Bisnestarinoita 200

Bisnestarinoita 200

Lacrimosa

Tiesin, että eräänä päivänä tarinani päättyy. Mutta miten, sitä en aavistanut.

Miksi aloin välittää? Siis hetkellä, jolloin kaikki oli jo ohi.

He sanoivat myöhemmin, että se oli itsepuolustusta.

Ei se ollut ja he tiesivät sen. Ehkä he ajattelivat, että mikä tahansa muu selitys johtaisi siihen, että joku saattaisi kaivata minua. Jäljet johtaisivat minuun. Sitä ei haluttu.

Olin viettänyt suurimman osan elämästäni töissä, täällä. Enkä vain vuosia vaan myös vuorokauden tunteja. All those wasted years, ne lauloivat. Vaan eivät poikaparat todellakaan tienneet, mitä syvältä kouraiseva tuhlaaminen raakana on.

Kaduttaako? Ei.

Jukratuttaako? Ei oikeastaan.

No mitä sitten? Damokleen miekka. Kaikkien vaurioittamieni sielujen huuto roikkumassa päälläni: vääryydet kostetaan vielä kerran. Tätäkö loppuelämäni sitten on, jokaöisiä heräämisiä pahimman itseni kanssa?

Itkisin, jos osaisin. Paljon jää oppimatta, kun ei ehdi elää normaalia elämää. (Ei minua kyllä nauratakaan.)

Elämänopetus 1: katso joka suuntaan ennen kuin hyppäät.

Vaikka mitä helvettiä: elämässä sattuu ja tapahtuu. Käärettä ympärille ja tontilla taas.

Mitä minä nyt sitten olin? Puolittain eläköitynyt prostituutti, jonka suhde asiakkaisiin oli erittäin epälabiili, valeambivalentti ja vahva molemminpuoleinen tunne.

Elämänopetus 2: jos/kun myyt itseäsi, sovi (itsesi kanssa) hinnasta etukäteen.

(Rahasta ei tässä ole kyse. Tosin hämäyksen vuoksi niin sanotaan muutenkin.)

Milloin se tapahtui? Silloin kun työrajoittuneisuuteni antoi ilmi myös minut? Jos olen tähän asti luullut, että on olemassa helppoja teitä ulos, nyt on aika herätä.

Elämänopetus 3: elämän voi (yrittää) ottaa yksinkertaisesti mutta kyllä se helvetin monimutkaista on.

Olenko koskaan edes auttanut ketään? Ja onko tämä Suuri Saamattomuuteni jotakin, jonka kaikki muut ovat nähneet jo valovuosia ennen minua? Siitäkö tämä kaikki?

Kaikki olisi ollut toisin, jos olisin osannut näyttää tunteitani.

Ja toisaalta: minä maailman aikana niille olisi ollut tilaa?

Elämänopetus 4: ellei tilaa ole, tee sitä (and don’t be such a pussy!)

Kaltaiseni mies ei voi ikinä hyvittää tekojaan. Koska

  • Ne ovat tehtyjä.
  • Kenenkään mielikuvitus ei riitä kehittämään sellaisia tapoja, joilla sovittaa pelkällä intuitiolla hetkessä luotuja vyörytyksiä.

Käyttäydyin kaiken aikaa kuin vieras… Käänsin selkäni asioille ja ihmisille, sitten lähestyin niitä ja pakenin ja välillä unohduin tuijottamaan kauniisiin kasvoihin. Minun olisi tarvinnut vain pyytää.

Pyhä unohtui. Se, mistä elämässä todella on kyse. Senkö mukana (vai tuliko pyhyydestä muovista?) meni kaikki muukin, hukkasin itseni ja minusta tuli ikävä ihminen myös itselleni? Ehkä.

Elämänopetus 5: kaikki mitä tarvitset, on vahva multa, jossa kasvattaa haluamasi.

Vai katosiko kauneus ensin? Siksikö aloin vastustaa muutosta? Sekö minut alun perin tuhosi?

Nämä alhaiset vaihtoehtoiset elämät ja ihmissuhteet… Ensin ulkomaailma tunkeutui kananmunan ohuen kuoreni läpi häiriten sisälläni kehkeytyvää elämää. Kun se oli tapahtunut, matkan päässä odotti deletointi. Jäljelle jää vain jälkiä. Ja se, että ajattelen sinua.

Kaikki tuntuu nyt niin johdonmukaiselta. Ja minua ahdistaa kysymys, onko minusta enää terapiaan tai edes vakavaan harrastamiseen.

Silti jokin valssasi vielä tuulessa. Jos optioni laukeavat, voin juoda itseni baskeripäiseksi juopoksi tai muuttaa loppuiäkseni täysihoitolaan ja muuttua rappauksenharmaaksi. Tai palaa tuhkaksi ja syntyä uudelleen.

Tuosta viimeisestä tulee vielä suosikkini, sanonpahan vaan.

(loppu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 135

Bisnestarinoita 135

Valintoja

Tiedätkö mikä minua väsyttää? Tämä loputon hokeminen, että tarinat ovat tärkeitä. Mutta sanon teille: fuck tarinat! Siis: FUCK TARINAT!

Ei elämä mitään tarinoita ole.

Se käy todella selväksi kun istut meidän ofisissa muutaman päivän. Vaikket (fuck me) tekisi yhtään mitään – ja erityisesti silloin. Tämä ei ole mitään pelleilyä. Suomi nousee meidän kanssa tai se ei nouse ollenkaan.

Työtä toimistossa… Haaveiliko kukaan tästä lapsena, kun piti kertoa, miksi halusi tulla isona? Ei kyllä. Kuka tällaista toivoisi edes ex-anopilleen? Jos tässä olisi toivoa paremmasta, en kirjoittaisi tätä.

Luulin, ettei minulle kävisi näin. Mutta nyt näen selvästi, millaista toiveajattelua tämä on ollut. Miksi minä olisin poikkeus? Kaikille käy näin. Paitsi niille, jotka onnistuvat toverinsa pettämällä pääsemään pois. Silti moni vaihtaisi paikkaa kanssani. Koska he eivät tiedä, mitä tämä on. Luulevat että olen saanut itselleni hyvän elämän. Siinä yksi tarina muiden huonojen fb-seinäkirjoitusten joukossa.

Ei se mitään. Aina voi mennä oleskelemaan neukkariin, siellä on turvassa. Keneltäkään ei voi vaatia neukkarissa mitään. Puheenjohtajuuden ottanut Mäkeläkin oli jo vauhdissa.

-Kuukausi sitten lanseerasimme kampanjan paremman henkilöstöpolitiikan puolesta. Oletteko saaneet palautetta siitä, miten olemme onnistuneet?

-Ei oikeastaan. Porukat ovat aika väsyneitä näihin väsyneisiin kampanjoihin, joiden hyöty on enemmän kuin kyseenalainen.

-Mitä tarkoitat?

-Sitä että jos tunnustetaan tosiasiat, nämä yritykset kysellä väeltä kaikkea, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa…

Tässä kohtaa tavallisesti hoen itselleni, että kuoleman täytyy olla juhla.

Siis kaikkien näiden kokemusten jälkeen. Mutta vaikka olen hokenut sitä tuhansia kertoja, en saa itseäni vaikuuttuneeksi asiasta. Koska ei sen täydy. Oikeasti nyt. Ei kovat jannut tanssi, vaikka kuka käskisi.

Näitä ajatuksia pyöritellessäni oli toisaalla, toisessa mielessä jo syntynyt käänne.

-Emme muuten tehneet tuosta kolmoskohdasta vielä päätöstä.

-Teimmehän! Mäkelän silmät pullistuivat päästä.

-Mutta emme oikeaa päätöstä. Sellaista joka pitää, kestää ja tapahtuu oikeasti.

Ville oli päättäväinen, valmiiksi risoissa farkuissa ja pieniä sinisiä palloja täynnä olevassa valkoisessa kauluspaidassa. Minusta naurettava yhdistelmä, jotenkin liian itsestään selvä, mutta nykyisin siitäkin voi tehdä itselleen tyylin, Villen tapauksessa brändin.

-Mitä meidän sitten pitäisi päättää?

-Päätös vision jalkauttamisesta jo ensi viikolla on hätäinen, mistä seuraa se, että lopputulos jää aukinaiseksi, vaillinaiseksi ja visiosta tulee kusio.

-Toistan: mitä meidän sitten pitäisi päättää?

-Että ei päätetä. Että ei edes yritetä päättää. Se olisi nyt kova veto!

Mistä tällaiset Villet tulevat? Tällaiset vänkyrät, jotka jostain henkilökohtaisesta ongelmasta johtuen ovat valmiita keikuttamaan venettä aina kun tilaisuus tulee. Eli

pilaavat hyvän fiiliksen lisäksi myös hyvän kokouksen eli suomeksi aivan kaiken.

Olin ärtynyt siitä, että jouduin ajattelemaan. Se tekee aina huonoa, saan siitä melkein aina päänsäryn. Neukkari on siihen aivan väärä olosuhde.

Onneksi hyvässä tarinassa on aina toinenkin käänne. Tällä kertaa se oli puheenjohtajan ulosmarssi. Noin vaan. Teki mieli vilkuttaa hänen peräänsä, mutta päätin pitää käteni pöydän alla. Kokeilkaa joskus. Kun pitää käsiään pöydän alla ja virnuilee epämääräisesti, saa aina kevyttä hämmennystä aikaiseksi. Jotain edes.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 125

Bisnestarinoita 125

Veriryijy

Nyt on olevinaan loma, ja siksi ihmiset lukevat lähmäisiä ruotsalaisdekkareita. En pysty oikein kumpaankaan mutta en varsinkaan jälkimmäiseen. Haluatko tietää miksi? Kerron silti.

Joskus vuosia sitten huomasin, että ymmärsin murhaajia todella hyvin.

Heidän perustelunsa murhilleen sai minut nyökkäilemään hiljaa ja myötätuntoisena: ”Noin minäkin olisin sinun tilanteessasi toiminut…” Sen sijaan pisaraakaan empatiaa en onnistunut tiristämään uhreille tai heidän omaisilleen: Olet niin syyllinen kohtaloosi! Noin käy kun! Oma vika, pikku sika!

Sitten sama ei-niin-myötätuntoinen oloni jatkui loman jälkeen, koska olin antanut dekkarnarnalle pikku kätöseni. Suomeksi: herännyt murhanhimoni huusi verta.

Ja se kohdistui kaikkiin, jotka ylittivät ärsytyskynnykseni. Eli kaikkiin. Mutta erityisesti haistoin veren ihmisistä, jotka objektiivisestikin olivat todella ärsyttäviä.

Kysyt joltakin taskuliinajässiltä ohimennen, mitä pidit aamun suunnittelupalaverista ja saat vastaukseksi:

-Sangen vivahteikas!

Tai kysyt oranssilta jakkupuvulta – ilman Huoneistokeskuksen painolastia (mutta vihreää huulipunaa: räväkkyyden erottaa mauttomuudesta vain ohut solunseinämä) – että mitä teit viikonloppuna.

-Kävin lauantai-iltana kuohuviinilasillisen äärellä isäni kanssa laiturilla isoja keskusteluja. Olin niin kiitollinen, että silmästä tirahti kyynel kirkkaaseen järviveteen ja näin kyyneleen vajoavan pohjaan. Kunpa minusta tulisi vanhana yhtä viisas kuin isästä!

Kyllä, mitäs kyselen. Mutta

luuletko, että irti päässyt peto nukahtaa tuollaiseen itsereflektioon?

Yritin rauhoittua ja ajattelin, että perinteinen heinäkuun out-of-the-box-seminaari olisi viilentymiseen juuri sopiva. Meidän ikiomat pukuhenkilömme Hannele ja Risto olivat pumpanneet kalsan auditoriomme täyteen positiivisia viboja.

-Tarinat jättävät tunnejäljen, joka jää uteliaana kytemään ja voi muistua mieleen vielä pitkänkin ajan kuluttua: inspiroida, kutsua tutkimaan lisää… ehkä toimia jopa ponnahduslautana muutokselle. Pelkkä yhdistelmä loogista argumentointia ja tunnetta voi lisätä tietoisuutta ja muutosvalmiutta… mutta harvoin sinänsä saa pysyvää muutosta aikaan.

Hannele oli mestari taukojen aikaan saaman tehon vaikutuksista. Tai niin hän luuli.

-Jos emme ole tietoisia omasta tavastamme ajatella, rajoitamme merkittävästi mahdollisuuksiamme oppia. Asiat, joita emme ymmärrä, tulevat automaattisesti hylätyiksi riippumatta niiden arvosta. Organisaatioissa ongelma korostuu entisestään, sillä organisaatiot ovat ympäristöjä, joissa tietynlaiset ajatukset ovat suotavampia kuin toiset. Ristiriitaiset agendat ja sosiaalinen paine typistävät ajattelua ja toimintamahdollisuuksia.

Risto puolestaan oli Hannelen basisti & rumpali yhdessä ruumiissa. Ei mitään sooloilua vaan tiukasti käden lämpöisen melodiaa tukevaa sykettä. (Valahtaisin kalpeaksi ja kuolisin siltä seisomalta, jos joutuisin tuohon rooliin tunniksikin.)

-Muutos itse on prosessi, jossa ratkaisu löydetään, usein yhdessä toisten kanssa. Prosessi, jossa myös oma tausta-ajattelu muuttuu. Muutos ei ole uuden todistusaineiston löytämistä siihen, joka jo on olemassa, vaan täysin jonkin uuden asian olemassaolon tai näkökulman löytämistä ja paljastamista. Se on aktiivista toimintaa, jossa uusi aines muokkaa ratkaisevasti aiempaa tietorakennetta ja mahdollistaa muutoksen. Sitä ei voi täsmällisesti ohjata, vaan se tapahtuu. Muutosta ei voi tehdä meille, emme voi tulla muutetuiksi. Meidän täytyy itse tehdä työtä muutoksen eteen, kasvaa.

Ja tämän yhden ainoan kerran Risto soitti viimeisen tahdin.

-Assertiivinen muutoksen tukeminen vaatii suurta kärsivällisyyttä. Sen tiedostamista, ettei eri tavoin ajatteleva ja kokeva ihminen voi ymmärtää toista intuitiivisesti, vaan yhteisen ymmärryksen eteen pitää tehdä töitä.

Olinko kuullut tämän montako kertaako aiemmin?

Pidinkö näitä höbinöitä itsestään selvyyksinä? Voisiko näiden kuulemisesta olla myös selvää haittaa?

En tiennyt, mitä assertiivinen tarkoittaa ja mieleeni tuli mieleen vain vanhan Suomi-filmin Kuristaja-Asseri. Muille varmaan jotain muuta.

Yritin olla positiivinen. Silmäni lukittuivat auditoriomme seinällä roikkuvaan ryijyyn, joka roikkui täynnä viirejä olevan lasivitriinin vieressä. Ryijyn punaisissa kudelmissa oli jotakin maagisesti puoleensa vetävää.

Mutta kuten nämä yrityksemme johtavat teoreetikot sanovat: ei se muutos niin itsestään selvä ole. Sen eteen on tehtävä töitä. Siksi ponnistelin irti ajatuksesta, että tiesin, missä he asuivat.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 66

Bisnestarinoita 66

Service design

Istuimme taas neukkarissa. Viime kerrasta olikin aikaa (not!).

– Noniin! Onko meidän palvelumuotoilu teidän mielestä ihan ok? Koska meidän asiakkaiden mielestä se-ei-ole.

Meidän vt. toimarin viestintätaidot ei kyllä tästä parane. Ainakaan, jos pyritään synkkään hiljaisuuteen. Onneksi joku kongipää aina pelastaa.

– Ainahan on vara parantaa!

– Oletko tosissasi?

– Kyllä, jos otetaan psykologiset, filosofiset, eettiset, geneettiset, biologiset, sosiaaliset, eksistentiaaliset ja kulttuurienvälisistä täräyksistä syntyvät ilmiöt mukaan palvelun tuottamiseen.

Kyllä näin, miten rattaat pyörivät vt:n päässä.

Ja tämä oli vasta alkua meidän asiantuntijamonologeille.

– Itse olen yrittänyt tiivistää termin näin: palvelumuotoilussa ajatellaan palvelua kokonaisuutena, aina esimerkiksi tuotteita niiden löytämisestä hankkimiseen ja käyttöön asti.

– Niin, palvelumuotoilussa käydään läpi asiakkaan polku, miten löytää palvelun, miten sen palvelun jokainen alue toimii, ostaako se jotain ja miten, mitä sitten tapahtuu jne. Selkiytetään se polku ja tehdään siitä mahdollisimman tehokas sekä asiakkaan että yrityksen kannalta. Tällä tavoin löydetään mahdolliset kompastuskivet ja saadaan palvelusta tarvittaessa monistettava. Kun tämä on kunnolla tehty yrityksen jokainen työntekijä pystyy toimimaan samalla tavoin, uusien perehdyttäminen on helpompaa, asiakkaat on tyytyväisiä ja palvelu tasalaatuista.

– Minä valmistuin tuote- ja palvelukehittäjäksi viime vuonna, mutta opit on olleet käytössä vain tässä firmassa.

– Opin tänä syksynä, että palvelumuotoilu tarkoittaa itse asiassa tuotteistamista ja että pm on itse asiassa huono termi. Alkulähteenä mainittiin Jorma Sipilä ja vuosi 1993.

– Vai Sipilän jorma – onko YLE varmasti tässä mukana?

– Ydinkysymys: Miten saataisiin hyödykkeiden hyviä ominaisuuksia, ostamisen helppoutta, myös palveluiden puolelle?

– Ei ole minusta huono termi ja itse asiassa se on vähän enemmän kuin tuotteistus, koska se on myös kokemuksen tunnistamista ja asiakkaiden ymmärtämistä palvelun prosessin vaiheissa.

Koska jokaiseen kunnon palaveriin kuuluu tarina (ja samasta syystä kunnon palavereja on vain ehkä keskimäärin kerran vuodessa), saimme sen nyt.

– Tässä tarina meidän saamasta asiakaspalautteesta:

”Teillä otettiin käyttöön HR-sovellus nimeltään RUOK (= Are you okay?). Koska markkinat on täynnä samanlaista, päätitte erottautua palvelumuotoilulla. Kaikki mitä te tähän asti olette tehneet, on helvetin ikävää, rumannäköistä ja vaikeaa. Nyt: Kuvittele olevasi minä, asiakas. Menet kotiisi. Siellä odottaa rutistettu paperimainos RUOKista. Kiinnostut ja menet ruok.fi-saitille. Sivusto näyttää kasarilta ja sisältö on täyttä pravdaa. Soitat webbisivuilta löytyvään puhelinnumeroon. Joudut odottamaan hissimusiikin tahdissa 25 minuuttia. Pääset keskustelemaan kyllästyneen tyypin kanssa, joka ei vastaa kysymyksiisi ja nimittelee sinua homoksi. Sovitte tapaamisen vaikka vastapuoli ei sitä halua. RUOKin toimisto on porttikongin takana, jonne ei ole virallista osoitetta. Toimisto muistuttaa meksikolaista vankilaa ja ylipainoinen myyjä haisee sillille. Koko palaveri on ikävä, vaikea ja ylipitkä. Istut koko palaverin ajan betonijakkaralla. Vaikutut kokemuksesta sen verran, että tilaat sovelluksen webbisivujen kautta. Maksamiseen menee puolitoista tuntia, ja kun saat sovelluksen, se toimii joka toinen päivä. Henkilöstösi vihaa sitä ja sinua myös. Kiinalaiset varastavat luottokorttitietosi. Menet Facebookiin manaamaan kohtaloasi. RUOKin markkinointiautomaatio puskee fiidiisi ruman mainoksen, joka saa sinut menettämään ruokahalusi ja yöunesi. Palvelumuotoilu on sen verran onnistunutta, että tilaat saman tien rekrytointimoduulin vaimosi luottokortilla. Moduli toimii vain sapattina. Myös vaimon luottokorttitiedot varastetaan Kiinaan.

Viisi sekuntia kuolemanhiljaisuutta sen muistolle, että

  • Tarina on liian tosi
  • Sen kertoja ei elä pitkään, ainakaan tässä talossa
  • Tarinankerronta on uusi musta

Mutta elämä jatkuu. (Kunpa se olisi totta!)

– Olipas, vt., hyvä kysymys! Se herätti heti. Lentokentillä on esim. tehty palvelumuotoilua eri palvelupisteiden suhteen. Hammaslääkäriasemille jos mihin pitäisi tehdä. Minusta se on sitä että haluat asiakkaaksi, koet miellyttäviä tunteita palvelun saamisen aikana, sinun on helppo ostaa ja haluat vielä tulla uudelleen.

– Kuluttajaymmärrystä ei kai ole vielä mainittu. Sen pitäisi olla palvelun muotoilun ydin. Määritelmistä en tiedä mitään.

– Kyllä! Tai musta se kuuluu tohon, että asiakas on kehittämisen keskiössä. Oikein hyvin kun tehdään, kehitys hoidetaan asiakkaita kuullen.

Vt. piteli päätään ja oli minusta ansainnut tämän.

Mitäs alkaa kysellä, Do and let do, se kyllä hyvä on!

– Asiakaskokemus, onko asiakaskokemuksesta jo puhuttu?

Tähän on aina hyvä lopettaa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty