Nuorta väkeä

Vt. toimarilla oli intohimoinen yritys kaunistaa organisaatiomme imagoa, brändiä&presenssiä täällä ja tuolla. Eli ”sisäistä mainetta”.

Hän oli taas istunut johtokunnan brändiryhmässä hovinsa ympäröimänä, kupannut parhaat ideat ja loppupäivän paistatellut tyytyväisyyttään ”osallistamisesta” ja ”kehkeyttämisestä” (kaamea sana!). Tai niin minä olisin tehnyt, jos maailmassa vielä olisi oikeudenmukaisuutta eli minut olisi nostettu hänen paikalleen.

Nyt hän oli jostain siis onnistunut haalimaan joukon nuoria harjoittelijoita paikalle. Tai totta kai hän oli. Mehän olimme onnistuneet ratsastamaan vanhalla maineellamme viimeiset vuosikymmenet. Kukaan ei huomannut, miten ummehtuneita olemme ja miten kaikki johtamiskäytäntömme ovat koraaninaikaisia.

Onneksi minun ei tarvinnut beibisitata näitä vauvoja, eikä heistä muutenkaan ollut minulle suurta häiriötä. Siinä oli jo tarpeeksi, että he tulivat istumaan pöytääni, kun yritin vain juoda kahviani meidän designeeratussa aulassamme.

Vastenmielisen esittäytymiskierroksen jälkeen he yrittivät saada minut puhumaan mutta – koska nuoret ovat oikeasti hienompaa väkeä – tajusivat sitten, että guru puhuu eniten hiljaisuudellaan.

– … siis Amarilloon tulee jostain Keravalta jätkii ja ne kattoo, et tuollon tollane kolmionmuotoinen jätkä, et aletaan tappelee sen kaa.

– Sielt saa iha hyvää safkaa.

– Sä et oo voinu käydä siellä oikeesti!

– Mä oon ollu Keravalla töissä, pari viikkoo viime keväänä.

– I got it!

– Stadilaisten ei pitäs mennä Keravalle

– Se oli sikahyvä kokemus. Oikeestaan mä tajusin siellä et moon hyvä.

– Mut ne vaatii nykysin jonku amistutkinnon.

– Ja mä oikeesti halusin Taliin mut sit ne jumitti mua siel Keravalla.

– Mä olin siel Talissa ja jotku 70’ papparaiset tuli ehdottaa et mitä jos sulla ois 70’ poikaystävä.

– Aika paha!

– Mulle se oli iha sellane selfbuusti. Tosi huonona päivänä mä mietin, et sentää joku 70’ haluu mut.

– Mitä sä vedät? Siis toi sun safka.

– Tää on kyl syvältä.

Day 28 – done.

– Toi mun pitää kattoo netistä.

– Mua ärsyttää oikeesti. Jos mä meen nyt töihin, niin mä oon koko kesän töissä. Ja se, et mä en hakenu uudestaan Turkuun. Koska mä en pääse Aaltoon.

– Mullei oo mitään tarvetta alottaa alusta.

Mekastivat siinä kuin hanhet! Kuulosti siltä kuin jokainen olisi puhunut omiaan, mutta silti heillä oli selvä yhteys toisiinsa.

Ja hauskempaa kuin tässä aulassa kenelläkään koskaan milloinkaan. Koska minustakin tuli heidän loisteessaan vähän brändikkäämpi, ilmiselvästi organisaatiollemme kävi samoin.

Entä minä: milloin viimeksi olin rentoillut tuolla tavalla? Tai: milloin viimeksi kaiken ohessa olin puhunut tuollaisia syvällisyyksiä?

Tajusin julmasti, miten minusta oli tullut hidasliikkeinen kingkong, joka hämärtyi saarensa ulkopuolella. Sanotaan, ettei ihminen ole saari. Silti jokainen elää omassa saaressaan. Repikää siitä, jos voitte!

Miksi on niin vaikeaa olla elinvoimainen, kun on vanha? Tai edes hauska tavalla, joka ei aiheuta masennuskohtauksia ympäristössä? Kun poistuin paikalta, tiesin poistumiseni johtavan heidän sisäisen elintasonsa nousuun.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s