Syvä uni

Saavuimme kaikki täsmällisesti tietämättömyyden torille eli neukkariin, jonne astuessaan kaikki joutuvat pihalle. Riemuhan siinä ratkeaa puhua strategian seuraavasta askeleesta, kun korkeintaan yksi on selvillä, mistä meidän strategiassa on kyse. (Kuka muu muka?)

Tällä kertaa vt. toimari pakotti meidät fokusoitumaan myynnin prosesseihin. Oli pakko myöntää, että vt. toimarilla oli pointti, vaikkei se tietysti ollut muuta kuin itsestään selvyyksien toistamista luupissa.

– Jos emme skaalaudu, me kuolemme. Lisää asiakkaita! Tässä maassa on vielä paljon yrityksiä, jotka niin ovat kiinni vanhassa. Meillä ei siis ole mitään ongelmaa tarjota niille sitä, millä ne haluavat uskotella itselleen pääsevänsä tästä kaikesta helpolla. Vai pitäisikö meidän sittenkin päätyä kokonaisulkoistukseen?

– Ja tämä jalkautuu myyntiin – miten? Eikö meidän tehtävä olekaan nostattaa organisoitumista ja sitä myötä liikevaihtoa ja arvonnousua?

– Mitä tarkoitat?

– Tarvitaan lisää nopeutta tehdä, mitata ja oppia. Ja tämä puolestaan edellyttää mittaamista ja analysointia. Kaikki mittaaminen kun perustuu ihmisten tekemiin toimenpiteisiin, jonka taustalla on erilaisia tunteita ja motiiveja. Tarvitaan uuskonkretiaa, joka osoittaa meille onnistumiset ja harharetket, eikö niin?

– No, mitä ehdotat?

Mitä nämä tyypit ovat, kun perusasiat universumista ja klassisesta kansantaloustieteestä ovat teillä tietämättömillä:

  • Kun yrität opettaa maailmaa, se opettaa asenteella takaisin.
  • Kysyminen on askel ennenaikaiseen urahautakuoppaan.
  • Vaikeneminen = optiot.

– No, jos vaikka mentäisiin Work goes happy -messuille.

– Vitut mennä! Messujen panos-tuotto-suhde on parhaimmillaankin 0.41 eli melkein sama kuin kimppalotossa. Ja sinäkö sinne menet tollona seisoskelemaan ja tarjoilemaan karkkeja, mitä? Muita hyviä ehdotuksia vai päästäänkö asiaan?

Nämä oli niitä hetkiä, jolloin naama pokerina mutta sisälläni hyristen seurasin vt. toimarin keuhkoamista.

– Eli te kaivatte kaikki vanhat kontaktinne esiin ja panette miettien, kenestä tulee teidän tulevan ajan palkanmaksaja. Täällä oleminen ansaitaan. Ja se ansaitaan työllä – jos käsite ’työ’ on teille tuttu? Venytään vähän, parveudutaan ja luodaan luottamusta. Ei tämä mitään kvanttifysiikan lyhyttä oppimäärää kummoisempaa vaadi.

Kukaan ei sanonut mitään, koska kenenkään ei odotettu sanovan mitään. Vt. toimarin kärsä oli lopussa. Me menimme menojamme, toiset niskat hikisinä ja punoittaen työpisteilleen, ja me kaksi lounaalle.

– Muuttaako tämä mitään?

– Tokkopa.

– Voisihan sitä kaivaa jonkun Väänäsen Martin faksinumeron esiin ja koettaa, että nappaako.

– No sepäs oissii lystikäs veto, heheh! Viänäsen Martti… Eikös myö keksitty mies iha ite?

– Sama mies. Sillä mentiin monta vuotta. O tempores o mores!

Otettiin sille. Asialliset ruokajuomat oli hyvä lisä mihin tahansa työsopimukseen, mutta ennen kaikkea minkä tahansa palaverin reflektointiin.

Kokeilin otsaani, kun mieleni täytti hetkeksi haikeus siitä, että eihän tämä tietenkään bisnekselle hyvää tehnyt. Siis se, että vt. toimari oli jo iltapäivän päättyessä hukannut kipinänsä ja joskus kuukauden päästä aloitettiin samasta teemasta tabula rasana.

Mutta ei se ollut kuumetta, se oli vain vanhenemisen mukanaan tuomaa sääliä ja muuta sielun soosia.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s