Bisnestarinoita 200

Bisnestarinoita 200

Lacrimosa

Tiesin, että eräänä päivänä tarinani päättyy. Mutta miten, sitä en aavistanut.

Miksi aloin välittää? Siis hetkellä, jolloin kaikki oli jo ohi.

He sanoivat myöhemmin, että se oli itsepuolustusta.

Ei se ollut ja he tiesivät sen. Ehkä he ajattelivat, että mikä tahansa muu selitys johtaisi siihen, että joku saattaisi kaivata minua. Jäljet johtaisivat minuun. Sitä ei haluttu.

Olin viettänyt suurimman osan elämästäni töissä, täällä. Enkä vain vuosia vaan myös vuorokauden tunteja. All those wasted years, ne lauloivat. Vaan eivät poikaparat todellakaan tienneet, mitä syvältä kouraiseva tuhlaaminen raakana on.

Kaduttaako? Ei.

Jukratuttaako? Ei oikeastaan.

No mitä sitten? Damokleen miekka. Kaikkien vaurioittamieni sielujen huuto roikkumassa päälläni: vääryydet kostetaan vielä kerran. Tätäkö loppuelämäni sitten on, jokaöisiä heräämisiä pahimman itseni kanssa?

Itkisin, jos osaisin. Paljon jää oppimatta, kun ei ehdi elää normaalia elämää. (Ei minua kyllä nauratakaan.)

Elämänopetus 1: katso joka suuntaan ennen kuin hyppäät.

Vaikka mitä helvettiä: elämässä sattuu ja tapahtuu. Käärettä ympärille ja tontilla taas.

Mitä minä nyt sitten olin? Puolittain eläköitynyt prostituutti, jonka suhde asiakkaisiin oli erittäin epälabiili, valeambivalentti ja vahva molemminpuoleinen tunne.

Elämänopetus 2: jos/kun myyt itseäsi, sovi (itsesi kanssa) hinnasta etukäteen.

(Rahasta ei tässä ole kyse. Tosin hämäyksen vuoksi niin sanotaan muutenkin.)

Milloin se tapahtui? Silloin kun työrajoittuneisuuteni antoi ilmi myös minut? Jos olen tähän asti luullut, että on olemassa helppoja teitä ulos, nyt on aika herätä.

Elämänopetus 3: elämän voi (yrittää) ottaa yksinkertaisesti mutta kyllä se helvetin monimutkaista on.

Olenko koskaan edes auttanut ketään? Ja onko tämä Suuri Saamattomuuteni jotakin, jonka kaikki muut ovat nähneet jo valovuosia ennen minua? Siitäkö tämä kaikki?

Kaikki olisi ollut toisin, jos olisin osannut näyttää tunteitani.

Ja toisaalta: minä maailman aikana niille olisi ollut tilaa?

Elämänopetus 4: ellei tilaa ole, tee sitä (and don’t be such a pussy!)

Kaltaiseni mies ei voi ikinä hyvittää tekojaan. Koska

  • Ne ovat tehtyjä.
  • Kenenkään mielikuvitus ei riitä kehittämään sellaisia tapoja, joilla sovittaa pelkällä intuitiolla hetkessä luotuja vyörytyksiä.

Käyttäydyin kaiken aikaa kuin vieras… Käänsin selkäni asioille ja ihmisille, sitten lähestyin niitä ja pakenin ja välillä unohduin tuijottamaan kauniisiin kasvoihin. Minun olisi tarvinnut vain pyytää.

Pyhä unohtui. Se, mistä elämässä todella on kyse. Senkö mukana (vai tuliko pyhyydestä muovista?) meni kaikki muukin, hukkasin itseni ja minusta tuli ikävä ihminen myös itselleni? Ehkä.

Elämänopetus 5: kaikki mitä tarvitset, on vahva multa, jossa kasvattaa haluamasi.

Vai katosiko kauneus ensin? Siksikö aloin vastustaa muutosta? Sekö minut alun perin tuhosi?

Nämä alhaiset vaihtoehtoiset elämät ja ihmissuhteet… Ensin ulkomaailma tunkeutui kananmunan ohuen kuoreni läpi häiriten sisälläni kehkeytyvää elämää. Kun se oli tapahtunut, matkan päässä odotti deletointi. Jäljelle jää vain jälkiä. Ja se, että ajattelen sinua.

Kaikki tuntuu nyt niin johdonmukaiselta. Ja minua ahdistaa kysymys, onko minusta enää terapiaan tai edes vakavaan harrastamiseen.

Silti jokin valssasi vielä tuulessa. Jos optioni laukeavat, voin juoda itseni baskeripäiseksi juopoksi tai muuttaa loppuiäkseni täysihoitolaan ja muuttua rappauksenharmaaksi. Tai palaa tuhkaksi ja syntyä uudelleen.

Tuosta viimeisestä tulee vielä suosikkini, sanonpahan vaan.

(loppu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 173

Bisnestarinoita 173

Kultainen kädenpuristus

Toiminta luo hahmot. Ellemme koskaan tekisi mitään, emme olisi kukaan.

Tätä faktaa olen seurannut kuin sarvikuono vankkureita, katsellut kuin kylmä kuu yöllistä vaeltajaa, ajanut edelläni kuin puna-armeija yksinäistä kreivitärtä.

Bisnes on yksinäistä ja tylsää eikä kukaan tiedä, kumpi näistä on munasolu ja kumpi siittiö. Tätä tietämättömyyttä ei ole pelkästään helppoa vaan myös hauskaa käyttää hyväksi.

Bisnes = helppoa & hauskaa.

Mutta nyt on aika siirtyä askel eteenpäin.

Vaikka minusta tuossa sanonnassa on aina ollut jotakin epäilyttävää. Harva meistä ottaa vain yhtä askelta, parhaat meistä eivät ikinä voisi tyytyä yhteen. Ja ellet ole syntynyt eilen, olet taatusti huomannut, että yhden jälkeen – minkä tahansa yhden – seuraa monta. Niin on elämä rakennettu.

Meidän piti tänään käydä tiimin kanssa arvodialogia. Se sopii näin vuoden alkuun kuin liekitetyn heinäsirkan popsiminen.

Olin päättänyt olla positiivinen, back and forth.

Arvodialogin aloittaminen on yksinkertaista kuin mikä: kirkasta arvot, konkretisoi ja viesti ne.

– Kerätäänpäs tähän vähän arvoja.

-Rakkaus.

-Luottamus.

-Tuli.

-Onko tuli arvo?

-Tässä vaiheessa emme vielä…

-Ilman sisäistä tulta emme saa mitään aikaiseksi! Tuskin edes olemme mitään!

Siinä tuli(!) kirkastettua arvoja. Menimme eteenpäin, koska tuo kuulosti jo konkretisoinnilta ja viestimisenkin haasteet nousivat kirkkaasti näkyviin. Alkukaaoksesta syntyy usein kosmos, siksi itse prosessiin ei tule koskea pitkällä tikullakaan.

-Onko teille jokaiselle selvää, mikä meidän tahtotila on?

-Se on tietenkin kreit!

-Olemme valppaita ja huolellisia.

-Olemme luovia ja innovatiivisia.

-Rakennamme parempaa huomista.

Kyllä! Ihmiset olivat lukeneet sekä meidän strategian että vision ja kaikesta päätelleen sisäistäneet ne. Tuli mieleen kouluajat, jolloin loistin pistokokeissa, joissa edellytettiin yksittäisten käsitteiden osaamista. Elämä on siitä pitäen muuttunut vain helpommaksi: nyt riitti yhden käsitteen osaaminen, koska oli ”menty ihmisiä kohti” eli tiimiydytty. MOT: helppoa ja hauskaa!

-No niin, hienoa! Mikä meidän mymavin (myynti&markkinointi&viestintä) fokus on ensimmäisellä neljänneksellä eli miten autamme asiakasta?

-Entä jos asiakas ei tarvitse apua? Jos se osaa jo?

-Tapahtumat ja videot.

-Koulutukset ja myyntikohtaamiset.

-Yhteisöt ja tapahtumat.

Meillä oli moniosaajia! Olin onnistunut kasvattamaan renessanssi-ihmisiä, joista oli mihin vain kumaran käteni hellässä ohjauksessa. Liikutuin tästä omasta ajatuksestani niin, että jouduin katsomaan hetken ulos kaukana siintävää Rautatieaseman vihreää kupolia ja nieleskelemään kyyneleitäni.

