Kallio & pyöriä

Unet ovat sitä mitä haluat nähdä. Jos osaat niitä lukea, voit aistia niissä heikkoutesi. Kyllä, ne ovat illusioita, hämäyksiä. Katsovat, lähdetkö mukaan.

Eli samaa, mitä me teemme täällä ”farmilla” päivittäin. Myös toistemme kanssa, mutta tietysti ensisijassa asiakkaiden.

Aika hirveää oikeastaan, miten helposti ihmiset harhautuvat aivan kuin omaa tahtoa ei olisi yhtään. Tänään ei taas tuuli tiedä, minne se vie… En usko, että kukaan halusi tätä. Mutta en kyllä tiedä.

-Älä odota mitään. Vain niin voit saada haluamasi.

-Tiedän. Yhtä vähän kuin olen yhtä kuin ruumiini.

Ne yrittivät kouluttaa minua aluksi. Kunnes huomasivat, että olisin joutunut kouluttamaan heitä.

Minua eivät Coelhot kouluta!

(Ja lisäsin vielä, että olen susi enkä teidän koiraksenne suostu ikinä! Mutta tätä ei ehkä kannata mainita tässä.)

Opin parhaiten yksin ja rauhassa. Sen me opimme puolin ja toisin tässä vuosien aikana.

Vaikka elämä on suurimmaksi osaksi toistamista, usein viikosta toiseen, välillä päästään asiaan eli oppimiseen eli siihen, miksi me oikeastaan olemme täällä. Sillä lähettiläät eivät lue toisten ihmisten mieliä ja omiaankin tavallisesti rajoitetusti. Se on kuin sadusta, joka ei toteutunut, koska emme ansainneet sitä.

Istuimme tiiviissä täsmäkoulutuksessa: Viivi, Jorma ja minä.

(Ja meidän toimistokoira Sievä kuorsasi välillä äänekkäästi pöydän alla.)

– Empaattinen tarkkuus edellyttää kolmea asiaa:

1. Tarkkaavaisuutta, läsnäoloa. Välillä sellaista kuin ensisuudelma, välillä kuin joku tunkisi jotakin kynsiesi alle.
2. Motivaatiota ja halua ymmärtää. Oikea motivaatio nousee syvyyksistä, halu on sen edessä heinänkorsia.
3. Relevanttia aiempaa kokemusta asiasta. Sen avulla näkee tulevaisuuteen ja joskus myös sivuilleen.

Kouluttaja, jonka nimen unohdin saman tien kun hän hymyili sen minulle, piti merkitsevän tauon ja pyyhkäisi vasemmalla kädellään jonkun olemattoman pölynöyhdän jakkunsa kauluksesta ja piti oikeassa kädessään sinistä valkotaulutussiaan.

Olin kahden viimeisen viikon aikana huomannut, että vasenkätiset ihmiset herättivät minussa etäisen eroottisen tunteen, jonka alkuperää en onnistunut yrityksistäni huolimatta kaivamaan esiin. Siinä oli vain jotakin.

Mutta sitten hän jatkoi:

-Huomio kiinnittyy luontaisesti sanaan tarkkuus: miten me voimme oikeasti olla niin tarkkoja ja täsmällisiä empatiassamme, että se johtaa moninaisten mutta varmojen vaiheitten jälkeen selvään kilpailuetuun? Tätä haluaisin teidän hetken aikaa pohtivan.

Ja mehän pohdimme! Viivi oli hyvä kekkaamaan, Jorma sanoittamaan ja minä improvisoimaan.

Aina me jotain opimme, vaikka aika höttöä tämä oli.

Mihin unohtuivat lapsena tallentuneet isoäidin sanat ikonin ääressä? Siis se kaikki, mistä myöhemmin kasvoi koko myötätunnon perusta?

Nämä ovat tärkeitä asioita, tietäähän sen, merkityksellisiä. Elämässä on niin paljon asioita, jotka eivät tunnu missään.

Työ on vain yksi niistä.

Joidenkin mielestä ei pitäisikään tuntua. Ja jopa: parempi niin.

Näin minäkin oikeastaan ajattelen. Sanoisiko joku jo, että olen masentunut?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty