Alkukantaisia haluja

Minä, niin, en ole innostunut näistä lauantai-illan palavereista. Vaikka on niissä omansa tunnelma. Eikä se johdu pelkästään siitä, että kaikki odottavat hetkeä, jolloin voisi ylittää pimeyden virran ja astua neonvalojen syleilyyn. Niin kuin silloin nuorena. Kun ilta päättyi syvälle sademetsään, hiki höyrystyi ja äänet puhuivat sinulle suoraan. Muistatko vielä?

Kuvittelen nämä palaverit autoajeluiksi. Sellaiseksi kruisailuksi.

Että joku kääntelee rattia, painaa jarrua vain jos tarpeen ja kaasu on se pääasia. Se saa minut meditatiiviseen tunnelmaan. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Ajelimme siinä siis leppoisasti itseemme tyytyväisinä epämukavuusalueellamme. Meistä oli tullut sellaisia, kaiken kokemamme ja oppimamme jälkeen. Se on maailma, jossa sadepisarat näyttävät tähdiltä.

On tässä setapissa jotain outoa: ketään ei velvoita saapumaan paikalle – kaikki saapuvat paikalle. Kokemus taantumisesta kansakouluun, jossa yksi puhuu ja muut kuuntelevat ja korkeintaan nyökkäävät huomaamattomasti.

Mutta näin on aina ollut. Voit kuulla illan pimenevän ja kutsuvan. Ja me istumme neukkarissa.

-… nyt monilla korostuu turhautuminen muutoksen tahdista ja vaikutuksesta. Aikaisemmin ei ollut näin suuria ja nopeasti tapahtuvia muutoksia käsillä. Mutta kaikki eivät voi olla seikkailijoita vaan osan on pidettävä luola siistinä, valmistettava ruoka kumuloituneen osaamisen oppien mukaan ja ehdittävä opettaa yhteisön kartuttama tietotaito uusille jäsenille. Muutosvastarinta on hyvä. Se kokeilee ja koettelee. Väitetään, että yhteisö lähtee kyllä mukaan, jos muutos vie sitä eteenpäin. Tai että muutosta on tehtävä kulttuurin ehdoilla tai se ei synny…

Muistan ne ajat, kun musiikki muuttui yksittäisistä äänistä äänimatoiksi ja –väreiksi.

Tämä muistutti sitä, samaa konstruktiota, kontekstuaalisuutta… Tämä tasainen humina, joka joskus oli puhetta ja jolla oli selkeitä, jotakin tarkoittavia merkityksiä, kulkee nyt ohitse ja kuormasta voi poimia haluamansa mutta ei ole pakko. Jossakin joku soittaa delta bluesia ja se tuntuu niin hyvältä ja oikealta, mutta ei sinun tarvitse liikahtaa vaikka liikutut.

-… joustava johtamisjärjestelmä edellyttää hyvin edistynyttä johtamiskulttuuria. Johtajia jotka ymmärtävät, mistä leipä tulee pöytään, mutta samalla kykenevät etsimään uusia metsästysmaita. Juuri nyt katsotaan, että systeemiajattelu on johtajan ja muutoksen paras työkalu ja lahja. Mihin katsotaan huomenna? Olemme viime viikkoina kuulleet, että organisaatiomuutos on joidenkin tämän organisaation ”johtajien” ainoa työkalu. Ja että muutoksella saadaan tehokkuuden tuntua ja että joillekin se on vain vallan väline. Että saadaan huomio kohdistettua epäolennaisuuksiin, jotta ei ehditä havaita epäpätevyyttä tai todellisia kehityskohteita. Että on annattu epäpäteville liikaa krediittiä epäpätevyyden kätkemiseen vaadittavasta pätevyydestä. Ylempänä hävettää sen alemman kerroksen palkkaus eikä osata kohdistaa irtisanomisia. Tämä on se, missä me olemme juuri nyt, tämän viikon päättyessä…

En ole avain. Olen vain minä.

Joskus urani alussa ajattelin, että täällä tyydytetään vain alkukantaisia haluja. Nyt ymmärrän paremmin. Ei tämän tarkoitus ole palvella alhaisinta, vaan sitä, mikä meissä on eniten ihmistä. Tämä näkemys puolestaan nostaa esiin monenlaisia ongelmia. Esimerkisi muistin ja improvisaation välisen yhteyden, josta mieli luo halutessaan kyvyn poiketa alkuperäisistä asetuksista ja koodista. Toiston kautta pitäisi syntyä vaihtelua. Mutta nämä ihmiset hämmentävät minua, ne eivät epäile itseään, koska tietävät, että tietoisuus on rasite. Ja sen seurauksena tulevat ahdistus, itseinho ja syyllisyys.

– … toi esiin yrityskulttuurin syvyysulottuvuuden. Alimpana perususkomukset jotka yhteisöä ohjaavat osin tiedostamattomasti, arvot ja artefaktit pintatasolla. Organisaatiolla voi myös olla traumoja ja alitajunta. Nämä käsitteet voivat auttaa ymmärtämään sen luonnetta ja siellä tapahtuvaa näkyvää käyttäytymistä. Pidetään kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta, jotta olisi hallinnan tunne.Ajattelutavan ja toiminnan muutokseen vaadittavaa itsetutkiskelua ei tehdä. Ei yksilönä eikä yrityksenä. Lisäksi suomalaisessa yrityskulttuurissa ei arvosteta yrityskulttuuria tai ymmärretä edes sen olemassaoloa. Pääasia, että kaikki tekee töitä otsa hiessä. Mitä jos muutokseen voisi saada hallinnan tunteen? Helpottuisiko muutos? Illusion of control ylläpitää usein status quon…

Emme kyseenalaista valintojamme ja odotamme käskyjä.

Elämme tiiviissä silmukoissa aivan kuten minä olen jumissa muistoissa tai unessa elämästä kauan sitten. Työ rauhoittaa minua. Rutiini on minulle paras lääke. Täällä jäävät henkiin vain ne, joilla on vakaumus. Tämä on syvempi peli ja siksi se viiltää syvälle. Yritän olla välittämättä mutta epäonnistun. Siksi en enää kysy, miksi Jeppe juo ja miksi kaupungin syke saa minut värähtelemään.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s