Bisnestarinoita 188

Bisnestarinoita 188

Kallio & pyöriä

Unet ovat sitä mitä haluat nähdä. Jos osaat niitä lukea, voit aistia niissä heikkoutesi. Kyllä, ne ovat illusioita, hämäyksiä. Katsovat, lähdetkö mukaan.

Eli samaa, mitä me teemme täällä ”farmilla” päivittäin. Myös toistemme kanssa, mutta tietysti ensisijassa asiakkaiden.

Aika hirveää oikeastaan, miten helposti ihmiset harhautuvat aivan kuin omaa tahtoa ei olisi yhtään. Tänään ei taas tuuli tiedä, minne se vie… En usko, että kukaan halusi tätä. Mutta en kyllä tiedä.

-Älä odota mitään. Vain niin voit saada haluamasi.

-Tiedän. Yhtä vähän kuin olen yhtä kuin ruumiini.

Ne yrittivät kouluttaa minua aluksi. Kunnes huomasivat, että olisin joutunut kouluttamaan heitä.

Minua eivät Coelhot kouluta!

(Ja lisäsin vielä, että olen susi enkä teidän koiraksenne suostu ikinä! Mutta tätä ei ehkä kannata mainita tässä.)

Opin parhaiten yksin ja rauhassa. Sen me opimme puolin ja toisin tässä vuosien aikana.

Vaikka elämä on suurimmaksi osaksi toistamista, usein viikosta toiseen, välillä päästään asiaan eli oppimiseen eli siihen, miksi me oikeastaan olemme täällä. Sillä lähettiläät eivät lue toisten ihmisten mieliä ja omiaankin tavallisesti rajoitetusti. Se on kuin sadusta, joka ei toteutunut, koska emme ansainneet sitä.

Istuimme tiiviissä täsmäkoulutuksessa: Viivi, Jorma ja minä.

(Ja meidän toimistokoira Sievä kuorsasi välillä äänekkäästi pöydän alla.)

– Empaattinen tarkkuus edellyttää kolmea asiaa:

  1. Tarkkaavaisuutta, läsnäoloa. Välillä sellaista kuin ensisuudelma, välillä kuin joku tunkisi jotakin kynsiesi alle.
  2. Motivaatiota ja halua ymmärtää. Oikea motivaatio nousee syvyyksistä, halu on sen edessä heinänkorsia.
  3. Relevanttia aiempaa kokemusta asiasta. Sen avulla näkee tulevaisuuteen ja joskus myös sivuilleen.

Kouluttaja, jonka nimen unohdin saman tien kun hän hymyili sen minulle, piti merkitsevän tauon ja pyyhkäisi vasemmalla kädellään jonkun olemattoman pölynöyhdän jakkunsa kauluksesta ja piti oikeassa kädessään sinistä valkotaulutussiaan.

Olin kahden viimeisen viikon aikana huomannut, että vasenkätiset ihmiset herättivät minussa etäisen eroottisen tunteen, jonka alkuperää en onnistunut yrityksistäni huolimatta kaivamaan esiin. Siinä oli vain jotakin.

Mutta sitten hän jatkoi:

-Huomio kiinnittyy luontaisesti sanaan tarkkuus: miten me voimme oikeasti olla niin tarkkoja ja täsmällisiä empatiassamme, että se johtaa moninaisten mutta varmojen vaiheitten jälkeen selvään kilpailuetuun? Tätä haluaisin teidän hetken aikaa pohtivan.

Ja mehän pohdimme! Viivi oli hyvä kekkaamaan, Jorma sanoittamaan ja minä improvisoimaan.

Aina me jotain opimme, vaikka aika höttöä tämä oli.

Mihin unohtuivat lapsena tallentuneet isoäidin sanat ikonin ääressä? Siis se kaikki, mistä myöhemmin kasvoi koko myötätunnon perusta?

Nämä ovat tärkeitä asioita, tietäähän sen, merkityksellisiä. Elämässä on niin paljon asioita, jotka eivät tunnu missään.

Työ on vain yksi niistä.

Joidenkin mielestä ei pitäisikään tuntua. Ja jopa: parempi niin.

Näin minäkin oikeastaan ajattelen. Sanoisiko joku jo, että olen masentunut?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 147

Bisnestarinoita 147

Digipäivät

Meillä oli koko konsernin digipäivät. Huoh. Keksitkö mitään tarpeettomampaa? luin muidenkin naamasta kuin omastani. Atmosfäärissä kaikui myös fyysistä ulottuvuutta syleilevä kysymys ”Onks pakko?” mutta harvoin tällaiset kysymykset materialisoituvat. Sevverta moni kuitenkin tahtoo elää kuukausipalkkansa suoman jatkuvuuden varjossa.

Auditorio, lavalla yhtä hermostuneita kuin tärkeinä itseään pitäviä ihmisiä parhaissa bisnesreleissään. Annoin itselleni luvan rentoutua ja nojata taaksepäin: aamun ensimmäinen sessio riittäisi minulle, sitten ”olisi jo vähän kiire”.

Jostain syystä kiire on aina ja yhäti selityksistä paras eikä kukaan kysele perään. Varsinkaan tällaisissa yhteyksissä: se jolla on aikaa tällaisiin joutaviin ”päiviin” saakin luvan tuntea piston laajentuneessa aorttassaan ja pitää suunsa supussa.

Järjestäjät olivat päättäneet täräyttää heti aluksi kaupungin kovimmat digiosaajat yhteen paneelikeskusteluun, aikaa 23 minuuttia.

Rajua, man.

Ja siitä se lähti.

-Siinä missä bitit muuttavat bisnestä, digiaika muuttaa ajattelua ja toimintaa, sanoi vihreään pukeutunut mies.

-Todellakin! Kun alustat toimivat digiajan markkinapaikkoina, jakamistalous synnyttää uutta ja kohtaa muuttuvat asiakastarpeet, sanoi punaiseen pukeutunut nainen.

-Kylläkyllä, digiajan kehitystrendit haastavat strategiatyön tyylit ja tekevät samalla kilpailueduista väliaikaisia, sanoi raidallinen mies.

Hip! Aika pienessä ajassa saa jokseenkin täydellisen kuvan siitä, missä ollaan menossa. Tai mihin. Tai mihin vaan.

-Kun aikajänne nopeutuu, ajoitus ratkaisee. Se on selvä.

-Kyllä ja ajoituksella ei ole merkitystä elleivät digiajan strategiset valinnat keskity verkostoihin ja ekosysteemeihin.

-Tuohon voi lisätä vain sen, että strategiatyön muutostarpeet tunnistetaan siinä vaikeassa valintakohdassa, päätämmekö ensisijassa olla tehokkaita vai innovatiivisia.

Asiat ovat mitä ovat, mutta oli kyllä yhtä hienoa kuin harvinaistakin kuulla noin kohteliasta keskustelua.

Yksikään ei yrittänyt nostaa profiiliaan eikä pyrkinyt konfrontaatioon ollakseen kovempi jätkä.

Siis tytöt mukaan lukien.

-Mikä on olennaisempaa tänä päivänä kuin ymmärtää asiakaskokemusta oivallusten lähteenä? Luovuuden mahdollistamisessahan toteutus ratkaisee.

-Kulttuurin rakentumisessa ja siitä vaikuttumisessa keskiössä on henkilöstökokemus. Ja tässä kohtaa haastaisin kyllä meidät johtajat tunnistamaan omia kokemuksiaan.

-Niin ja kokemuksista päästään parhaassa tapauksessa melko suoraviivaisesti takaisin ketterään strategiaprosessiin, strategiasprintteihin ja pivotointiin. Eikä sidosryhmien tuki ja osallistaminenkaan strategiatyöhön olisi haitaksi.

Kuuletko haasteen? Näin intensiivinen keskustelu vaati veronsa eli 23 minuuttia on liikaa. Ihmiset väsyivät ja ihmisiähän hekin kai vain ovat. Silti jokainen jaksoi vielä jakaa viimeisen sanansa.

-Herkkyys ja ketteryys korvaavat ennusteet ja suunnitelmallisuuden.

-Paras tapa varautua on kehittää omaa organisaatiota joustavaksi ja nopeaksi oppimaan.

-Ratkaisevaa on, miten saamme ihmiset omaksumaan uudenlaisia asenteita ja tapoja toimia – itsemme mukaan lukien.

Tasapainoinen lopetus, jokaiselle jotakin eikä keneltäkään pois. Voisipa koko maailma olla tällainen: suloisia sanoja ja onnellisia ihmisiä auditorio täynnä. Minulle tulee aina kyyneleet silmiin, kun yllätyn positiivisesti. Onneksi kiire kuivaa kyyneleet.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty