään menetettävää.

Oliko tämä se tarjous, josta ei kannata kieltäytyä?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s