-No niin! No niin! Jos te vielä jaksatte, niin mietitääns tällaista tavalliselle työläiselle vaikeaa mutta teille helppoa asiaa kuin että mihin te tahdotte seuraavaksi kurottaa tältä alustalta, jota meidän yritykseksemme kutsutaan.

-Nappaamaan seuraavan kielletyn hedelmän.

-Vahvan mainepuskurin luominen.

-Kasvattaa markkina-arvoani.

-Viestin ja brändin skaalauttaminen.

Kyllä tämä on vaan niin hienoa, hienoa. Ja kaunista.

Halusin vielä aivan viimeiseksi lopuksi kuulla heidän henkilökohtaisen näkymänsä. Aivan kuten espanjalaisessa baarissa kysytään lukemattomien vino tintojen jälkeen: ¿Algo mas?

-Se on tietenkin luovuuden salat.

-Sisäisen ja ulkoisen asiakkaan tuominen yhteen.

-Johtamisen mieltäminen auttamistehtäväksi.

-Asiakkaan kehityspolku voittavaksi asiakkaaksi.

Ajatella! Seitsemän minuuttia ja me olimme valmiit vuoteen 2018. Tämä oli parempaa kuin miljoonat uudenvuodenlupaukset. Kohonnut olo seuraa voittajaa, inside out.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 140

Bisnestarinoita 140

Erehdys

Muut erehtyvät, en minä. Näin uskoin, ja ympäristökin tuki pitkään uskomustani täysin.

Mitä sitten tapahtui? Sitä minäkin olen tässä kysellyt. Lähinnä itseltäni. Tajuatko, että tällainen voi vetää pohjan pois koko elämältä? Ehkä, mutta vain, jos olet kokenut samaa.

Olin ihan tavallisessa bisnestapaamisessa paitsi että siellä oli tarjolla Belugaa & Bollingeria. No ei ihan, mutta siihen suuntaan. Tyypillä oli henkivartijakin, joku Rocco.

-Mun täytyy mennä, sori.

Niin hän sanoi, kun oli vastannut puhelimeen kesken lauseeni.

-Et mene mihinkään!

Kuka väittää, että asiakas on kuningas? No jos niin olisi, minä olisin se narri, jolle on sallittu paljon enemmän kuin muille kunnes kaula katkeaa äkkiarvaamatta.

Eli suomeksi: tällaista vastausta hän ei odottanut. Hän katseli minua valkoisten kulmakarvojensa alta enkä tiennyt, näyttikö hän pöyristyneeltä vai huvittuneelta vai joltakin sellaiselta, joita vain hänenkaltaisensa, 30000 jalkaa rahvaan yläpuolella lentelevät tyypit tuntevat.

-Niin, oliko tässä vielä jotakin?

-Se yksi sata donitsia ja että kuka tämän hoitaa.

-Päätä sinä.

Ja sitten katsoin hänen ja hänen kevincostnerinsa loittonevia selkiä.

Ei, minä en surrut tätä eroa. Mutta sitä kyllä, että

  • Jäin ihan yksin.
  • Aikatauluni murskaantuivat.
  • Annoin jälleen kohdella itseäni huonosti.

Enkä mielestäni ollut tehnyt mitään väärää! Maailma ei ole reilu eikä minun pitäisi sitä enää huokailla. Silti se jukratuttaa minua.

Mutta, kuten todettua: bisnes on sotaa. Dog eat dog. Ja jotta lainaus olisi täysi, tämä on vielä lisättävä: jos kilpailijamme olisi hukkumaisillaan, laittaisimme letkun hänen suuhunsa. Ei tämä ole mitään lempeilyä.

No more Mr. Nice Guy.

Siihen eivät pysty kuin harvat ja valitut. Ottamaan hanskat pois.

Siksi myös väärän valinnan tekeminen on yleistä. Se on inhimillistä ja samalla niin turhaa. Vähän niin kuin ihmiset käyvät kirkossa ja sitten heistä ei enää ole mihinkään.

Tämä on se kohta, josta ei neuvotella. Allekirjoitukset sivulle 7, saanko pyytää?

Ja lopun voi kuvitella jos haluaa. Ellet voi voittaa vastustajaasi, osta hänet.

Muuten olet vain lahjakas ihminen, joka ei menesty.

Huomaatko, että kun pitäisi osata oikeasti kävellä puhe, jatkan vaan puhumista. Minun ei pitäisi olla tällainen ja silti olen. Se tunne, kun jatkuvasti jokin menee pieleen ja toivot, että löydät yhden selkeän syyn siihen.

Tein tässä tunnelmassa jotakin tavatonta. Soitin vt. toimarille. En ollut tehnyt sitä sitten vuoden -84 ja silloin meillä oli vielä lankapuhelimet.

-No, mitäs mun personal sales jesus?

Aika topakka kehu. Oletko koskaan saanut vastaavaa? Enpä usko.

-Sitä että…

Sitten en tiennyt enää, miten jatkaa. Olisin voinut ottaa liian monta Somaxia, mutta en ollut sellainen pelkuri. Katkaisin puhelun.

Ja menin balettiin katsomaan Faunin iltapäivää.

Ei olisi pitänyt. Se oli erehdys. Ehkä tällaiset kokeilut pitäisi vain antaa itselleen anteeksi. Hyväksyä se, että silloin voi tapahtua juuri näin tai mitä vaan.

Tai sitten huomata, ettei se ollutkaan erehdys. Kun katsoin Faunia silmiin, tajusin, että oikeastaan olin ajoneuvoyhdistelmä, sellainen taipuisa mutta aika raskasliikkeinen. Ja ellei sitä liikuta vain eteenpäin, vaatii se todellista käsittelyn taitoa. Bingo!

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 124

Bisnestarinoita 124

Sivistys

Minusta oli tullut liian sivistynyt tähän peliin. Minun oli tultava eläimeksi jälleen. Se tehdään vain yhdellä tavalla: kovemmin, voimakkaammin, nopeammin.

Tämä elämä tekee laiskaksi. Aiemmin sellaiset tulvivat syödyiksi. Nyt heillä on turvanaan kuukausipalkka. Se ei pelasta heitä, mut pitää heidät hengissä. Ei välttämättä hyvä.

Ja minä, olen tällainen tavallinen, laiska ja ruma mies. Ainut voimani on se, etten enää välitä.

Monet ihmiset tarvitsevat historiaa. Minä en kuulu heihin.

Olen niin etukenossa. Unohdan ihmiset saman tien ellei ole vakavaa mahdollisuutta, että tapaan heidät myöhemmin.

Silti en saa rauhaa. Minua ajaa eteenpäin sanojen taakse kätkeytyvä levottomuus. Se saa minut julmaksi, kuten historia. Mutta en ole pahoillani.

Joku sanoi, että kunnon päivään tarvitaan armottaman asenteen lisäksi valinnaisia aineita. Minusta se on hienosti sanottu. Siinä on kaikki mitä onneen tarvitaan.

En ollut aina tällainen. Olin jotenkin hieno. Nyt olen väsynyt, vaivalloista on ponnistella kaiken eteen erikseen. Ehkä nuoruuteni hienous johtui siitä, että kaikki tuntui helpommalta, vaikka muistaakseni sen vastapainoksi koko elämä oli täyttä helvettiä.

Päivän ensimmäinen asiakas. Tavoitellut pukeutumisessaan rentoutta mutta epäonnistunut. Kuka oikeasti enää pukeutuu asiakastapaamisiin t-paitaan, jossa on kirjoitusta? Ennen ensimmäistä IT-kuplaa se oli vielä armotonta menoa. (Muista: ole kova!)

-Kerro kuin viisivuotiaalle, mitä teidän palveluun kuuluu.

-Ei siihen mitään kuulu. Se kehittyy vasta kun sitä käytetään.

-Mitä tuo tarkoittaa?

-Lähinnä kai sitä, ettet tajua. Tai tajuat ehkä parin vuoden päästä. En usko että haluamme sinua asiakkaaksi.

-Siis minä olen potentiaalinen maksava asiakas!

-Ehkä. Mutta et vielä. Nosta tasoasi niin todennäköisyydet alkavat olla puolellasi.

Siis mä olen niin hyvä! (Miksi joudun kehumaan täällä itseäni? Ovatko ihmiset todellakin näin sokeita??) Tällaisia päiviä voisi olla enemmän.

Ehkä Get out of the building ei olekaan niin huono strategia kuin luulin.

Siis ainakaan muutamana päivänä vuodessa. Ja loppujen lopuksi: montako tällaista päivää oikeasti tarvitaan?

Päivän toinen asiakas.

Testosteroitaan soittava viisikymppinen nainen = oma suosikkini.

Pukeutunut koko mustaan kuin haavoittunut eläin, puolustautumassa jo etukäteen. Voisi kuvitella, että se herättäisi myötätuntoa, mutta eihän se niin mene. Jos alat puolustautua, saat ansiosi mukaan ennen kuin huomaatkaan. (vrt. koiria pelkäävä hysteerikko)

-Mitä sinä myyt?

-Parempaa elämää.

-Hah hah, ostaako kukaan?

-Fiksut ostavat. Muut itkevät.

-No, kerro sitten miksi me ostaisimme sinulta.

-Miksi kertoisin? Sinun tapauksessasi varsinkin se olisi todellista ajan hukkaa.

-Mitä ihmettä sinä sitten täällä teet?? Ryömi takaisin fücking luolaasi!

-Älä nyt! Herätän teitä ympärivuotisesta talviunestanne, johon teidän halvaannuttavat analyysinne ja vuodesta toiseen jatkuvat kuolleet rutiininne ovat teidät ajaneet. Kannattaisi alkaa elää.

-Kenestä sinä puhut?

-Ensimmäisellä kerralla peiliin katsominen sattuu, toisella kerralla siihen jo tottuu.

-Onko tämä sinusta hauskaa?

-Ei alistaminen mitään viihdettä ole. Kelpo korvaus panee kuitenkin yrittämään. Voisit sinäkin kokeilla joskus. Prototyyppi kertoo enemmän kuin tuhat palaveria.

Sanoinko jo että olen hyvä? Ei, olen nero. Oikeat sanat oikeassa suhteessa – ei minun kaltaisiani luovia oman sisäisyytensä sankareita ui joka järvessä. Yritys napata meidät saattaa onnistua, mutta siinä saa ahvenvieheet jättää kaapin perälle.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 66

Bisnestarinoita 66

Service design

Istuimme taas neukkarissa. Viime kerrasta olikin aikaa (not!).

– Noniin! Onko meidän palvelumuotoilu teidän mielestä ihan ok? Koska meidän asiakkaiden mielestä se-ei-ole.

Meidän vt. toimarin viestintätaidot ei kyllä tästä parane. Ainakaan, jos pyritään synkkään hiljaisuuteen. Onneksi joku kongipää aina pelastaa.

– Ainahan on vara parantaa!

– Oletko tosissasi?

– Kyllä, jos otetaan psykologiset, filosofiset, eettiset, geneettiset, biologiset, sosiaaliset, eksistentiaaliset ja kulttuurienvälisistä täräyksistä syntyvät ilmiöt mukaan palvelun tuottamiseen.

Kyllä näin, miten rattaat pyörivät vt:n päässä.

Ja tämä oli vasta alkua meidän asiantuntijamonologeille.

– Itse olen yrittänyt tiivistää termin näin: palvelumuotoilussa ajatellaan palvelua kokonaisuutena, aina esimerkiksi tuotteita niiden löytämisestä hankkimiseen ja käyttöön asti.

– Niin, palvelumuotoilussa käydään läpi asiakkaan polku, miten löytää palvelun, miten sen palvelun jokainen alue toimii, ostaako se jotain ja miten, mitä sitten tapahtuu jne. Selkiytetään se polku ja tehdään siitä mahdollisimman tehokas sekä asiakkaan että yrityksen kannalta. Tällä tavoin löydetään mahdolliset kompastuskivet ja saadaan palvelusta tarvittaessa monistettava. Kun tämä on kunnolla tehty yrityksen jokainen työntekijä pystyy toimimaan samalla tavoin, uusien perehdyttäminen on helpompaa, asiakkaat on tyytyväisiä ja palvelu tasalaatuista.

– Minä valmistuin tuote- ja palvelukehittäjäksi viime vuonna, mutta opit on olleet käytössä vain tässä firmassa.

– Opin tänä syksynä, että palvelumuotoilu tarkoittaa itse asiassa tuotteistamista ja että pm on itse asiassa huono termi. Alkulähteenä mainittiin Jorma Sipilä ja vuosi 1993.

– Vai Sipilän jorma – onko YLE varmasti tässä mukana?

– Ydinkysymys: Miten saataisiin hyödykkeiden hyviä ominaisuuksia, ostamisen helppoutta, myös palveluiden puolelle?

– Ei ole minusta huono termi ja itse asiassa se on vähän enemmän kuin tuotteistus, koska se on myös kokemuksen tunnistamista ja asiakkaiden ymmärtämistä palvelun prosessin vaiheissa.

Koska jokaiseen kunnon palaveriin kuuluu tarina (ja samasta syystä kunnon palavereja on vain ehkä keskimäärin kerran vuodessa), saimme sen nyt.

– Tässä tarina meidän saamasta asiakaspalautteesta:

”Teillä otettiin käyttöön HR-sovellus nimeltään RUOK (= Are you okay?). Koska markkinat on täynnä samanlaista, päätitte erottautua palvelumuotoilulla. Kaikki mitä te tähän asti olette tehneet, on helvetin ikävää, rumannäköistä ja vaikeaa. Nyt: Kuvittele olevasi minä, asiakas. Menet kotiisi. Siellä odottaa rutistettu paperimainos RUOKista. Kiinnostut ja menet ruok.fi-saitille. Sivusto näyttää kasarilta ja sisältö on täyttä pravdaa. Soitat webbisivuilta löytyvään puhelinnumeroon. Joudut odottamaan hissimusiikin tahdissa 25 minuuttia. Pääset keskustelemaan kyllästyneen tyypin kanssa, joka ei vastaa kysymyksiisi ja nimittelee sinua homoksi. Sovitte tapaamisen vaikka vastapuoli ei sitä halua. RUOKin toimisto on porttikongin takana, jonne ei ole virallista osoitetta. Toimisto muistuttaa meksikolaista vankilaa ja ylipainoinen myyjä haisee sillille. Koko palaveri on ikävä, vaikea ja ylipitkä. Istut koko palaverin ajan betonijakkaralla. Vaikutut kokemuksesta sen verran, että tilaat sovelluksen webbisivujen kautta. Maksamiseen menee puolitoista tuntia, ja kun saat sovelluksen, se toimii joka toinen päivä. Henkilöstösi vihaa sitä ja sinua myös. Kiinalaiset varastavat luottokorttitietosi. Menet Facebookiin manaamaan kohtaloasi. RUOKin markkinointiautomaatio puskee fiidiisi ruman mainoksen, joka saa sinut menettämään ruokahalusi ja yöunesi. Palvelumuotoilu on sen verran onnistunutta, että tilaat saman tien rekrytointimoduulin vaimosi luottokortilla. Moduli toimii vain sapattina. Myös vaimon luottokorttitiedot varastetaan Kiinaan.

Viisi sekuntia kuolemanhiljaisuutta sen muistolle, että

  • Tarina on liian tosi
  • Sen kertoja ei elä pitkään, ainakaan tässä talossa
  • Tarinankerronta on uusi musta

Mutta elämä jatkuu. (Kunpa se olisi totta!)

– Olipas, vt., hyvä kysymys! Se herätti heti. Lentokentillä on esim. tehty palvelumuotoilua eri palvelupisteiden suhteen. Hammaslääkäriasemille jos mihin pitäisi tehdä. Minusta se on sitä että haluat asiakkaaksi, koet miellyttäviä tunteita palvelun saamisen aikana, sinun on helppo ostaa ja haluat vielä tulla uudelleen.

– Kuluttajaymmärrystä ei kai ole vielä mainittu. Sen pitäisi olla palvelun muotoilun ydin. Määritelmistä en tiedä mitään.

– Kyllä! Tai musta se kuuluu tohon, että asiakas on kehittämisen keskiössä. Oikein hyvin kun tehdään, kehitys hoidetaan asiakkaita kuullen.

Vt. piteli päätään ja oli minusta ansainnut tämän.

Mitäs alkaa kysellä, Do and let do, se kyllä hyvä on!

– Asiakaskokemus, onko asiakaskokemuksesta jo puhuttu?

Tähän on aina hyvä lopettaa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty