Muotoiluajattelua

Olin mielestäni tehnyt päivän työt. Kello näytti viittä vaille kymmentä, aamupäivällä. Mitä sitä tekisi loppupäivän? Ajatustyötä, seisahtaneen ja paikalle pysähtyneen ja siihen lopullisesti jääneen ihmisen työtä.

Istuintyö, selkäsärky, ennenaikainen kuolema.

Mistä kaikesta ihminen vapaaehtoisesti luopuu elääkseen näin?

Ei minun tätä pitänyt ajatella, mutta katso noita ihmisiä! Kuinka moni luopuisi suuresta osasta nykyisen elämänsä etuuksia, jos olisi tiennyt 20 vuotta sitten sen, minkä tietää nyt?

Suuri aallonharja pyyhkäisi filosofiset pohdintani ulapalle: olet töissä! Ja rehellistä työtä varten olin koonnut pienen mutta ultrasähäkän tiimin: Pirjo, Pentti ja minä.

Työnjako oli se, että P & P hoiti työt ja minä vastasin urakan sujumisesta. Ajatella, että meillä on iPhonet ja siihen päivitetyt apit, mutta urakka on edelleen urakka. Tai eihän siinä toisaalta mitään kummallista ole: jonkunhan on johdettava pientä ihmistä, ettei se eksy ja loukkaa pikku jalkojaan.

Muotoiluajattelun asiakasimplementointi ja aikaa tulimmaiset 45 min. Hopi hopi, guys!

-Mikä meidän empaattinen syventyminen on?

-Se on se, että eläydymme vahvasti kysymyksiin, joita asiakas ei ole osannut kysyä.

Ja saman tien ilmestyi valkotaululle tarralappu jossa luki ”Kysymättömät kysymykset”. En vielä tässä vaiheessa sanonut mitään. Ylipäätään sanomiset kannatti säästää ihan muihin hetkiin ja antaa sanattoman kehonkielen kertoa omaa tarinaa.

-Mikä on tämän hetkinen todellisuus?

-Asiakkaan innovaatiopotentiaali on tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna.

Post-it: ”Zero potential”.

-Mikä on vaihtoehtoinen todellisuus?

-Niitä on kaksi: asiakas organisoi väkensä uudestaan eli törmäyttää väkensä nykyistä luovemmin tai sitten heittää puolet väestä pellolle.

Post-it: ”Väistämätön törmäys.”

-Millä saamme asiakkaan tekemään kovia päätöksiä?

-Asettamalla veitsen kurkulle: valitse tai kuole.

Sama valinta ilmestyi myös post-it-lapulle.

-Ja viimeisenä: Mikä saadaan toimimaan markkinoilla?

-Tehdään proto tai pienin toimiva palvelu. Tässä tapauksessa se varmaankin olisi Akvaario tai Leirinuotio.

Tälle nauroimme yhdessä.

Post-it: proto.

Katsoin kelloa. Aikaa oli mennyt tasan 5 minuuttia. Mitä helvettiä me tekisimme loppuajan? Pelaisimme bingoa? Panisin Pirjoa ja pakottaisin Pentin katselemaan?

Mieleni toimi kuin Villi Itä: ei mitään vaikeuksia luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia. Vaikeus tuli toisinaan näiden ultraluovien sähikäisten implementoinnissa bisnesmaailmaan.

Jäin miettimään noiden kahden työskentelyä ja muistelin, miten vuosikymmen sitten jollakin kurssilla oli kehotettu antamaan palautetta aina kun voi. No mitäs tässä muutakaan sitten.

-Tästä teidän työskentelystä…

Kumpikin jäykistyi niille sijoilleen. Mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että Pirjo jäi kiinni tarralappuihinsa ja Pentti tussikäteensä valkotaululle.

-Varsin tehokkaita te olette…

Näin heidän ilmeistään, että kaikki mitä he odottivat oli ilmassa Occamin miekan lailla roikkuva mutta-lause.

-… ja siksi ajattelin antaa teille loppupäivän vapaata. Go crazy!

Edes vanhojen Suomi-Filmien ylinäytellyitä ilmeitä ei voinut verratakaan siihen, miten P & P:n naamat laukesivat onneen ja aurinkoon.

Pitäisikö minun kirjoittaa kirja Esimiehesi tienä onnellisuuteen?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s