Susi avannossa

Voit kysyä, miten pitkälle ihmisen epäaitous voi säteillä. Ja minä vastaan: kauas.

Meille esiteltiin intuitiivisemman järjestelmäkehityksen työkaluja, ja tyyppi ei todellakaan tiennyt, miten päin olisi. Siksi

• kuulimme tekopirteitä reipastuttamisia aidon käyttöönoton rohkaisemisen sijasta
• jouduimme todistamaan tyypin omasta mielestä coolia shöymeininkiä

ja kummatkin saivat meidät kaipaamaan Pjongjangin metrotunnelin karnevalistiseen itsestä vapautumiseen.

Eräs nimeltä mainitsematon biohakkaaja oli käynyt meillä juuri puhumassa kiitollisuuden merkityksestä – kaikkeen. Aika paskaa tietty, mutta ei kokeileminen maksa kuin ämpärin verran. (Mieti sitä.)

Olin kiitollinen siitä etten

• joutunut houstamaan tuota esittelyä/esittelijää
• kuulunut tuon tyypin lähipiiriin
• joutunut työkseni tekemään järjestelmäkonsulentin hommia.

Täytyy myöntää, että kiitollisuus kohotti minut.

Tosin sen sivuvaikutuksena ylimielisyyteni vahvistui ja korkealta yläpuolelta tuota paikalle kokoontuneitten työmuurahaisten hyörimistä katselin ja ajattelin että huhhuh. Mutta kenelläkäs tässä helppoa olisi. Ja jos, niin ainakaan sitä ei kannata tunnustaa, muuten saa vero- ja muut kadehtijat peräänsä.

Silti arjen ankeus vaikutti minusta lamaannuttavalta. Intuitiivinen välähdys kertoi minulle, että ihmiset haaskasivat parhaat voimansa kaikkeen toissijaiseen. Siksi heistä jäi jäljelle vain varjo. Siksi he olivat niin hukassa. Ja pulassa itsensä kanssa.

Kahvitauko. Päivän top3 kohokohtia. (Mieti nyt itseäsikin!)

Hyvään työpäivään kuten kelpo tarinaan kuuluu käänne.

Tässä tapauksessa käänteen teki Pertsa. Mies, joka ei kyllä olisi ansainnut nimeään. Nimittäin: jos hänessä olisi ollut miestä, olisin vetänyt häntä turppiin jo käsittämättömän monta kertaa.

Pertsa (tai Pelsa, niin kuin me tuota lallukkaa selän takana ja usein myös selän edessä kutsuimme) oli nimittäin vittumaisen rasittava jätkä. Hänellä oli fiksoituma, etymologia.

– Tiijätte varmaan, että hukassa oleminen tulee hukka-sanasta, joka tietysti tarkoittaa sutta. Eli hukassa oleminen on suden suussa olemista eli ei mitään kovin miellyttävää.

Ei kukaan tuollaiseen osaa vastata. Vaikka olisi hyvä, sillä Pelsan kaltaisille tyypeille

hiljaisuus on kerosiinia perversion liekkeihin.

– Mutta veikkaampa, ettette tiijäkään, että pula tarkoitti alun perin avantoa eli pulassa oleminen oli jo aikamoista ahinkoa sitten.

Joku toinen yleisö olisi ollut ihastuksissaan. Me emme. Tällainen vanhan kansan google-tieto oli kaikkea muuta kuin hurmaavaa.

Mutta minua kyllä kaikersi & järkytti tuo Pelsan selväkuuloinen kyky lukea ajatuksiani. Että hän jostakin tiesi, että juuri noilla sanoilla olin vain hetkeä aiemmin ajatellut kanssaihmisiäni. Ei tuollainen ollut enempää normaalia kuin sopivaakaan. Pelsan hengen pelasti jälleen kerran se, ettei minulla ollut supervoimia, joiden avulla olisin lennättänyt hänet 6. kerroksen lasista pihalle ja

painovoima olisi hoitanut loput.

Jotenkin tällainen masensi. Asiat voisivat hoitua kuten ennenkin ja minä saisin olla rauhassa. Sitten tulee tällaista, aivan turhaa ja mielenrauhaani ravistelevaa. Alkoi tehdä järkyttävässä määrin mieli suomalaista luomuginiä, joka olisi taittanut ihottuman kaltaiselta ärtymykseltäni pahimman piikin ja

olisin voinut jatkaa loistavalta näyttävää elämääni.

Kyseisen biohakkerin toitotuksista tuli vielä mieleen, että omin voimin ongelmista selviäminen nostattaa hyvien hormonien kaltaisia virtauksia. En oikein usko, koska ei siltä tunnu. Ja fiiliksellä mentiin.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty