Sivistys

Minusta oli tullut liian sivistynyt tähän peliin. Minun oli tultava eläimeksi jälleen. Se tehdään vain yhdellä tavalla: kovemmin, voimakkaammin, nopeammin.

Tämä elämä tekee laiskaksi. Aiemmin sellaiset tulvivat syödyiksi. Nyt heillä on turvanaan kuukausipalkka. Se ei pelasta heitä, mut pitää heidät hengissä. Ei välttämättä hyvä.

Ja minä, olen tällainen tavallinen, laiska ja ruma mies. Ainut voimani on se, etten enää välitä.

Monet ihmiset tarvitsevat historiaa. Minä en kuulu heihin.

Olen niin etukenossa. Unohdan ihmiset saman tien ellei ole vakavaa mahdollisuutta, että tapaan heidät myöhemmin.

Silti en saa rauhaa. Minua ajaa eteenpäin sanojen taakse kätkeytyvä levottomuus. Se saa minut julmaksi, kuten historia. Mutta en ole pahoillani.

Joku sanoi, että kunnon päivään tarvitaan armottaman asenteen lisäksi valinnaisia aineita. Minusta se on hienosti sanottu. Siinä on kaikki mitä onneen tarvitaan.

En ollut aina tällainen. Olin jotenkin hieno. Nyt olen väsynyt, vaivalloista on ponnistella kaiken eteen erikseen. Ehkä nuoruuteni hienous johtui siitä, että kaikki tuntui helpommalta, vaikka muistaakseni sen vastapainoksi koko elämä oli täyttä helvettiä.

Päivän ensimmäinen asiakas. Tavoitellut pukeutumisessaan rentoutta mutta epäonnistunut. Kuka oikeasti enää pukeutuu asiakastapaamisiin t-paitaan, jossa on kirjoitusta? Ennen ensimmäistä IT-kuplaa se oli vielä armotonta menoa. (Muista: ole kova!)

-Kerro kuin viisivuotiaalle, mitä teidän palveluun kuuluu.

-Ei siihen mitään kuulu. Se kehittyy vasta kun sitä käytetään.

-Mitä tuo tarkoittaa?

-Lähinnä kai sitä, ettet tajua. Tai tajuat ehkä parin vuoden päästä. En usko että haluamme sinua asiakkaaksi.

-Siis minä olen potentiaalinen maksava asiakas!

-Ehkä. Mutta et vielä. Nosta tasoasi niin todennäköisyydet alkavat olla puolellasi.

Siis mä olen niin hyvä! (Miksi joudun kehumaan täällä itseäni? Ovatko ihmiset todellakin näin sokeita??) Tällaisia päiviä voisi olla enemmän.

Ehkä Get out of the building ei olekaan niin huono strategia kuin luulin.

Siis ainakaan muutamana päivänä vuodessa. Ja loppujen lopuksi: montako tällaista päivää oikeasti tarvitaan?

Päivän toinen asiakas.

Testosteroitaan soittava viisikymppinen nainen = oma suosikkini.

Pukeutunut koko mustaan kuin haavoittunut eläin, puolustautumassa jo etukäteen. Voisi kuvitella, että se herättäisi myötätuntoa, mutta eihän se niin mene. Jos alat puolustautua, saat ansiosi mukaan ennen kuin huomaatkaan. (vrt. koiria pelkäävä hysteerikko)

-Mitä sinä myyt?

-Parempaa elämää.

-Hah hah, ostaako kukaan?

-Fiksut ostavat. Muut itkevät.

-No, kerro sitten miksi me ostaisimme sinulta.

-Miksi kertoisin? Sinun tapauksessasi varsinkin se olisi todellista ajan hukkaa.

-Mitä ihmettä sinä sitten täällä teet?? Ryömi takaisin fücking luolaasi!

-Älä nyt! Herätän teitä ympärivuotisesta talviunestanne, johon teidän halvaannuttavat analyysinne ja vuodesta toiseen jatkuvat kuolleet rutiininne ovat teidät ajaneet. Kannattaisi alkaa elää.

-Kenestä sinä puhut?

-Ensimmäisellä kerralla peiliin katsominen sattuu, toisella kerralla siihen jo tottuu.

-Onko tämä sinusta hauskaa?

-Ei alistaminen mitään viihdettä ole. Kelpo korvaus panee kuitenkin yrittämään. Voisit sinäkin kokeilla joskus. Prototyyppi kertoo enemmän kuin tuhat palaveria.

Sanoinko jo että olen hyvä? Ei, olen nero. Oikeat sanat oikeassa suhteessa – ei minun kaltaisiani luovia oman sisäisyytensä sankareita ui joka järvessä. Yritys napata meidät saattaa onnistua, mutta siinä saa ahvenvieheet jättää kaapin perälle.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty