Tarkastusvaliokunta

Onko sinulla niitä aamuja, jolloin sanot peilikuvallesi: ”Olet hurmaava.”? Ei minullakaan paitsi tänä aamuna. Olin loistavalla tuulella koska

• Olin nähnyt Atlantin kokoisen märän unen ja silti yöpuvun housuni olivat kuivat kuin sirocco
• Olin nukkunut straight eight hours
• Puhelimessani oli puoli kuudelta vain yksi viesti: ”Tänään enemmän parempaa” (eikä viesti edes ollut zemppiappsistani GetupStandup™)

Aivan tavatonta oli myös se, että viheltelin töihin kävellessäni. Lisäksi olisin voinut vaikka vannoa, että kiurut ääntelehtivät viehkosti. Tästä päivästä saattoi tulla vain hyvempi.

Katsooko kohtalo persiinsilmällä hyväuskoista toiveajattelijaa?

Kyllä, jos tällainen kokemusasiantuntija saisi sanoa. Arvaathan tuon: pommi putosi välittömästi, kun istuuduin parhaat päivänsä nähneelle ErgoZ-työtuolilleni.

– Herra Isä! Laita nyt edes krakasi suoraan! Hallituksen lähettämä tarkastusvaliokunta on täällä seitsemän minuutin päästä.

– Ihanko Sipilän hallituksen? virnuilin vt. toimarille, jonka komentelu oli minun adrenaliinilleni käsky hyökätä.

– Haha, very funny! Ja vittu, jos mokaat tän! Hallituksen kanssa ei leikitä yhtään! Ei varsinkaan tänään.

Vt. kääntyi kannoillaan ja antoi 50+ takapuolensa heiluttaa uuden näköistä viininpunaista hamosta. Liian lyhyttä hänelle, jos minulta kysytään mutta ei varmaan kysytä. Suoristin krakani.

Kolmikko saapui seitsemältä, sharp.

Pelkkä silmäys heihin kertoi olennaisen: he olivat moraalisen remontin tarpeessa.

Tiukkoja jätkiä, ansainneet arvostuksensa mutta olivat silti pelkkiä loisia.

Jos ihmisten välillä olisi edes vähän sitä vanhanaikaista luottamusta, jonka keskellä itse olin kasvanut, tällaiset jätkät nojailisivat lapioihinsa aivan toisenlaisen montun äärellä. Tiedät kyllä: miehen sanaan voi luottaa & kädenpuristus on vahvempi kuin yksikään allekirjoitus sopimuksessa. Eikä elämäni ensimmäiset 15 vuotta olleet mikään mafiaelokuva.

Vt. oli hermostunut ja minä rento ja jätkät tiukkailmeisiä.

Kaikki dokumentit oli levitetty pitkin isoimman neukkarimme pöytää. Saimme luvan poistua mutta olla minä hetkenä tahansa tavoitettavissa vastaamaan heidän kysymyksiinsä.

Heti neukkarin ulkopuolella kysyin vt:ltä:

– Mitä sä oikeestaan jännität? Cristinan tiimi on pannu kaiken ihan huippukuntoon. Noilla ei voi olla muuta huomautettavaa kuin hölmöistä kirjoitusvirheistä. Ja niistäkin vaan sen takia, että niiden on pakko saada osoittaa jotakin töppösormillaan.

– Eikö elämä oo sulle mitään opettanu??! Tota ei voi koskaan tietää! Yllätyksiä voi tulla aina ja useimmiten niitä myös tulee.

Vt. oli kireänä ja halusi pysyä sellaisena. Minkäs teet? Mitä nainen haluaa?

Saman tien tuli kutsu takaisin neukkariin. Sellaista on työläisen elämä.

– Ihan ensin hallitusraporteista: me haluamme selkeät numerot.

– No, oikeastaan me haluamme numeroiden sijasta sellaiset grafiikat, joita kuusivuotiaskin ymmärtää.

– Sitten tiedot viimeisen kk:n luvuista.

– Se, mitä todella tarvitsemme, ovat alkuvuoden kumulatiiviset luvut.

– Historian toteumaluvut näyttävät tästä myös puuttuvan.

– Samoin tulevaisuuden ennuste.

– Jos saisitte nämä yhden dian karkeaksi yhteenvedoksi, se olisi hyvä.

– Mahdollisimman tarkat tiedot olisi kyllä parempi.

– Asiakaskohtainen raportointi – sen me haluamme ehdottomasti!

– Ei, ei missään tapauksessa! Mitä tahansa teettekin, muistakaa tietosuoja.

Aika homoa kun kolme jannua kaakattaa kuin akuankat.

Tajusin, ettei minua enää tarvittu täällä enempää kuin susi tarvitsee marenkia. Vt. sen sijaan näytti kaipaavan yhden lumihuippuisen vuoren nenäänsä.

Suljettuani oven perässäni hyräilin vanhaa Ulf Dagebyn loilotusta Livet är en fest

Men om livet är pest

fyllan värmer bäst.

Vaikka ihminen on kaiken keskellä yksin, kaipasin takaisin uneeni.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty