Hillopurkilla

Tietääkö ihmisestä? Ei tiedä.

Sitä luulee tuntevansa jonkun, koska on ollut sen kanssa samassa työpaikassa vuosia, juonut kaljaa ja nainut ristiin (tätä ei voitu varmistaa). Ja sitten, yhtenä päivänä, ihan sinisestä, kerrotaan, että hän vain teki sen.

Että teki mitä? Että Martti (nimi muutettu. henkilö oli oikeasti naisoletettu. sellaisista ei vaan saa enää kirjoittaa mitään ikävää. muuten päädyt nimettömään metsähautaan ainoana johtolankana telaketjun jälki naamassa.) kavalsi pokkana 200000 euroa.

Silmitön ahneus? Vaaleanpunaisten unelmien toteuttaminen? Peräkorven Akselin vapauttaminen vankilasta? Aikaistettu eläkesuunnitelma? Pitkään lupaillun matkan tarjoaminen LBTQ-kihlatulle?

Tiedätkö mikä tässä arvailemisessa on parasta/pahinta?

• Vaihtoehtoja on miljoona ja voit rauhassa käyttää siihen loputtomasti työaikaasi.
• Et koskaan saa tietää totuutta.

Yritys analysoida tapausta uudella CRYSTALCLEAR™-työkalulla ei sekään napannut.

• Kiinnijääminen on tyhmää mutta niin monille käy. Monet ovat tyhmiä?
• Tämä olisi voinut tapahtua kenelle tahansa. Ei kuitenkaan?
• Voiko olosuhteita syyttää? Ei täysin. Edes vanhempia? Vaikealta tuntuu.

Olisin mieluusti itse kuulustellut Marttia. Olinhan rekrynnyt hänet ja koin, että vastuu siltä osin oli myös minun. Minähän tälle Troijan tamm… oriille olin talomme portin avannut. Mutta juuri siksi minua ei päästetty lähellekään häntä.

Ihme sääntökansallissosialismia ja äkkiväärää jyrkkäniskaisuutta!

Vt. toimari hoiti homman uskollisen torpedonsa, Sääntö- & sallimisosaston Teräsleuan kanssa. (Teräsleuka oli saanut nimensä sinivalaan kokoisesta ja –värisestä, excel-taulukonkin kestävästä leuasta.) Hyvin hoitivatkin, vartissa. Martti halusi ihan itse kertoa kaiken. Se on aina kivampi niin. Ei tarvitse kysellä, että kuka haluaa tunnustaa.

Luulisi, että siinä se, case closed, äm.. äijä pihalle, ja eikun kaikki maailman tapojen orjat yhtykää. Mutta ei. Seurasi vaihe kaksi: #syyllistenetsintä. Vt. toimari tuon itse sanoiksi virkki.

– MITEN VITUSSA KUKAAN EI HUOMANNUT MITÄÄN???

Valonheitin suuntaili kirkkainta valoaan kontrollereihin, kulunvalvontaan ja tietysti lähimpiin työkavereihin. Nämä yrittivät, synkät varjot taustallaan, ensin vakuuttaa syyttömyyttään. Tyhmät. Kaikki muut tiesivät jo tässä vaiheessa, että kyse oli yhtä vähän syyllisistä ja syyttömistä kuin Suurten Puhdistusten näytösoikeudenkäynneissä.

Tarkoitus oli saada ihmiset olemaan varuillaan seuraavat 10+ vuotta eikä viivyttelemään yhtään mistä tahansa poikkeavuuksista raportoimisessa. Siis kerralla kuntoon. Tietyllä tavalla johdonmukaista, järkevää ja siten energiaa säästävää. Ihan ok.

Illalla pidimme lähikapakassa yhden sortin läksiäisiä Martin ja muiden marttyyrien muistolle. Vaikka muisto olikin jo iltapäivällä kulkeutunut firman ovesta pahvilaatikossa Securitaksen saattelemana. Retropaikan kuluneen pöydän ääressä, viinipullon suuhun isketyn kynttilän viime loimussa siinä sanailtiin.

– Täällä ei toista tilaisuutta saa!

– Vain jos ansaitsee sen.

– Miksihän se teki sen?

– Jokainen ajattelee tulevaisuuttaan, mutta vain harvoilla riittää rohkeutta tehdä sitä.

– Rohkeutta päätyä Vantaalle?

– Viileämpää siellä kuin duunissa, man.

Miten nopeasti unohtuu ihminen, kuin häntä ei olisi ollutkaan. Haikea tämäkin tapaus.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty