Bisnestarinoita 166

Bisnestarinoita 166

Lean startup

Tiedätkö, mistä tietää, että on oikeasti edennyt urallaan? Siitä tietenkin, että joku täysin ulkopuolinen & random tyyppi lähettää sinulle kutsun sparraamaan hänen yritystään. Anteeksi: startuppiaan.

Melko juhlavaa varmaan monista mutta minä olin kyllästynyt jo etukäteen. Random-ihmisten huolten kuuleminen ja epätoivoiset yritykset saada jotenkin bisneksen reunasta kiinni eivät kyllä kiinnostaneet ei yhtään.

Yritin ajatella positiivisesti, että ehkä tästä jotakin syntyisi. Yritys oli vain yritys, siksi mieleni keksi kuusi parempaa syytä jäädä pois tuosta tapaamisesta.

Raahauduin silti paikalle, vaikka sex-ett piti olla ihan voittamaton. Vihasin itseäni.

Paikka oli laitakaupungilla, riutuneen ja ehdottomasti parhaat päivänsä nähneen kerrostalon alakerrassa. Varmaan jokin entinen kerhohuone, jossa viimeinen kangaspuiden hakkaaja oli kuollut. En olisi halunnut masentaa itseäni lisää, mutta boy can’t help it.

Soitin ovessa törröttävää vanhanaikaista KLING-ovikelloa ja ihmettelin, kuka tänne nyt vapaaehtoisesti tulisi. Kaikki elämä on jossain muualla, keskustassa. Ovessa oli suurikokoinen tarra, punaisilla kirjaimilla sinistä taustaa vasten: Lean startup. Todella omaperäistä! Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea vaikka WINDOWS.

Pirteä ja minun näkökulmastani nuorehko nainen puristi kättäni kuin vain yrittäjä voi.

Vihaatko sinäkin punaposkisia, elinvoimaisia ja positiivisella draivilla eteenpäin kulkevia ihmisiä?

Niin ajattelinkin.

Istuimme alas ja sain eteeni todella ison mukillisen lattea. Joskus kysymättä on parempi, ajattelin kuin siemailin asiallisen höyryävää kahvia, jossa tunnistin ripauksen kardemummaa. Nyökkäilin siinä strategialle ja visiolle ja pivotille ja muille hienoille sanoille, jotka tulivat naisen suusta sekavana vyyhtenä. Vaikka minua häiritsikin huppari ja sen alta vilkkuva oranssi t-paita. Joku voisi keksiä tähän skeneen jotain uutta, ehkä?

Sitten hän esitti vaativan kysymyksen.

-No, mitä tää susta kuulostaa?

Totesin itsekseni, että ”ihan hyvältähän toi kuulostaa” ei ehkä sittenkään riitä. Kirosin höveliyttäni, joka oli johtanut minut tähän kiikkerään muovituoliin istuskelemaan. Teki mieli kysyä exitistä, mutta oli vielä liian varhaista. Kello on vasta puoli yhdeksän, ja oli niin hiljaista, että olisi voinut kuulla hupparin vetoketjun aukeavan. Tai liekin syttyvän.

Tässä saattaisi silti tulla rakenteellinen kiire, mietin…

-Oletko miettinyt, että sinulla saattaa tulla rakenteellinen kiire?

Ihan siis mielettömän hienoa, että osaa kysyä kysymyksen, jota ei edes itse ymmärrä.

-Siis mitä tarkoitat?

-Esimerkiksi sitä, että… pääomasi saattaa loppua ennen kuin kassavirta alkaa vuotaa kuin ajatusten Tonava.

Edes minä en uskonut keksiväni näin huonoa äkkiselitystä. Ja pahempaa oli (tietysti) tulossa ja ihan saman tien.

-Kiire pitää sisällään myös osallisuuden vaikeuden: osaatko tehdä oikeita päätöksiä y-risteyksissäsi ja oletko oikeasti harjoittanut riittävästi tilannetajuasi?

Tiedän, tämä oli vain suolaa ja viinietiikkaa haavoille. Minun olisi pitänyt tuntea suurempaa myötätuntoa, olla orastavan kukoistuksen kannustaja, mutta sorruin alkeelliseen piiskaamiseen. Hän katsoi minua hämmentyneenä, mikä sai minut lataamaan niittikoneeseeni vielä yhden lippaan.

-Ja tietysti pahinta on palvelumuotoilukehityssyklin hitaus, jolloin validoitu oppiminen ei pääse tapahtumaan riittävällä sykkeellä.

Minun tehtävänihän oli haastaa häntä! Minähän tässä olin se, joka tiesi kaiken ja hän oli tietämätön ja tiensä alussa oleva heikko nai… yrittäjä.

-Tuo on kyllä varmaan ihan totta… Ai niin muuten, muistinko olleenkaan esittäytyä? Minä olen Lea.

Siinä samassa oranssinsinisen tarran arvoitus selvisi, minä halusin häpeäpussin päähäni ja päätin, etten enää ikinäkään neuvo ketään vaikka kysyttäisiin. Lean startupistakin tulisi aika parempi ilman minua.

Maailmastakin varmaan tulisi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 162

Bisnestarinoita 162

Aika loppu

Noniiiin! Kun kaltaiseni jäyhä jöllikkä – mikään ei voita itsetuntemusta, itsearviota ja ihan omaa, virtuaalista 360-pöhinää – pari kertaa vuodessa innostuu, siinä saavat niin läheiset, lähimmäiset kuin LTS:kin kyytiä. Kyllä näin on.

Aluksi menin riehumaan johtoryhmän kokoukseen.

-Eikö teillä idiooteilla ole oikeaa tekemistä – oikeasti??!

Kyllä painoivat päänsä kumaraan. Se on sellaista, kun laiskottelee ja sitten joutuu sen kohtaamaan.

Häpeä & syyllisyys ovat bisneksen ydinreaktori.

Sitten menin kiusaamaan vt. toimaria kaikesta mahdollisesta mutta varsinkin hänen 80-luvun outfitistään ja hölmöstä organisaatiouudistuskaaviostaan, jonka jokainen esikoululainenkin olisi heittänyt roskiin.

Ai että tuli hyvä mieli. Ja päivä oli vasta alkamassa.

Kutsuin tiimini kokoon puolentoista minuutin varoitusajalla. Onneksi ovat tottuneet seisoskelemaan varpaillaan muutenkin.

-Ajattelin, että yt:t kehiin. Mitäs te ajattelitte?

Tällaisiin kysymyksiin saa heti reippaita vastauksia. Sevverta ihmiset ovat täpinöissään jo varanneet etelänmatkojaan, etteivät todellakaan tiedä, millä maksavat visalaskunsa, jos kengän kuva ilmestyy jakkupuvun helmaan.

Opetus: jos haluat kaikkien huomion, tee niin kuin minä.

Olin varannut auditorion jo pari kuukautta sitten pitääkseni tänään kvartaalikatsauksen ja haukkuakseni kaikki limanuljaskat ja kaivonmyrkyttäjät siinä samalla. Muutin suunnitelmaani ja päätin hetkestä inspiroituneena pitää esitelmän otsikolla ”Kehity tai kuole – kolme varttia bonusten tulevaisuudesta”.

Pieni itsekehu: mukaansa tempaavampaa esitelmää saa etsimällä etsiä!

Sillä kaikki

  • jotka janosivat bonuksia
  • olivat joskus saaneet bonuksia
  • olivat tottuneet bonuksiin
  • pelkäsivät kuollakseen menettävänsä bonuksensa

olivat aivan kuumoksissa paikalla ja nielivät jokaisen sanani kuin ilmestyksen.

Samalla tein yritykselle hyvän teon, kun sain kaikki yrittämään vähän enemmän. Varmimmaksi vakuudeksi settini viimeisessä diassani luki

PYSTYT PAREMPAAN?

Ankaran esitelmöinnin jälkeen minua hiukoi ja tilasin välipalaksi läheisessä kivijalassa sijaitsevasta pitseriasta perhepitsan. Kyllä maistui & kyllä taas jaksoi.

Opetus: pidä hiilaritasosi jatkuvasti korkealla.

Iltapäivällä kiertelin ofisia, joka oli puolityhjillään, sillä nk. bonarijengi oli rientänyt asiakkaisiin osoittaakseen, että ottavat sanani vakavasti. Tätä samaa ei tapahtuisi, jos olisivat tienneet, että numerot oli jo annettu ja noukänduu. Heh heh ja reh reh.

Opetus: epävarmuus motivoi. Jotkut uskovat toisin, mutta lähden viivalle heidän kanssaan koska vaan.

Meille oli rekrytty uutta väkeäkin. Kävin kyselemässä kuulumisia ja samalla antamassa isällisiä zen-ohjeita heille kuten

”Juo aina kahvisi kuumana.”

”Mestari ei etsi vaan löytää.”

”Kenelle kellot soivat?”

Jotenkin tämä vaan toimii. Jätä tuollainen lause viimeiseksi sanoiksi leijumaan ilmaan & he eivät oikeasti ymmärrä sanaakaan. Eivät ainakaan pysty sijoittamaan lauseita bisneskontekstiin, vaikka hetki sitten luulivat valloittavansa maailman.

Opetus: nöyryys on evoluution ydin.

Tuon harmaan massan on parempi tunnustaa se, koska siinä on viisauden alku.

Aikani loppui. Olisin pystynyt vielä vaikka mihin! Mutta ofisi tyhjeni sillä aikaa, kun istuskelin eriössä miettimässä seuraavaa strategista liikettäni á la Sun Tzu.

En tiedä moraalista, mutta ei tämä ollut lähelläkään täydellistä. Ensi kerralla saavat yrittää tosissaan.

Ja kiitollisuus, mikä siinä seisoo?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 116

Bisnestarinoita 116

Päivänsä päättävät miehet

Yhtä asiaa naiset eivät koskaan tule tajuamaan. Sitä, miten hauskaa on kokoontua miehissä neuvotteluhuoneeseen, sulkea ovi ja tuntea olevansa omiensa joukossa, turvassa.

Voipi juoda kahvia tai olla juomatta,

voi tehdä äkkijyrkkiä mutta oikeita päätöksiä tai olla tekemättä, tuntea ahdistuksen nousevan ja laskevan. Ja kaikki tuo tapahtuu hengessä, joka ennen oli enemmän kuin itsestään selvää, se oli luonnonlaki. Hengessä, joka päästää kahleistaan sieluista parhaat ja antaa niiden lentää.

Kun me kaikki viisi olimme koolla, viimeinen laittoi oven takalukkoon ja veti sälekaihtimet alas. Kuului vain loisteputkien turvallinen surina, kun kaikki löysäsivät kravattinsa ja antoivat ylipainonsa näkyä. Sehän on vaurauden merkki. Se, ettei tarvitse välittää. Sitä se todellinen vauraus on – runsautta olla iho napinlävistä vilkuttaen.

Sitten tapahtumat etenivätkin vauhdilla. Tai siis heti kun valitsimme puheenjohtajan. Hänpä kopautti nuijallaan pöytää ja silloin olimme valmiina, me virmavarsat.

-Montako miestä? Tarvitaanko nimenhuuto?

-Kaikki paikalla, herra puheenjohtaja!

-Istukaa! Ja kaaatse ekskeliin päin!

Niin me katsoimme diassa tuoksuvaa päivän ensimmäistä pizzaa, joka oli jaettu neljään eri kokoiseen palaan. Parasta tietysti oli, että punainen pala eli tuotto oli heti toiseksi suurin vihreän palan eli liikevaihdon jälkeen.

Me olimme menestyjiä ja meille tuli menestyksen nälkä. Tilasimme pizzat saman tien. Viisi perhepizzaa ja normaalit ruokajuomat. Tunnelma alkoi vapautua.

-Huomio!

-Sir, yes, sir! tuli aivan yhdestä suusta.

-Aika purkaa strategia palasiksi. Kuka on valmiina?

-Minä minä!

Tässä joukossa kaikki ovat aina yhtä innokkaita. Miksi? Siksi että

  • Kaikki ovat sitoutuneita.
  • Kaikki tuntevat vastuunsa.
  • Kaikki ovat innostuneita.
  • Kaikki ovat yhtiön miehiä.

Se on kunnia, joka määrää miehen tien. No guts, no glory.

Me kaikki rakastamme Suomea. Mutta jokainen tietää, miten raskasta on toisinaan rakastaa tätä synkkää ja harhaan astuttua maata.

-Strategia, se on vain pala paperia kunnes meissä on tarpeeksi miestä marssimaan se todeksi!

-Me emme jalkauta, me vyörymme!

-Ja meidän taktiikkamme on aina riittävän strateginen!

-Käsittäminen – se kuuluu niille, jotka käyttävät pelatessaan golfhanskoja!

Me aloimme lämmetä. Tilasimme lisää pizzaa.

Eikä mitään Härkistä vaan kunnon Mafioso tuplapekonilla, majoneesilla ja extrapepperonilla. Oi että on hyvä syödä pizzaa! Se tekee niin hyvää sydämelle!

Mitä me oikeastaan teemme strategialla, kun meillä on tällaisia miehiä?

Sitä, ettei meidän kaltaisiamme miehiä enää valmisteta! Kuollaan sukupuuttoon mutta kuollaan arvokkuudella, jollaista näki viimeksi Indokiinan sodassa. Ehkä. Niin me ajattelimme.

Koska me tiesimme. Miten asiat olivat. Miten asiat ovat.

Se on kuin pienen, vastasyntyneen käden tiukka puristus sormen ympärille, vaikkei maailmasta ole vielä paljon ymmärrystä.

Ilta alkoi viiletä. Sen haistoi kolminkertaisten ikkunoiden läpi.

Muut olivat jo lähteneet, vain me seisoimme jämäkässä haara-asennossa meidän suuressa aulassamme. Katsoimme korkealla päätyseinällä roikkuvaa Kekkosen kuvaa ja teimme sille kunniaa. Vain kurjia vätyksiä oli äänestetty valtaan Kekkosen jälkeen. Tunsimme, että olimme suomalainen rallikuski, Teemu Selänne, talvisota – ja silloin wunderbaumin ikihonkainen tuoksu pääsi meistä ilmoille.

Niin se on, viimeiset miehet jäävät seisomaan päivän päätteeksi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 102

Bisnestarinoita 102

Nopeammin ja fiksummin

En tunne ketään, joka tykkää lastenhoitokeikoista organisaation sisällä. Nyt oli tarjolla sellainen. Ja tarjolla-sanaa käytetään taas väärin, sillä ei vt. jättänyt vaihtoehtoja. Ihme ruoskapimu!

Piti paimentaa markkinointijannuja,

joiden piti isot lattemukit käsissään selvittää, mistä me puhumme kun puhumme markkinoinnista. Tulin paikalle kesken tätä:

-… se on aiheena jotenkin mahdollisimman ei-hauska, jopa vastenmielinen.

Mistä te puhutte? kysyin vaikka tiesin että näillä markkinointisankareilla oli vain yksi puheenaihe: markkinointi.

-Jos meidän markkinabudjettia leikataan, niin sitooko se meidän kädet vuosiksi eteenpäin?

-Niin, huolestuttaako sijoittamisessakaan oikeastaan muu kuin sijoittaminen?

-Puhutaanko tässä jo virhepäätelmien ketjusta?

-Jotain todella pelottavaa on ihmisessä joka ei kykene erottamaan omaa ja jonkun toisen elämää toisistaan. Se on kuin oma aikapoimu.

-Silti voi olla monta päivää sisäisesti hauskaa.

Asiaan, saatanat! karjaisin. Heti auttoi.

-Sisältömarkkinointi-sana pitäisi korvata vaikutusmarkkinointi-sanalla – ohjaisi tekemistä paremmin. Markkinoinnin tarkoitus on vaikuttaa, sisältömarkkinointi termiä ei tarvita muutenkaan, koska kaikessa on sisältöä.

-Se on siis vähän niinkuin design thinking tai growth hacking vaikka parempi olisi growth design tinkering.

-On hyvä, että termeistä puhutaan. Ei ATK ole enää ATK:ta. Se on ICT:tä tai digiä. Se mikä muuttuu on tarinan läpinäkyvyys ja todenmukaisuus.

-Sisältömarkkinointia ennen puhuttiin kaupallisista artikkeleista vaikka advertoriaali on lähimpänä. Silti molemmat ihan turhia termejä!

-Sisältömarkkinoinnin ensisijainen tehtävä tuottaa aitoa lisäarvoa. Vaikuttavuus, brändimielikuva, yms. seuraus, jos arvolupaus toteutuu.

-Tuossa tapauksessa voit korvata taas millä tahansa termillä sanan sisältömarkkinointi. En osta termiä.

Miksi helvetissä ostaisitkaan, kun sinun tehtäväsi on myydä!

-Eihän esim. brändimainonnalla pyritä tuottamaan lisäarvoa vaan vaikuttamaan suoraan mielikuvaan. Perehtyisin tässä vain kattotermeihin kuten markkinointiviestintä ja sen tavoite on vaikuttavuus, tajuatteko?

-Itse näen että markkinointiviestinnän tavoite on aina lopulta myynnin lisääminen. Strategioita ja termejä tämän saavuttamiseen on monia. Palkat maksetaan euroissa, ei näyttökerroissa.

-Muistakaapas pojat ensin tämä: Sisältö rakentaa suhteet. Suhteet rakentaa luottamuksen. Luottamus draivaa liikevaihdon. Ja muista aina kysyä miksi!

-Mutta tällä hetkellä sisällön odotetaan ensisijaisesti luovan konversiota, ei suhdetta. Vertailu maksetun tilan ja esim. maksetun tuotokseen ei ole relevanttia, koska molemmat maksettua. Lopputulos tärkeä.

-Hyvin laadittu artikkeli lisää kiinnostusta tutustua alan palveluntarjoajiin. Mutta sinä et ole taho joka määrittää ”hyvin laaditun”, vaan kuluttajat. Tähän voisi mukailla suomalaista sananlaskua ”Arvo on katsojan silmässä.”

-Onko tässä kuitenkin selkeä hetero-olettama?

Siinä päivän kysymys! Äiti, mistä kyselijät tulevat?

-Juuri näin! Sisällön tuottamista pitää vaan ohjata oikeaan suuntaan ja silloin vaikuttavuus vähemmistökohderyhmissä pitäisi olla lähtökohta.

-Termeissä on se ongelma, että usein ne syntyvät konsultin tarpeesta erottautumiseen ja myymiseen.

-Uusi termi sopii kun haluaa ponnistaa huipuksi. Pitää olla melkoinen tekijä, että saa puskettua yleiskieleksi asti. Siihen asti huonompi.

-Ja mikä tuossa on Se Vaikuttava Asia? Kuinka monta asiaa potentiaalinen asiakas onkaan valmis tekemään? Empiirinen testi, kenties?

Ei mitään varsinaista tekijäainesta, kenties?

-Potentiaalinen asiakas on valmis tekemään todella paljon jos kokee saavansa vaivannäölleen vastineen. Tässä kohtaa olen skeptinen tavoitteen ja käytännön kohtaamisen suhteen. Fiksun sisältömarkkinoinnin etu on reaaliaikainen mittaaminen ja siitä oppiminen.

-Mittaamista tapahtuu mutta todella harvoin yhtä läpinäkyvästi ja tavoitteellisesti, ainakaan B2B-maailmassa. Sisältömarkkinointi vs. perinteinen markkinointi vastakkainasettelu yhtä turha, kuin outbound- vs. inbound-myynti. Molemmilla on paikkansa.

-Strategia on kaksiteräinen miekka. Usein se tehdään hutiloiden ja joskus sitä korostetaan liikaa!

-Strategia on päivittäistä johtamista, oman osaamisen kautta ja vision mukaisesti mitä ei tehdä ja mitä tehdään! Painopiste miksi ja visio & missio jne. Strategia on voittosuunnitelma!

-Strategian yksi tarkoitus on miettiä valmiiksi, mitä tehdään kun olosuhteet muuttuvat. Kyetään reagoimaan muita nopeammin ja fiksummin.

Eiköhän näillä mentäisi taas yksi aika. Sen verran selvää puhetta, että raportoinnin vt:llekin hoitaa varmaan joku algoritmi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 35

Bisnestarinoita 35

Engagement design

Montako bisnesääsjuusual palsua korporaatiokonsultti ehtii elämänsä aikana istua? Ja katsoa niissä tyhjin silmin läppäriään tai hyvällä onnella neukkarin ikkunasta urbaania maisemaa? Nähdä elämänsä valuvan turhana pois kuin väärään suuntaan virtaava venäläinen joki?

Jos saisin itse päättää palsun aiheen, digi olisi hyvä sellainen. Sen äärellä voi puhua niin kaikesta ja laittaa äänensä kuuluviin vailla pelkoa vastuusta ja seurauksista. Sangen viihteellistä siis, jos sellaisesta tykkää.

Vt. toimari oli lukenut ajatukseni (ziisus, tätä ei oikeasti tapahdu!) ja kyhännyt matkallaan neukkariin kömpelön alustuksensa. Sitten jo intohimot roiskahtivat ulos luukuista, joita myös suiksi sanotaan.

– Digi vaatii rohkeutta, avoimuutta!

Eniten muuttuu muutos! Uskalla uskaltaa!

– Innostu intohimoisesti! Opi virheistäsi!

– Strategia on ankaria valintoja, digi ytimeen ja valitkaa CDO!

– Rakennat itse oman tulevaisuutesi. Strategia on verbi.

– Jos yritys ei kasva, se mätänee.

– Vanhat bisnesmallit ei toimi enää! Uudistu heti, viis CAPEX:sta.

– Kannattaisi miettiä asiaa laatikon ulkopuolelta!

Laatikon ulkopuolelta katsottuna muutos alkaa sisältä!

– Kannattaisi jalkautua asiakasrajapintaan.

Ole se rajapinta, jonka haluat maailmassa nähdä! Ja uskalla uberisoitua.

– Data on uusi öljy!

Kun innokkaimmat olivat saaneet keuhkonsa tyhjennettyä, seurasi hetken suvantovaihe. Tosin vt. toimarin karjaisulla oli varmaan osuutta asiaan:

– Nyt jätkät saatana meette ulos merkkaamaan reviirinne!

Niin meidän maan hiljaiset insinööritkin pääsivät ääneen.

– Tänäänkin moni johtoryhmä tuijottaa datasta revittyjä raportteja. Eikä osaa tehdä mitään. Niin kuin me tässä ja nyt.

– Ei osata tai kerätään aivan väärää dataa. Monikohan hyödyntää edes aktiivirannekkeen tietoa?

– Ainakin omaa käytöstäni se on muuttanut. Nukun tunnin enemmän rannekkeen ansiosta.

Pelillistäminen on niin 2012. Etenkin professuurin nimeksi. Ehdottaisin jotain ”engagement design”-tyyppistä, joka kestänee ajan hammasta paremmin kuin gamification.

– Pelialan kehityskaari tuntuu alkavan kaoottisesta alkukehitysvaiheesta, jossa into on tärkeämpää kuin prosessi. Jossain vaiheessa otetaan sitten entistä Nokian projektijohtajaa ja muuta pikkupomoa sinne. Mennään huonosta huonoon.

– Tietyt asiat pitää aina keksiä uudestaan. Ehkäpä sen vuoksi, että vain harva osaa ottaa opikseen muiden mokista. Siksi jotkut asiat on ensin tehtävä väärin itse, jotta ne osaa tehdä myöhemmin oikein.

– Mehän elämme dynaamisessa ja vuorovaikutteisessa maailmassa, jossa erilaisia toisiinsa vaikuttavia muuttujia on paljon. Jokaisen johtajan tehtävänä on johtaa organisaatiotaan tässä jatkuvassa muutosmyllerryksessä. Tämän logiikan mukaan kaikkia johtajia pitäisi siis nimittää muutosjohtajiksi!

Ymmärrätkö sinäkin nyt, mikä on digi?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 22

Bisnestarinoita 22

Väärin on oikein

Milloin aivan väärin on oikein? Ihmiset, jotka huonosti tuntevat bisneselämää, väittävät, ettei koskaan. Mutta oikeasti se on yleisempää kuin kuvitellaankaan. Kun toistaa väärää tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee oikeaa.

Oikea on sitä, mitä kukaan ei enää kyseenalaista. Se on melkein-strategia.

– No, missä täällä mennään?

Olimme viikkoa aiemmin saaneet sähköisen arviointilomakkeen strategian etenemisestä. En tietenkään ollut täyttänyt sitä, koska se ei mitannut mitään eikä todella merkityksellistä. Ja nyt vt. toimari kierteli vaatimassa puuttuvia lomakkeita.

– Hyvin, kai. Ellei oteta huomioon ihmiskasvojen yllättävää haurautta.

Tällaiseen sanailuun olin mieltynyt. Se ei ollut pelkästään harhautus, se oli herätys. Vt. toimari eli yksinkertaisuuden unessa. Sillä pärjäsi mutta sen pitemmälle sillä ei päässyt. Koin sisäisen pakon toimia.

– Ja mitähän tuo tarkoittaa?

– Se on ilmaus sairaalloisesta epäröinnistä, joka syntyy, kun tajuaa mielikuvan ja todellisuuden olevan liian kaukana toisistaan.

– Onko tällä mitään tekemistä minkään kanssa?

– Tietenkin on! Epäröinnistä ei koskaan synny kunnon päätöksiä, jos ollenkaan.

Eikö se riitä, että minä teen päätökset?

– Sano sinä.

Myönnän: tämän saattoi tulkita avoimeksi haasteeksi.

– Sinä et sitten varmaan täyttänyt sitä lomaketta.

– En.

– Ja syy oli tällä kertaa?

Vaara työkyvyn pysyvästä menettämisestä, kun jää idiotismin heikentämäksi.

– Et tehnyt parannusehdotuksiakaan, vaikka pyysin?

– Luulin, että minulla oli muitakin hommia.

– Luulitko oikeasti?

– En, mutta ei tämä kohonnut prioriteeteissa viivan yläpuolelle.

– Et kai sinä minulle valehtele päin naamaa?

– En, yritän vaan välttää sosiaalisen elämän sivullisia uhreja.

Tätä olisi voinut jatkaa lopun päivää. Onneksi vt. toimari väsyi ensin.

– Mutta nähdään.

– No toivottavasti.

Nyt valehtelin, mutta se oli kaikkien parhaaksi.

Jäin miettimään vt. toimarin ongelmaa ja tajusin, että hän oli järjestelmän uhri. Tajuaminen ei johtanut myötätuntoon tai muuhunkaan lempeilyyn, koska itse hän oli osansa valinnut. Ja vielä pelkuruuttaan.

Olisin voinut iskeä, mutta nukuin onneni ohi. En voi sanoa, että tällainen olen, mutta kyllä tällaista minulle tapahtuu. Ote vt. toimarin munasarjoistakin tuntui kaukaiselta. Siinä missä #emfutis läheiseltä.

Joidenkin mielestä bisneselämä on likaista, ja he ovat oikeassa. Mutta ei sillä tavalla kuin jotkut luulivat. Ei tämä ollut väärän rahan kähmimistä omiin taskuihin vaan ihan sitä tavallista mielen mutaisissa vesissä kahlaamista. Ja harva asia elämässä on yhtä sotkuista. Vaan sanon.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 16

Bisnestarinoita 16

Oudoilla vesillä

Asiat etenevät oudosti. Tulkitsen todellisuuden liikkeitä seuraavasti: Meidän zen-visiopajassamme mukana ollut hallituksen jäsen oli vakavasti kehottanut vt. toimaria ”lopettamaan tuo saatanan urpoilu ja hankkimaan paikalle oikea konsultti” vetämään prosessi loppuun. Seuraavana päivänä ilmestyi jostakin paikalle faksattu ilmestys.

– Olen Riitta Raikuli, johdonkonsultti Jumalan armosta. Puhun sekä kaupallista että IT:tä. Ja tänään me teemme tämän!

Aika lyhyt esittely ja silti siinä oli puolet turhaa pulinaa, eikä nimi ei ollut enne. Konsultissa oli raikulia yhtä paljon kuin hyvässä arkijuustoviipaleessa. Hänestä loisti aito poroporvari, ylipainon peittäminen tunikalla ei ole uusi musta.

Puolet meistä olisi jo tässä vaiheessa kaivanut suosikkimobiilipelinsä esiin, ellei vt. toimari olisi vahtinut meitä silmä kovana. Ihme kyttäämistä! (Sen lisäksi pehmeäsilmäiset naiset ovat aina saaneet minut kuumaksi.)

Mieleni oli kahtiajakautunut kuten se usein työaikana oli. Toisaalta katselin touhua suuren johtajan suurisydämisin silmälasein, jossa kaikki oli sallittua siksi, että luottamus henkilöstön käsitykseen oikeasta tekemisestä oli 110%. Toisaalta katsoin konsulttia ja toivoin, että paikalla olisi Rivo Riitta kertomassa jotakin uutta. Jotakin että vetäkää vittu päähänne, vasemmat aivolohkot.

– Nonnii, mihinkäs me jäimmekään?

Ihan niin kuin ”meidän Riitta” olisi päässyt vielä alkuunkaan. Tämä oli niin halvimman-tarjouksen-mukaan-nainen kuin vaan voi. Jotkut sanovat, että työelämä on rikki, mutta tässä kohtaa kaipasin vain @katleena n rikkinäisiä sukkahousuja. Siis lohtuna, en ratkaisuna.

– Teillä oli eilen reipas alku ja saitte vedettyä tiukan swot-analyysin. Oletan että kaikki ovat lukeneet memon, jotta pääsemme ydinkysymykseen: millaisena te näette tämän yrityksen tulevaisuuden? Ja tarkoitan kirjaimellisesti: näette! Koska seuraavaksi te jakaudutte kolmen ryhmiin ja piirrätte sen näyn, joka teille eilen hahmottui. Ja muistakaa kaksi asiaa:

  • Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
  • Perhoset tulevat koteloista.

Ensin ajattelin, että vedän myötähäpeäni säestämänä rikkinäiset sukkahousut päähäni, mutta sitten tajusin, että raikulitytön juttu oli radikaali veto. Ehkä Sokea-Riittakin näkee.

Siinä sitten alettiin piirtelemään. Aikaa kokonainen tunti. Kyllä siinä ehtii vetää viivan (oikean viivan!) jos toisenkin. Ihmeellistä, että siinä se vaan syntyy, luonnos tai jotain.

– No niin! Look at them! ”Ritu” levitteli innostuneena pikkukätösiään.

Ja niin me katsottiin seinälle kiinnitettyjä A2:a. Tai ainakin minä katsoin – toisten puolesta on niin vaikeaa sanoa – ja ihmettelin, mihin kettuun toiset ryhmät olivat käyttäneet aikaansa. Näytti kuin he olisivat istuneet 57 minuuttia katsoen yhdessä nettipornoa ja sen inspiroimina piirtäneet kolmessa minuutissa oman versionsa tulemisestaan.

Meidän kuva oli aika paras: jylhästi jäsennelty, karmaisevan radikaali ja samalla jo etukäteen erilaisilla rihmoilla sidottu firman tulevaan strategiaan. Siihen, jonka olin hahmotellut piirustellessani.

Aika on nihilistinen intohimo. Joku sanoi niin tai keksin sen itse. Joka tapauksessa: strategiakin kannattaa tehdä silloin, kun hetki on käsillä. Momentumin hukkaaminen on jo sinänsä törkeä rikos. Mutta parasta on se, että oikea hetki jättää aikaa sille, mihin sen oikeasti tarvitsee. Ja minä erityisesti: the Lounakselle.

– Olen niin monitahoinen.

– No totta helevetissä sie uot!

Oikeasti tätä ei ole tapahtunut vielä koskaan: minua alkoi hihityttää!

– Tai sitten olen vain jonkun upean demonin vallassa, hihi.

– Vai temonin! Kylläpä jo palsukassa juosta jolukutti miähen uatokset…

En välittänyt. Koska voittajafiiliskuplassa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty