Paljon johtamista

Heräsin aamuyöstä tuttuun lauseeseen: ”I love you but business is business.”

Ei mitenkään paras mahdollinen alku päivälle, muttei huonoinkaan. Mutta ei kyllä myöskään paras mahdollinen päivä alullekaan: tänään pitäisi launtsata uusi tuoteperhe, jonka jotkut valopäät olivat kehittäneet meidän ofiskompleksin länsisiiven neukkareissa (tiedät ihan hyvin mitä se on!). Homma oli salainen eli mitään ei tietenkään ollut testattu tulevilla asiakkailla.

Epäilin vahvasti, ettei sellaisia ikinä tulisi. Ja samalla sitä, että viidakon lain peräänkuuluttaminen ei johtaisi mihinkään. Luulen, että meiltä on ollut sytytyslanka kadoksissa jo jonkin aikaa. Siis siitä lähtien kun… minä vuonna ne hakivatkaan vapaaehtoisia sen Ceaușescun teloitusryhmään?

Sitten nuoret rehvakkaat äijät ja se kiintiötyttö tulivat lavalle ja me taputimme. Ja rokki soi.

-Jausa, jausa, cool, man. Tänään on luvassa dynamiittia!

Aikamoinen sisään astuminen.

-Joo, meillä on ollut todella rennot kolme kuukautta ja tänään se paljastuu.

Näyttäkää meille sitten jotakin hyvää.

Slaidit alkoivat pyöriä sellaisella vauhdilla, että keskivertoflegmaattinen ihminen alkoi vaistomaisesti voida pahoin. Samalla en voinut välttyä siltä kokemukselta, että tämä oli oikeastaan kuolemanhiljainen rämeikkö, jonka päälle oli pinottu melua ja melskettä.

Vaan mikä minä olen sellaista arvostelemaan. Fiilis ja mielikuvat myyvät nykyisin jopa Peräkorven insinööreille eikä vain Punavuoren hypermediapajaan.

Mutta kyllä tässä silti pää muuttuu kiveksi ja se vähäinenkin kognitio rapautuu.

Mitä he nyt oikeastaan halusivat myydä?

Tuote oli simppeli: virtuaalinen 3D-akvaario, josta saattoi omin käsin poimia mitä tahansa syötävän ja muun mielihyvän välillä. Ja saman tien kun poimit sen käteesi, tapahtuma veloitettiin luottokortiltasi ja tavaran tai palvelun toimittamiseen käytettävä aika kotisohvallesi alkoi laskea lukua alaspäin.

Näpsäkkä homma. Siis jos jengi alkaisi käyttää tätä intuitiivista ja itseoppivaa palvelua, tässä voisi olla menestyksen alkeet. Mutta vähän kyllä epäilen tämän hupparijengin kykyä saada ketju pelattua kirkkaasti asiakkaan luo. Varsinkaan, kun mitään käsitystä ei ollut, olisiko kukaan kiinnostunut. Ja saataisiinko toimittajien kanssa sopimusta aikaiseksi.

Homma oli levällään mutta fiilis hyvä. Skumppaa ja pikkusievää syötävää – meidän ei tarvinnut kauaa sponssien perään huhuilla. Tässä vähässä valossa me sitten kirmasimme kukin tavallamme pöydän antimien kimppuun. Ja skumppaahan on aina kiva juoda.

Kyllä minua silti häiritsi tuon selvästi ryhmän alfan aseman itselleen ottaneen tyypin status. Aika-luulen-itsestäni-kaikenlaista-paljon-juuri-siksi-etten-juuri-mitään-mistään-tiedä. Vielä kun tiesin hänestä aika darkkeja asioita. Hän esimerkiksi syö Burger Kingissä ensin hampurilaisen ja sitten vasta ranskalaiset.

Mikä sinusta on hyvä käännös Mental institutille?

Mutta, onhan se todettu moneen kertaan, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta saada tänne parhaita. Siksi avuttomammatkin kädet ovat tarpeen.

Tuli siihen vt. toimarikin viereen kyhnäämään. En tajua, miksei ihminen saa olla yhtä hetkeä rauhassa. Maailmasta on tullut rauhaton, sellainen pikku Lähi-itä joka paikassa.

-No, aika khyyl, vai mitäs sanot?

-No en sano. Tai kuha katotaan. Yhtään asiakasta tai toimittajaa ei vielä ole.

-Aina sä oot tollane pessimi! Eikö työelämä ole sulle mitään opettanut?

-Joo: varmista selustasi.

-Siksikö seisoskelet täällä seinää vasten?

-Muun muassa. Tästä on myös hyvä ponkaista kauas pois kun hetki koittaa.

En minä vihannut tällaisia tilaisuuksia, ja vt. olisi voinut olla pahempikin. Mutta kyllä minä tiesin, että jossakin muualla olisi parempi. Jonain päivänä tiedän vielä missä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty