Empatia

Sanotaan, että naiset ovat ihania mutta myös kummallisia. Siis monet, eivät kaikki. Varsinkaan ihania.

Entä minä sitten? Olen kasvanut liian kauan rajoittuneessa ympäristössä, jotta oikeasti oppisin mitään uutta. Onneksi osaan teeskennellä oppivani. Sillä selviän.

Mistä tällainen pika-analyysi ihmisen tilasta? Siitä, että vt. toimari sai yhtäkkiä puuskan tuntea syvää myötätuntoa, jota monet virheellisesti kutsuvat empatiaksi.

En ymmärrä tällaista. Siis sitä, että yhdessä hetkessä kokee vahvasti yhtä ja sitten kohta taas aivan toista. Ei näin voi elää. Vaikka jotkut selvästi voivat. Minusta se on kamalan rasittavaa – ei: tappavaa.

Työpäivä alkoi siis tänään puoli seitsemän sillä, että vt. avautui.

-Heräsin aamuyöstä miettimään työläisiä. Sitä millaista heidän elämänsä on.

-No mitä se sitten on? Ryystin luokatonta take-away kahvia ja ajattelin, ettei se tästä ainakaan pahemmaksi muutu.

-Aamulla töihin ja töiden jälkeen yritystä toipua noista 8-10 edeltävästä tunnista, jotka sinulta on riistetty. Sitten koitat käyttää loput voimasi johonkin mitä todella haluat tehdä.

-Ankaralta kyllä kuulostaa…

-Eikä siinä kaikki. Ihminen on hutilus joka hukkaa lahjansa. Tulen surulliseksi, koska ihmiset eivät ole sitä mitä voisivat olla.

-Sinun myötätuntosi ulottuu kyllä universumin toiselle laidalle!

-Jos tuo oli kohteliaisuus niin kiitos! Jos sarkasmia niin voisit vaan fuck your dick.

-Olen vilpitön ja hämmästelen, miten sinulla riittää sydäntä niin monelle.

Vt. jäi selvästi kontemploimaan sanojani, mikä tietysti on suurin piirtein aina hyvä asia.

Nyt ainakin, koska se sai vt:n muuttamaan puheenaihetta.

-Tiedätkö, mikä näiden ihmisten todellainen ongelma on?

-Tokkopa, mutta sinä kyllä sen kerrot.

-Niin kerronkin. Se on se, että heiltä puuttuu vaisto tajuta kokonaisuus. Ja siksi he ovat niin helposti lisäämässä siihen omiaan. Eikä se ole enää sama. Siksi he hukkaavat sen, mikä on tämän lajin tarkoitus.

-Ja lajilla tarkoitat pikemmin tätä bisnestä kuin ihmislajia, niinkö?

No tämä oli tietenkin kettuilua, jolla yritin pudottaa vt:tä edes vähän lähemmäs maan pintaa. Mutta hän sivuutti yritykseni kuin nainen.

-Siinä käy samoin kuin sielu joka menettää ruumiinsa. Liikkeen, eteenpäin menemisen ja oppimisen tarkoitus on se kaikkein tärkein asia. Ilman sitä meillä ei ole mitään.

Nyt oli kyllä sen verran korkealentoista, että oli minun vuoroni jäädä hiljentymään vuorelleni.

-Monet haaveilevat esimerkiksi kirjoittavansa kirjan. Ne jotka eivät, eivät ehkä kuulu ihmiskuntaan tai valehtelevat.

-Näinkö oikeasti ajattelet?

-No, ehkä kirja on liioittelua. Voi se olla joku muukin Itse Tehty Elämä.

Innostuin tuosta valinnanvapaudesta heti.

-Yess, tuo kuulostaa erittäinkin hyvältä! Minun kirjani nimi tulee olemaan ”Kaikki se mitä en omista”.

-Juurikin noin. Älä muuta matkalla suuntaasi niin voit päätyä sinne, minne olit matkalla.

Minusta tuo lainaus on juuri niin kuolematon, ettei sen jälkeen voi enää keskustella järkevästi.

-Mitäs sanot, nytkö meistä on taas ohjaamaan tietämättömien tekosia?

-Kylmaar. Mutta eikö tällainen rajan ylittäminen olekin aika virkistävää?

En vastannut koska en osannut. On opittava olemaan osaamatta. Se on Jotakin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty