Strömsössi

Minulla ei ole aikaa. Sinullekaan.

Mitä tarkemmin varjelen tätä mielikuvaa toistamalla sitä, sitä enemmän onnistun suojelemaan aikaa ollakseni luova, erinomainen ja hyvä itselleni. Mieleni kaipaa keskittymistä, rauhaa ja yllätystä, jotta se voisi vahvistua. Eimen. (Eivätkö nämä olekaan sinulle Oikeita Asioita?)

Tämä kaikki on samanaikaisesti tunnettu tosiasia ja henkilökohtainen salaisuuteni. En tunne ketään, joka oikeasti kykenee suojelemaan aikaansa. Ihmiset ovat niin ulkoa ohjautuvia. Huonolla tuulella ollessani jatkan: aika surkimuksia ja osa susirumiakin.

Siksi ihmiset myös tekevät virheitä, siis paitsi minä. Paitsi tänään. Enkä vieläkään ymmärrä, miten tässä pääsi käymään näin.

Alhainen verensokeri on minun koulutetuin arvaukseni.

Ja sitten tapahtui tämä:

Vt. toimari tuli kysymään, minne olin kätkenyt viime neljänneksen luvut. Siis ne luvut, jotka olin saamassa laskentatiimiltä vasta iltapäivällä. Milloin työelämästä tuli näin kiireistä?

Sanoin, että hän saa ne ensi tilassa. Se ei riittänyt hänelle. Olin niin hämmentynyt, että menetin täysin ajantajuni. Ja se oli vasta alkua.

Lähdin kiireellä pöytäni äärestä, mutta sitten en enää muistanut, miksi. Väitin itselleni, että tätä tapahtuu kaiken aikaa, mutta ei se mene niin. Välillä olen ihan kirkas. Tämä vaihtelu huolestutti minua.

Vessassa arvoin mielenterveyttäni tajutessani, että turvauduin muistiini epäillessäni muistini puutteita. Palatessani iloiseen avokonttoriimme menin väärän pöydän ääreen.

Tiedätkö, kun pitäisi vaan olla rohkeutta poistua työpaikalta? Eikä löydä sitä – siis rohkeutta? Jää ajattelemaan ihan vääriä asioita ja ne lamauttavat? Tiedät kyllä.

Sitten vt. toimari palasi takaisin. Vaatimaan numeroita. Minulla ei ollut numeroita. Hän ei antanut periksi. Minä en kyennyt taivuttamaan todellisuutta.

Silloin se tapahtui, napsahti. Minun piti sanoa, että hän voisi vetää vitun korvilleen. Sen sijaan sanoin, että – en muista enää mitä sanoin, mutta jonkinlainen legenda siitä varmaan syntyi, koska välimme muuttuivat pysyvästi. Vai olisiko rehellisempää sanoa: kieroutuivat lopullisesti?

Tässä kaikki mitä pystyin illan itsehypnoosissa kaivamaan esiin:

– Oletko oikeasti sitoutunut tähän?

– Kyllä, mutta en siksi, että tämä näky saadaan myydyksi.

– Ymmärrän. Mutta ei totuutta voi myydä, koska monimutkainen ei myy.

Minun olisi pitänyt vain uskoa häntä ja walk away. Ehkä se oli ego-juttu, jotenkin naisen sanojen mukaan tekeminen… Ei sen jälkeen voi oikein katsoa itseään peilistä. Yhtä vähän kuin voi jatkaa työtään, jos on pahasti huorannut siinä. (Varmasti yksi syy, miksi tämä maa on täynnä kyynisiä luusereita.)

– Ketä uskot huijaavasi?

– En enää ketään. Suojelen vain sitä elämää, jota yritän läheisteni kanssa elää.

Tämä ei ollut enää hauskaa. Mutta eivät ihmissuhteet tavallisesti ole. Ja ei kun isompaa vaihdetta silmään.

– Tolla asenteella oisit jenkeissä jo kuollut, biatch.

– Siksi en koskaan lähtenyt sinne.

– Mikä luuserivalhe! Sä sössit jotain, siks sä et koskaan edes päässy sinne, eiks niin?

– Lasten takia jäätiin tänne…

– Lasten takia jäit homehtumaan vt. toimariks? Oikeesti et. Mitä sä menit tekemään?

– Mä en voi kertoa sitä. Mä en vaan voi.

Nyt minulla oli lopultakin tukeva ote vt. toimarin munasarjoista. En vain vielä tiennyt, miten sitä käyttäisin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s