Unelmointia

Ne, jotka miettivät onnellisuutta, sairastuvat usein masennukseen. Oikeaan sellaiseen & big time.

Kun myy unelmansa, mitä jää jäljelle? Ei mitään.

Onnellisia ovat ne, jotka eivät ole unelmoi tai eivät ole unelmoineet. Ja kaikkien onnellisimpia ovat ne, jotka eivät edes tiedä, miten sellaista tehdään.

Eihän se varsinaisesti mitään elämistä ole, mutta tyypeillä näyttää silti menevän ihan hyvin. Sitä kutsutaan mielen suojaamiseksi toimintaympäristön muutoksilta. Mitään sen tärkeämpää en tällä hetkellä keksi. Edes itse bisneksen kannalta.

Seurannan, mittaroinnin ja paineistuksen kiristäminen organisaatiossa

kertoo – meille kaikille jotka jotain ymmärrämme – yleensä johtajan oman kontrollin menettämisestä. Arjen tekemiseltä puuttuu rakenne ja tiimi ympärillä alkaa alisuoriutumaan.

Ja sehän meiltä puuttuu: johtaja. Ja se tarkoittaa juuri sitä, mitä tuossa edellä sanoin: kiristäminen, kontrolli, alisuorituminen. Usein juuri tuossa järjestyksessä. Kuin tuijottaisi erämaan laidassa uuden päivän nousua, joka ei vain tapahdu. Tämä voisi olla pahempaakin, mutta se voisi olla myös ok. Olen vain niin sekaisin suurimman osan ajasta. Kun asiat eivät suju, hukun näihin mietteisiini.

Sekoan, siis en ole.

Minulla ei ole menetettävää ja se on aina hyvä lähtökohta. Ei kontrollia eikä halua omistaa.

Ihmiset jatkavat matkaa. Se on myös tosiasia.

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä se, että kaikki jatkuu kuitenkin ihan tavallisesti: kaikki on normaalia. Kukaan ei huomaa mitään. Ja itse elän ihan reunalla, kuilun partaalla, sekaisin kuin muumipappa porealtaassa.

Onneksi työ vapauttaa. Näistä ajatuksista ja pakottaa todellisuuteen.

-Koeponnistitko sen meidän suunnitelman jo?

Kukaan alan mies ei koskaan kysy häh? tai minkä suunnitelman? vaan isolla itsevarmuudella todistaa ajatustensa kuolemaa kuin ulkopuolinen – miltä se itse asiassa tuntuukin – ja on kuin ei olisikaan.

-Totta kai. Aika paskaa rili.

-Mitä siitä teidän webinaarista tuli? Menestys?

Niinku siitä, joka peruttiin? Ehkä ei.

Miksi olen taas saatellut itseni tähän kyseenalaiseen tilanteeseen? Minäkin teen valintoja, joiden pitäisi parantaa elämää ja kuitenkin tiedän, että hyvien valintojen tekeminen vaatii liikaa ponnisteluja, ja niin elämä hyvästä tahdosta huolimatta alkaa ajelehtia kuin Marilyn kuohuvassa koskessa.

Eikä minua edes ajanut ahneus kuten niin monia kollegoitani vaan se, millaista elämää tahdoin luoda mutta mihin minusta ei ollut.

Tavoitteet & todellisuus.

Ei, tämä oli sateinen yö halvassa amerikkalaisessa gangsterielokuvassa, jossa kuvat lakkaavat elämästä ja jäljelle jää lauantaisen aamuyön tympeys.

Ja samasta kumpujen yöstä nousee aina uudestaan sama kysymys: miten annoin asioiden kehittyä näin pitkälle? Miksen vain keskittynyt siihen, miten tulla rikkaaksi?

Ehkä se johtui siitä, että sain vain huonoja ideoita.

Toisaalta olen aina ollut hyvä ratkaisemaan ongelmia. Do it, cowboy, all we need is fun. Vaikka ne sanovat, että sinnikkyys ja ahkeruus palkitsevat lopuksi. Kärsivällisyys ei vaan tahdo oikein riittää tuollaiseen.

Ajattelin aina, että en halua päätyä noiden äijien kyytiin, jotka löyhkäävät epätoivolta. Mutta ei sellaista pidä koskaan ajatella. Että mitä ei halua, koska sen saa ja ihan liikaa sen lisäksi.

Enjoy the party, punk.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty