Koneet ja moraali

Sanotaan että kulttuuri on kaikki. On aamuja, joiden perusteella olisin valmis uskomaan siihen kuin Jehovaan tai johonkin vastaavaan. Mutta ei kulttuuriuskovaiseksi oikein ilmoittaudu kuin evankelistat ja ne ovat järjestään säälittäviä otuksia.

Tiedätkö, mitä kaikkea selän takana puhutaan?

Kaikenlaista ja paljon enemmän kuin selän edessä.

Vt. toimariakin kutsutaan vihernäädäksi ja koiramäyräksi. Ehkä siksi että hän on oikea animal naiseksi? Ehkä siksi että hän pelkää eläimiä (=itseään)?

Minun kävi häntä toisaalta sääliksi ja toisaalta ei.

Hän oli uhri. Olosuhteiden, joihin saattoi lukea sukupuolen ja tämän ajan ja fasismin nousun. Mutta heti kun ehdin ajatella näin, tajusin huijaavani itseäni. Hän oli tehnyt satoja valintoja päätyäkseen tähän tilanteeseen. Turhaa siis vastuuttaa muita kuin häntä itseään.

Hän oli syyllinen. Ehdottomasti. Tuhannet tunteet olivat hioneet hänen käärmeennahkansa sileäksi ja niljakkaaksi. Hänen oli syytäkin niellä pölyä omissa valtakuvitelmissa ryömiessään.

Katsoessani hänen valkoista puseroaan ja kaulan ympäri kietoutunutta moninkertaista oliivinvihreää helminauhaa mieleeni nousi eräs kuulustelu (näin me niitä nimitimme), jonka olimme toteuttaneet yhdessä. Hän oli näyttänyt rekrytoitaville kuvaa, jossa oli portaat.

-Johtavatko nämä portaat mielestäsi ylös- vai alaspäin?

Vastaus oli tietenkin samantekevä. Kokeessa testattiin mahdollisen tulokkaan reaktiovastetta eli kykyä vastata saman tien. Depressioon taipuvat näkivät alaspäin, bailaajat ylöspäin vieviä portaita. Päättämättömät sanoivat ”sekä-että” ja välittömästi hylätyksi tulevat jäivät pohdiskelemaan vastaustaan. Ne jotka sanoivat saman tien mitä vaan, palkattiin.

Kell valta on, se valtaa käyttäköön.

Palasin tähän hetkeen. Pidimme pientä palaveria, vapaamuotoista heittelyä ja pallottelua.

-Mikä on seuraava askel?

-Vaikka tietäisin, miksi kertoisin sinulle?

Tämän tapaista. Oli tarkoitus pysyä hereillä, koska ilman sitä – mitä me olemme? Uneliaita pummeja, jotka ovat ulkona bisneksestä ennen kuin he ehtivät päästää suustaan ”digitalisaatio”.

Mutta meillä oli oikeitakin töitä.

Tämä vaan ei ollut se päivä, jolloin ne olisivat tulleet tehdyksi. Kaikki tiesivät sen, kaikki halusivat pitkittää sen myöntämistä. Vilkuiltiin koulutustarjouksia meileistä, luettiin meemejä ääneen ja naureskeltiin väkinäisesti. Sitten vt. avasi suunsa.

-Minusta me voisimme laittaa kiertämään huhun, että väkeä täytyy vähentää.

-Miksi me niin tekisimme?

-Saisimme ihmiset yrittämään vähän enemmän. Ja jos tuo tuntuu pahalta, niin voidaan me sen sijaan kertoa, että olemme kaupan.

-Mikä ero noilla kahdella on?

-Edellinen on tylympi siinä missä jälkimmäinen on tyylikkäämpi ja saa rotat jättämään laivan.

Jäin punnitsemaan vt:n sanoja. Ei hän tyhmä ollut, hän oli vain ikävä. Toisinaan ikävät ihmiset saavat pysyä vallassa, toisinaan heidät tönäistään syrjään kuin maanteiden maatuskat. Ei minkäänlaista logiikkaa, sattuma on vallannut markkinat.

Follow the money.

Olin kylmä ja väsynyt, kauniin ja rohkean vastakohta siis. Olisin mieluusti syyttänyt siitä työolosuhteita. Sieluni myyminen ja sen hyväksikäytön salliminen olivat ehkä sittenkin geeneissä.

Tunsin olevani tuomittu mutta en toivoton. Torstai oli tulossa ja taskussani oli vielä melko sileä 50 euron seteli helppoa rahaa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty