Bisnestarinoita 171

Bisnestarinoita 171

Vaikea talvi

Jos elämää ei olisi, sitä alkaisi kaivata – kuka sanoi näin?

Joku mitättömyys, joka oli väärässä. Ehkä olen turhan kriittinen, mutta minulla on nyt kyllä ollut turhan vaikeaakin.

Olisipa ollut joku, jolle olisin voinut soittaa toissapäivinä ja kertoa, että kaikkein mieluiten olisin mennyt töihin viimeistään joulupäivänä. Mutta ei silloin voi mennä töihin, pitäisivät vielä oudokkina ja luuserina ja luottamukset katoaisivat.

Tällaiset kirjoittamattomat lait pitäisi repiä riekaleiksi!

Vapaus harjoittaa elinkeinoaan pitäisi kirjoittaa paljon nykyistä isommin kirjaimin perustuslakiin!

Viettää joulunpyhät töissä vaikka ei ole poliisi tai auratäti? Todella outoa vain niille, jotka eivät ymmärrä sisäisestä pakosta mitäänkään.

Millaista tuskaa nämä päivät ovatkaan olleet. Tyhjää yksinäisyyttä kuin jollakin väärään ympäristöön eksyneellä eläimellä. Enkö oikeasti ole mitään ilman noita ihmisiä, joita pidän täydestä syystä tolloina? Juoksevat myöhäisillä vihreillä liikennevaloissa, lähemmäs kuolemaa.

Tämä taustaksi sille, että on ihan jumalaisen fantastista olla taas töissä. Kyräillä ihmisiä. Nähdä heidän surkeat yrityksensä tehdä töitä, joihin heistä ei oikeasti ole. Ja he tietävät sen. Ja he vihaavat minua siksi. Ja tunne on molemminpuolisempi kuin kahden euron kolikko.

Tiesin jo syksyllä, että tästä talvesta tulisi vielä vaikeampi kuin talvesta -69. Silloin olin kuolla, kun jäin auton alle. Selvisin vain siksi, että päätin selvitä. Silloin olin vasta lapsi, mutta minussa oli voimaa. Nyt olen vain kuoleva, vakava ja eksynyt.

Mutta: onneksi meillä oli välipäivien huippupalaveri.

Pääsin näyttämään, hehkumaan elinvoimaani ja sitä loputonta nousua, joka on koodattu nuoren miehen DNA:han.

Muuten: näytänkö minä sinusta jotenkin yhtä urpolta kuin nämä neukkaariin kerääntyneet pallerot? En muuten näytä. Ja toisin kuin nämä oman elämänsä seinään juosseet, minä olin valmistautunut.

He tarvitsevat vähän pelkoa, muuten ne tulevat ja ottavat ylivoimalla omansa. Huippupalaverin lisäksi olin valmistautunut antamaan heille opetuksen. He eivät todellakaan ole tajunneet, että vanha koulukunta on kouluista paras, ja minä olen sen fücking rehtori.

Antamaan heille esimerkin siitä, mikä saa asiakkaat laulamaan sinulle salaiset toiveensa kuin suihkulähde. Vain jotta he tajuaisivat, ettei heistä koskaan ole siihen. Who’s your daddy now and all that shit.

Vain neiti Simolasta (ei, en tiedä, miksi häntä kutsutaan niin) saattoi odottaa jonkinlaista vastusta. Hänen pikimustat hiuksensa laskeutuivat kapeita kasvoja koristamaan kuin geishalla. Hänellä oli niin paksusta (egyptiläisestä?) puuvillasta tehty valkoinen paitapusero, etteivät hänen valkoiset rintaliivinsä näkyneet niistä läpi. Ja sitten tuollainen BCR-tyyppinen, skottiruudullinen kietaisuhame. Ei olisi tytöstä uskonut, mutta hän tekikin mitä halusi. Vaikka olen tällainen jyrä, kadehdin hänen asennettaan, joka korvasi hänen kokemattomuutensa rajulla otteella.

Lisäksi saatoin luottaa siihen, että syvällä sisimmässään hän oli kelpo porvari niin kuin minäkin. Sillä ellei sinulla ole voitontahtoa ja rahanhimoa, olet väärässä studiossa, cowboy.

Sitten pakkani hajosi taas. Ensin päässä alkoi soida Seija ”The” Simolan Kun aika on (”Kun aika on, taas leikitään.”). Sitten BCR:n suurimmasta hitistä kiusallinen rivi (”There’s a wedding ring on my finger.”), millä ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. (vai oliko?)

Hetken ajattelin, ettei minusta ole tähän.

Mutta sitten sain taas shittini together ja olin valmis.

Kuvasin heille tien, joka kuvasti yksi yhteen ehtymätöntä luomisvoimaani. Ja vähiten voi vähätellä kykyäni imeä ympäristöni keskinkertaisuutta kuin polttoainetta kunnianhimolleni. (”Se mitä Napoleon ei saavuttanut miekalla, sen minä saavutan erehtymättömällä bisnesvaistollani.”)

-Ei (edes teille) ole mitenkään mahdotonta nostaa esiin alkuperäisiä inhimillisiä intohimoja, rahan- ja kunnianhimoa. Haukansilmänä ja samanaikaisesti aidon tutkijan puolueettomalla mielenkiinnolla havainnoitte turhamaisuuden ja kateuden, vallanhimon ja tapojen orjuuden maailmaa – sitä miten moraali murenee pala palalta kuin piparkakkutalon seinä sitä hajottavan käden toiminnan tuloksena – tavoitteena lisätä kassavirtaa ja meidän ylivertaisuutta suhteessa kilpailijoihin.

Tässä kohtaa neiti Simola puuttui puheeseen.

-Tarkoitat siis, että meidän tulisi hyväksikäyttää heidän omatuntonsa salakavalaa nukahtamista, itsekkyyden tsunamia ja sosiaalisen elämän onttoutta, jotta saisimme otteen heidän syyllisyydestään eli rahoistaan?

-Kyllä, juuri sitä tarkoitan.

-Eli tunnistettuamme tuon alennustilan, me näytämme heille tien, jonka ihan itse valitsemalla he saavuttavat haluamansa: omaisuutta, mainetta ja rakkauden iloja.

-Kyllä, väärentämätön ja autenttinen inhimillinen elämä on meidän leverage.

-Ja meillä on sama mahdollisuus valita itse tiemme, niinkö?

-Niinpä. Kuka ratkaisee, kumpi on kamalampi katsoa, kuivuneet sydämet vaiko tyhjät pääkallot?

-Vai syvää alakuloa herättävät keski-ikäiset äijät?

Me olimme aina kohteliaita toisillemme, vaikka kritiikkimme toisiamme kohtaan oli ankaraa, toisinaan julmaakin. Mutta ei kai todellista bisnesmielialaa voi luoda tai vahvistaa kuin kyllin tummilla väreillä ja raskailla ajatuksilla?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 154

Bisnestarinoita 154

Digianalogia

Mistä digitaalisaatiossa sinusta on kyse? Aivan niin: arvoista.

Ja se on todella pulmallista. Meitä on koulutettu uskomaan ihan muuhun ja keskittymään ihan muihin asioihin. (En kyllä keksi nyt yhtään esimerkkiä sinulle.)

Jotta eilinen visioni oikeasti räjäyttäisi ihmisten tajunnat, sen oli oltava perustavasti aivan jotain muuta kuin mitä ihmiset olivat tähän asti päässeet unelmissaankaan kokemaan.

Digitalisaatiota on edistettävä rakentavalla otteella. Eettisesti. Kestävästi. Rohkeasti. Luovasti. Sitoutuen. Myötätuntoisesti. Yhdessä.

Huomaatko? Tämä oli sitä 2020-lukua!

Mutta mitä voi tehdä, kun on näin paljon aikaansa edellä? Saako pientä suurempi ihminen muut tähän mukaan?

Mutta ennen kaikkea on löydettävä syitä siihen, miksi apua ei kannata kysyä toisilta. Esimerkiksi siksi, että hyviä neuvoja saa kysymättäkin ja ne ovat tasoa: ”Paras tapa luoda etäyhteys toiseen on ottaa avioero.”

Kaikkeen ei pidä suostua.

Siksi on oltava ponteva, otettava aloite omiin käsiin ja oltava kasakkana valmis karauttamaan raudikolla väkijoukkoon sapeli kohotettuna. Näinä moderneina aikoina se tarkoittaa neukkarin varaamista, kalenterikutsua ja ankaraa & kuumeista digitaalista valmistelua. Ja eikun usvaa putkeen.

-Digitalisaatio on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan sitä, miten organisaatiot, kuluttajat ja kansalaiset kohtaavat toisensa – miten kommunikoimme, kulutamme, toimimme ja havainnoimme ympäristöämme. Onkin sanottu, että kuluvien vuosikymmenten aikana ihmiskunta on muuttumassa enemmän kuin edellisen kolmensadan vuoden aikana.

Olet kuullut ennenkin? Ehkä, mutta et minulta.

-Sen sijaan vähemmän näkyy keskustelua siitä, mitä teknologialla pitäisi tai ei pitäisi tehdä, mitä tietoa sen avulla kerätään tai ei pitäisi kerätä tai mitä valintoja kehittäjät tekevät – asioita joita yleisesti kutsutaan digitaliseksi etiikaksi. Digitaalinen etiikka käsittelee digitaalisen maailman pelisääntöjä ja käsitteitä ”hyvästä” ja ”pahasta” – oikeasta ja väärästä.

Alatko lämmetä? Syytä olisi.

-Ammattietiikan perinne on vahva kaikkialla, missä kohdataan ihmisiä ja tehdään heitä koskevia päätöksiä. Sen sijaan digitalisaation ammattilaisten – vaikkapa digistrategien, koodareiden tai datatieteilijöiden – piirissä tai alan koulutuksessa eettinen keskustelu loistaa lähinnä poissaolollaan.

Niin loistaa ja kysymys kuuluukin: loistatko sinä? Tässä sinulle päivän vastaus: ei kravattia, hoitamattomat kynsinauhat ja epämääräinen harmaantuminen pälveilee joka paikasta.

Fifty shames of you!

-Kun päätöksentekoprosesseja automatisoidaan ja digitalisoidaan, siirtyvät harkinta ja eettinen pohdinta ihmiseltä koneelle tai pikemminkin koneen toimintaa ohjaavan algoritmin valinneelle ja koodanneelle sovelluskehittäjälle. Ongelmalliseksi asian tekee vielä se, että kehittyneet tekoälyt ovat ”mustia laatikoita”, joiden tekemistä päätöksistä asiantuntijoidenkin on vaikea löytää syy-yhteydet ja perusteet miksi johonkin lopputulokseen päädyttiin. Vaarana on, että digitalisaatiohuumassa avaamme Pandoran lippaan, jonka vahinkojen korjaaminen onkin sitten vaikeampaa.

Et sellasta. Loppu olikin pelkkää käytännön ohjeistusta ja kalenterointia: miten eettisyys ja arvot läpityöstetään jokaiseen koodiriviin eikä yhtäkään sovellusta oteta käyttöön ilman, että se on kulkenut moraalisen seulani läpi.

Ja minun seulani on: nopeus, keskustelevuus ja monimediallisuus.

Äsiäntuntijat hommiin vääntämään direktioita ja uusia algoritmejä, jotta ihmisistä saadaan enemmän irti. Irtisaamisesta onkin sitten lyhyt matka irtisanomiseen. Mitä ihmeen ydinfysiikkaa tämän kuviteltiin olevan?! Etiikka, estetiikka, moraali ja sit käspä.

Sillä välin voisin sanoa itseni irti näistä omista ideoistani (jotka rehellisesti sanoen ovat aika köyhiä) ja lähteä tankkaamaan rakettipolttoainetta uusiin unelmiini. Ei tuuleen jäädä makoilemaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 143

Bisnestarinoita 143

Moraali

Olen selviytyjä. Siksi olen vielä täällä. Vaikka olen tällainen: outo, vaikea ja minulla on perustavaa laatua olevia ongelmia olla toisten ihmisten kanssa. Tiedät kyllä: helvetti kanssa toisien. Itseni kanssa minulla on aina mennyt hyvin.

Sitten tunnen paljon kaltaisiani, jotka vaikeroivat tai ovat syrjäytyneitä tai eivät muuten vaan osaa olla missään. Sellainen en ole minä. Keksin jo varhain keinon välttää tällaisen kohtalon. Se oli helppoa eikä tuntunut missään.

Laskin moraalisia, eettisiä ja älyllisiä standardejani aina kuin olin muiden seurassa. Problem solved!

Tosin jossakin vaiheessa tätä hiilikiertoa sitä vaan lakkaa uskomasta, että on ratkaissut jonkin ongelman lopullisesti. Elämä ei ole lopullinen ratkaisu. Elämä yllättää. Usein se on sietämättömältä tuntuva pettymys, jostakin kuitenkin siltikin selviääkin.

Mutta joskus elämä yllättää positiivisesti. Joskus joku onkin pitänyt standardinsa. Ja tiedätkö, mikä on sen ytimessä: oikea mahdollisuus luoda merkityksellisiä ihmissuhteita. Alleviivaisin mahdollista, jos se olisi mahdollista.

Siis panna itsensä peliin. Edes tavoilla, joita meidän kulttuurimme suosii. Tiedätkö: Vitsejä mustasta makkarasta. Tai ”miten kaikki on siltä väliltä”. (Oma suosikkini, muuten.) Tai ”ehkä olet kuullut käsitteestä ”hauska””.

Ei kukaan pidä kenestäkään sellaisena kuin kukin on. Siksi on olemassa erilaisia pelejä, selviytymispelejä. Eikä edes tarvitse olla erityisen addiktoitunut, jotta voi pitää niistä.

Koska tosiasiahan on, että on olemassa vain huonon eri asteita.

Jos muuta luulee, on veltto ja periksiantanut eli juuri sellaisen kehuja, mihin ei ole mitään aihetta. Se on pahuutta. Siksi on pelattava.

Mutta pelaaminenkin voi olla paha kierre. Kehut jotakin älyllisesti täysin kestämätöntä eli säädytöntä tekelettä etkä huomaa, miten se painaa sisäisen ihmisesi kumaraan. Sinua on helpompi kohdella huonosti, koska olet suostunut tekemään väärin itseäsi kohtaan & valehtelemaan aivan liikaa. Pitää valehdella sopivasti, kohtuullisesti.

Tällaisia mietiskelin, kun huomasin, että istuskelimme huolestuttavan usein vt. toimarin kanssa päivän päätteeksi ofisilla ja toinen kaivoi luomuruisviskilekan esiin ja otimme siivut. Ilta laskeutui harmaana kuin toisen järjestelmän maissa. Vt. oli tummanharmaassa jakussaan tämän setupin seinätapettia tai harmaata laminaattia.

Siinä oli hetki aikaa reflektoida atonaalisia bisneksen syvätrendejä.

Olin alkanut tottua häneen, vaikken hänestä pitänyt, no way. Hän oli edelleen jotakin pahempaa kuin läheisen kuolema. Silti tunsin hetken outoja tuntemuksia, kuin läheisyyttä, sillä hän oli kuitenkin se, joka tunsi organisaatioelämämme ameeban paremmin kuin kukaan toinen lisäkseni. Kun voi avautua toiselle joutumatta selittelemään, on se jotain.

Lisäksi näissä stressin-hetkeksi-lauettua-tunnelmissa vt. oli aika peto.

Me olemme toistemme harhakuvitelmia. Ikävä tuhota niitä.

-Niin, mutta olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että puhun suoraan. Koska toisista ei ole siihen. Heillä on omasta mielestään liikaa menetettävää.

-Niin sinullakin. Olemme kumpikin yhtä teennäisiä. Siinä on jollakin kierolla tavalla viehätyksensä.

Mitä tuollaiseen sanoisi? Vaikka mitä ja sitten ei mitään, kuitenkaan.

Muistin yhtäkkiä, kun olin kerran nähnyt vt:n kantavan pyöräänsä heidän arvoasuntonsa alaovea kohti. Hän oli noussut portaat ovelle, kantanut pyöräänsä oikean hartian päällä ja pidellyt tangosta kiinni molemmilla käsillään kuin edelleen ajaisi sitä.

Mietin silloin, millainen ihminen tekee noin.

-Niinpä. Olemme samalla sivulla ja emme ole. Olemme samalla lehdellä ja kumpikin lukee omaa sivuaan. Nenät vastakkain ja vain lehti meidät erottaa.

-Jos en tuntisi sinua ja vielä paremmin tunteitasi minua kohtaan, voisin kuvitella, että flirttailet.

Tämä oli hämmentävää. Kuin istuisi kotona hiljaa kärsimässä sen sijaan, että on valmiina kertomaan maailmalle, mitä oikeastaan ajattelee, tuntee ja haluaa. Eli sen, kuinka kaikki vain voisivat häipyä ja jättää minut rauhaan. Erityisesti tämä Mrs. Control.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 128

Bisnestarinoita 128

Koneet ja moraali

Sanotaan että kulttuuri on kaikki. On aamuja, joiden perusteella olisin valmis uskomaan siihen kuin Jehovaan tai johonkin vastaavaan. Mutta ei kulttuuriuskovaiseksi oikein ilmoittaudu kuin evankelistat ja ne ovat järjestään säälittäviä otuksia.

Tiedätkö, mitä kaikkea selän takana puhutaan?

Kaikenlaista ja paljon enemmän kuin selän edessä.

Vt. toimariakin kutsutaan vihernäädäksi ja koiramäyräksi. Ehkä siksi että hän on oikea animal naiseksi? Ehkä siksi että hän pelkää eläimiä (=itseään)?

Minun kävi häntä toisaalta sääliksi ja toisaalta ei.

Hän oli uhri. Olosuhteiden, joihin saattoi lukea sukupuolen ja tämän ajan ja fasismin nousun. Mutta heti kun ehdin ajatella näin, tajusin huijaavani itseäni. Hän oli tehnyt satoja valintoja päätyäkseen tähän tilanteeseen. Turhaa siis vastuuttaa muita kuin häntä itseään.

Hän oli syyllinen. Ehdottomasti. Tuhannet tunteet olivat hioneet hänen käärmeennahkansa sileäksi ja niljakkaaksi. Hänen oli syytäkin niellä pölyä omissa valtakuvitelmissa ryömiessään.

Katsoessani hänen valkoista puseroaan ja kaulan ympäri kietoutunutta moninkertaista oliivinvihreää helminauhaa mieleeni nousi eräs kuulustelu (näin me niitä nimitimme), jonka olimme toteuttaneet yhdessä. Hän oli näyttänyt rekrytoitaville kuvaa, jossa oli portaat.

-Johtavatko nämä portaat mielestäsi ylös- vai alaspäin?

Vastaus oli tietenkin samantekevä. Kokeessa testattiin mahdollisen tulokkaan reaktiovastetta eli kykyä vastata saman tien. Depressioon taipuvat näkivät alaspäin, bailaajat ylöspäin vieviä portaita. Päättämättömät sanoivat ”sekä-että” ja välittömästi hylätyksi tulevat jäivät pohdiskelemaan vastaustaan. Ne jotka sanoivat saman tien mitä vaan, palkattiin.

Kell valta on, se valtaa käyttäköön.

Palasin tähän hetkeen. Pidimme pientä palaveria, vapaamuotoista heittelyä ja pallottelua.

-Mikä on seuraava askel?

-Vaikka tietäisin, miksi kertoisin sinulle?

Tämän tapaista. Oli tarkoitus pysyä hereillä, koska ilman sitä – mitä me olemme? Uneliaita pummeja, jotka ovat ulkona bisneksestä ennen kuin he ehtivät päästää suustaan ”digitalisaatio”.

Mutta meillä oli oikeitakin töitä.

Tämä vaan ei ollut se päivä, jolloin ne olisivat tulleet tehdyksi. Kaikki tiesivät sen, kaikki halusivat pitkittää sen myöntämistä. Vilkuiltiin koulutustarjouksia meileistä, luettiin meemejä ääneen ja naureskeltiin väkinäisesti. Sitten vt. avasi suunsa.

-Minusta me voisimme laittaa kiertämään huhun, että väkeä täytyy vähentää.

-Miksi me niin tekisimme?

-Saisimme ihmiset yrittämään vähän enemmän. Ja jos tuo tuntuu pahalta, niin voidaan me sen sijaan kertoa, että olemme kaupan.

-Mikä ero noilla kahdella on?

-Edellinen on tylympi siinä missä jälkimmäinen on tyylikkäämpi ja saa rotat jättämään laivan.

Jäin punnitsemaan vt:n sanoja. Ei hän tyhmä ollut, hän oli vain ikävä. Toisinaan ikävät ihmiset saavat pysyä vallassa, toisinaan heidät tönäistään syrjään kuin maanteiden maatuskat. Ei minkäänlaista logiikkaa, sattuma on vallannut markkinat.

Follow the money.

Olin kylmä ja väsynyt, kauniin ja rohkean vastakohta siis. Olisin mieluusti syyttänyt siitä työolosuhteita. Sieluni myyminen ja sen hyväksikäytön salliminen olivat ehkä sittenkin geeneissä.

Tunsin olevani tuomittu mutta en toivoton. Torstai oli tulossa ja taskussani oli vielä melko sileä 50 euron seteli helppoa rahaa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 120

Bisnestarinoita 120

Leikki on hiekkalaatikossa

Jos olet saanut valtaa kuten minä, tiedät yhden asian, jota vallattomat eivät tiedä: ei se elämä siitä paremmaksi muutu. Kadehditaan turhaan, kuvittellaan vielä turhempia.

Sinun olisi oltava parempi ihminen etkä ole sitä. Nämä hirvittävät itsesyytökset ja –epäilyt piinaavat sinua kuin ristin juurella raakkuvat varikset.

”Onko muilla enemmän moraalia? Onko heidän valtansa oikeutetumpaa? Osaavatko he palvella paremmin ihmisiä, jotka alistuvat heidän valtaansa?”

Jos vastaat kaikkeen kyllä, voit saman tien tehdä edelmanit laivalta.

Parasta olisi sparrailla näitä kysymyksiä jonkun kanssa, saada tolkkua tähän pahaan epämääräisyyteen ja ehkä voida paremmin.

Mutta kenen kanssa näistä painajaisistaan puhuisi?

Keneen voi luottaa niin paljon? Ellei juuri nyt, niin yhtenä päivänä jokainen on valmis käyttämään mitä tahansa tarinaasi sinua vastaan. Silloin ei ole samantekevää, kuka niin tekee.

Nämä samat ihmiset jaksavat keuhkota siitä, miksi niin monet antavat paremman kuvan elämästään kuin mitä se todellisuudessa on. Mitä uutta siinä on? Ainahan historia näyttää paremmalta kuin todellisuus, tuo raaka ruoska.

Loppujen lopuksi me olemme vain hulluja, jotka johtavat sokeita. Niin joku on sanonut. Minussa tosin hulluus on vain jonkinlaista tylsyyttä. Sellaista, että eläminen on… vaikeahkoa.

-Luota minuun.

Siinä on luottamusta herättävä sanapari. Niin minutkin opetettiin sanomaan.

Tyypit, joihin ei voi uskoa, ovat ne, joilla on kestohymy. Ehkä he ovat oikeasti iloisia mutta vaan ehkä, vahva ehkä.

Niitä luulee uskollisiksi, mutta se on kevytmielistä yliarvioimista ja liikaa luottamista. Tarvitaan vain jotakin etäisesti uhkaukseksi tulkittavaa, ja he ovat valmiita tunnustamaan mitä tahansa. Varsinkin jos heitä auttaa näkemään, miten kaikki tämä oikeasti toimii.

Siis: varmista selustasi, istu sille tuolille selkä seinää vastaan.

Suojelet itseäsi, jotta voisit suojella valtaa. Mikään ei ole tärkeämpää kuin vallan suojeleminen. Et tee sitä itsesi takia. Se on tehtävä, koska planeetta pyörii eteenpäin ja vain vierivä sammal kivettyy.

-Luuletko, että meillä menee tähän vielä kauan?

Kun kysyjällä on punainen silkkihuivi kaulalla, syntyy välitön halu miellyttää ja vastata, ettei tähän mene kuin hetki.

Se on kuin tehtävä öisellä merellä. Pimeää, ei sellaista olisi osannut toivoa ja kuitenkin se rauhoittaa. Merta on vaikeaa erottaa miehestä ja päinvastoin. Elämän yritys jäljitellä taidetta on tuomittu epäonnistumaan. Vaikeaa on tajuta vain se, miksei kukaan välitä siitä.

-Tässä menee juuri niin kauan kuin on tarpeen.

Tunsin aitoa ärsyyntymistä, ikävää ja iloa ja niiden huonoa sekoittumista.

Siitä ovat oikeat päätökset tehty. Oikean ja väärän välillä on polttavan kuuma autiomaa, jonka hiekassa skorpionit pitävät riehakkaita juhliaan. Miksi on niin paljon, mistä meillä ei ole käsitystä. Tai minulla, vaikka minun jos kenen pitäisi tietää. Tieto on edelleen vallan horo.

Mutta minulla on jotakin. Tietämättömyytensä myöntäminen on vahva merkki vahvasta vallasta. Sellainen valta on melkein pyhää. Koska et petä itseäsi, kukaan ei voi pettää sinua. Olet päässyt kuolemattomuuden kierteeseen.

Vasta sitten alkavat todelliset keskustelut. Hän nojaa taaksepäin.

-Tämä työ… Olen pitänyt tätä tärkeänä, vaikuttamisena, jopa kunniallisena. Ja sitten istun näissä ikkunattomissa neukkareissa ja me tuijotamme kumpikin omia näyttöjämme.

-No, kyllä tässä aina jotakin saadaan aikaan. Ja kohta ollaan valmiita.

-Valmiita mihin? Lähtemään pariksi tunniksi kotiin, jäämään eläkkeelle, kuolemaan?

-Pitääkö tähänkin sekoittaa tunteet?!

-Höh, ne sekoittuivat jo ennen kuin sinä synnyit.

Mitä tuohon voisi sanoa? ”Vieläkö sä leikit mun kaa, kun puu tekee tuulelle tuloa?”

Aina ei onneksi tarvitse sanoa mitään. Tuijottaminenkin käy ja se jättää enemmän tilaa tulkinnoille.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 101

Bisnestarinoita 101

Tappiot voitoiksi

Tunnelma oli lievästi ilmaistuna kireä. Syystä. Olimme veitsenterällä. Tai se etana, joka ryömii partaterää pitkin. Kauhu, kauhu.

-Voimmeko myydä tämän paskan? vt. toimari tuijotti meitä jokaista vuorollaan sellaisella envälitäteistävittujakaanelleiteilläoleminulleparempiaehdotuksia-katseellaan.

-Emme ilman kohtalokkaita tappioita. Mikään uudelleenjärjestelykään ei tule kysymykseen, vastasin cooleimmalla äänelläni. Koska olen mies.

Olimme tehneet virheinvestoinnin, plain’n simple.

Nyt kyse oli vain damage controllista ellei joku keksisi sitä riemukasta ideaa, millä kääntäisimme tämän tappion voitoksi. Ihme tapahtuisi ja kaikki voisivat pidellä toistensa olusia.

(Tässä kohtaa on viimeistään syytä selventää, että seuraava monodialogi on neukkaripuhetta, jota ei ollut tarkoitettu sivullisten korville. Yhtäkään N-, F- tai edes S-sanaa emme silti sanoneet.)

-Jos otamme kovan linjan, kuljetamme nuo käärmeen sikiöt palleista sinne, minne haluamme. Sitten kuristamme heitä vastuun leveällä kaulahuivilla niin, että saamme puristettua jokaisen sentin noilta kaivon myrkyttäjiltä takaisin.

-Ikävä tyrmätä, mutta niissä palleissa ei ole enää mitään: tyhjensivät kassinsa meidänkin investointia surkeimpiin kohteisiin, tyyliin yökerho Omskissa. How gay is that?

-Luulosta tietoon: meidän Excavation Oy:llä teettämät tutkimukset osoittavat (Niilo, meidän ATK-vastaava, heijasti tulokset screenille), että…

Seurasi juuri sellaista ekskel-pornoa, joka saa jokaisen terveen ihmisen selailemaan puhelintaan.

Lisäksi minun ja vt:n ei kuuluisi työskennellä samassa organisaatiossa. Mutta koska kuitenkin työskentelemme, se auttaa minua näkemään ilmiselvän tosiasian: hän on synnynnäinen tappaja. Ja sellainen saa minut liikkeelle, sillä näin hän lausui.

-Me voimme tehdä tämän vain, jos suljemme silmämme siltä, että sadat ihmiset kärsivät tekomme seurauksista. Siis ei tietenkään suoraan vaan sijoitustemme takia. Koska kukaan meistä ei halua katsoa kärsiviä ihmisiä silmiin, sen tekevät ne, jotka saavat siitä enemmän kuin kohtuullisen korvauksen ja kestävät sitä tavallista kuolevaista paremmin.

Hän viittasi meidän lakimiehiimme, mistä kaikki tiesivät, että tämä oli kuilun pohja.

Jonkun heikomman se ajaisi masennukseen mutta me tiedämme paremmin: sieltä on vain suunta ylöspäin. Ja juuri siksi me saimme koneen käyntiin.

-Tilanteeseen on tartuttava vauhdilla eli eilen. Määritämme tarkasti uniikin arvolupauksen asiakkaalle, kytkemme siihen faktoihin perustuvan arvomallinnuksen ja osoitamme, miten arvomyynti linkittyy myyntistrategiaamme, tavoitteisiimme ja myyntijoukkueemme suorituskyvyn johtamiseen, Erkki uhosi.

-No niin! Ja jokainen arvoriihi paljastaa uusia suorituskykykuiluja sekä hyödyntämätöntä arvopotentiaalia. Tässä arvojahti-vaiheessa annamme levitä selkeän näkemyksen siitä, minkälainen strategiasta johdettu taktiikka auttaa organisaatiotamme saavuttamaan enemmän myyntiä nopeammin. Vangitsemme arvon matemaattisen mallinnuksen keinoin organisaatiomme avainhenkilöiden kanssa ja kytkemme yhteistyöhön myös avainasiakkaamme, minä komppasin.

-Joten jutun clue on tämä: asiakaslupauksestamme tulee yksinkertainen ja helppokäyttöinen käyttöliittymä. Sitä ei tarvitse edes myydä. Ja voitto on sata- tai tuhatkertainen nykyiseen verrattuna, vt. summasi.

-Tämä on juuri se unfoldaus , jota konsulentti Korhonen viime viikolla hehkutti! joku takavasemmalta sanoi.

Näillä sanoilla me olimme ulos kuilusta, ja moraali – sillä tehdään rahaa.

-Meidän täytyy vain pitää huolta siitä, että päivän päättyessä olemme hyvisten puolella. Siis että olemme hyviä ihmisiä muttemme liian hyviä. Tasapaino on ainut joka estää, ettei meitä syödä, vt. sanoi juhlavasti.

-Niin, emme ole moraaliltamme korkeampia kuin muut, vaan kyse on toimintamme laillisuudesta. Ellei se riitä, meillä ei ole mitään, minä päätin keskustelun.

Asioiden kanssa on vaan opittava elämään. Koska bisnes on tilanteita ja ”tilanteita”.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 64

Bisnestarinoita 64

Ihan ookoo

Kun ihminen käy töissä, siitä seuraa ongelmia. Millaisia? Esimerkiksi se, että ihminen joutuu myymään periaatteensa. Suostumaan sellaiseen, mihin ei pitäisi suostua. Tekemään kompromisseja, jotka vievät itsetuhon partaalle. Tämä on suoraa seurausta työnkulttuurista. Ja päänsärystä ja valvotuista öistä ja stressistä, jota tämä sai aikaan.

Tämä: Missä on ihmisten työmoraali?

Mistä lähtien 7- riitti työsuoritukseksi?

Täällä pyörii kaikenlaista väittäjää, että vähempään tyytyminen on parempaa. Mutta pahimpia ovat ne, jotka sanovat että vähemmän on enemmän. Ei taas mitään järkeä!

Ennen miehet olivat kaltaisiani eivätkä mitään hanhia. Tehtiin hommia ylpeinä ja parhaaseen lopputulokseen pyrkien. Tehtiin mitä se vaati. Jos se vaati meiltä paljon, me oltiin enemmän. Se oli oikein.

En nyt lähde armottomasti väittämään, että tämä nykyinen on väärin, mutta kyllä tässä jotain hämärää on. Paljonkin. Mutta mitä voi tehdä paikassa, jossa

ihmiset edellyttävät, suorastaan vaativat minua alittamaan itseni?

Lisäheikkous: Vt. toimari halusi olla mukava ja pidetty ja siksi pelkäsi, että joku suuttuisi suorista sanoista ja lähtisi pois. Ja uskoiko hän saaneensa taloon dream teamin?? Ei, hänestä ei vaan ollut johtamaan tätä puljua varsinkin, jos haluttiin kasvua. Ja siinä syy, miksi hallitus ei ole vieläkään tehnyt hänestä toimaria. MOT.

Minä olin valmis panemaan itseni peliin ja puhdistamaan organisaation kaikista paskahousuista, joilla ei ollut

  • asennetta yrittää
  • kiinnostusta
  • visiota

Koska

  • mitä tuollaisilla kutaleilla tekee?
  • jos lähtevät, levitän punaisen maton heidän highway to helliin.

Ja kerrankin olin kiinnostunut siitä, ketä palkattaisiin tilalle: Texas Rangers –tyyppisiä hemmoja, joiden edessä maailma alkaa taas toimia.

Ymmärrätte varmaan, että nämä ovat vaikeita asioita. Toisia ihmisiä on hankala pakottaa, mutta joidenkin tuntuu olevan helppoa pakottaa muita. Tämä on väärin.

Rangerseja odotellessa käänsin elämäni laivaa positiiviseen suuntaan ja päätin haikailla elämäni ainutta vierailua Turku-kaupunkiin (ja siihen liittyvää onnellista loppua) ja parasta lounasseuraa. Universumi antoi minulle kummatkin, toisen virtuaalisesti ja toisen analogisesti.

Kyllä universumi tietää!

– Missä on moraali?!

– Mikähän sinnuu tuas noin keuhkotuttaa?

– Kun pitää halvalla myydä itsensä.

– Myyä ihtensä? Eihän tokkiinsa! Siun pittäis päästä tähän hetkeen. Sie elät iha liikoja menneessä ja tulevassa.

– Ja tämä hetkikö muka auttaisi?! Tämä on eksistentiaalinen kriisi, jossa on pelissä elämä ja työpaikka. Mihin kaikkeen tässä oikein täytyy suostua!?

– Suostut naatiskelemmaa elämästä ja kaekasta, mitä täällä tarjoillaan. Ressaat kauhiasti turhanaikassii asioita.

– Mitä turhanaikaista siinä on, että tuhlaan elämääni väärässä paikassa väärien ihmisten kanssa. Hukkaan menee hyvä elämä!

– Viärien? Millonka miusta tul viärä..?

– Juuri nyt.

Miten sitä yhtenä hetkenä tuntee vastustamatonta halua kuristaa ihminen, jota rakastaa? Tai ainakin uhata sen polvilumpiota jollain tylpällä esineellä?

Tunsin itseni joulupukiksi, jonka parta on liimautunut otsaan,

ja lapset lakkaavat sen vuoksi uskomasta pukkiin. Miten joulu voisi tänäkään vuonna tulla luokseni?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty