Niin täydellistä

Istuttiin siinä ykköset päällä vt. toimarin kanssa toisessa rivissä. Koska ensimmäisessä rivissä istuivat Sauli ja Juha ja Petteri ja Timo ja ketä vielä. Odotin pääseväni tähyilemään Jennin niskaa mutta eipä näkynyt naista. Siis juuri ketään muutakaan naista.

Meistä olisi vt:n kanssa jossakin toisessa elämässä tullut edustava pari, mutta ei tässä elämässä koska #karma. Sen sijaan jouduin tuijottamaan pienen puhelimeni isoa näyttöä. Twitter-fiidissäni kulki kaikenlaista kunnallisvaaliehdokasta ja niiden tukijoita ja moittijoita. Kyllä ei oikein mahdu montaakaan asiaa tähän maahan yhtä aikaa, #mtvttk #Mestis. Tai kai mahtuisi, jos panisi mahtumaan. Mutta kuka jaksaa oikeasti ?

Mitä me odotimme? Juhlapuhujaa. Sen takia kaikki tämä tärkeily ja kekkalointi, kumartelu ja herranpelko. ”Läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta” – siksi tänne piti raahautua. Odotettavissa olisi visionäärinen puhe. Valtakunnan kuumimmaksi misuksi (tietenkin selän takana, off the record ja silti kaikkia tahoja loukaten) valittu keski-ikäinen blondi oli koko alkuvuoden ollut aivan järkyttävässä nosteessa transmediaalisilla kentillä.

Ja lopulta hän asteli sähkönsinisessä mekossaan valkeutta hohtavaan puhujapönttöön ja me pöntöt taputimme ihan pirkkoina. Muu olisi ollut huonoa käytöstä, koska sentään #Suomi100.

– Ihanat ystäväni! (noin voi aloittaa, vaikka en mitenkään voi olla ystäväsi)

– Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut! Ennen meillä ei ollut katuvaloja. Nyt meillä on kaikkea. Ja silti on niin paljon onnettomia! Vaikka meidät aina uudestaan valitaan onnellisimmaksi ja parhaiten menestyneeksi kansaksi. Se on paradoksi. Mutta meillä on syytä olla ylpeitä! Itsestämme mutta ennen kaikkea toisistamme – katsokaa ympärillenne! (tällainen on niin vai-vaan-nut-ta-vaa! varsinkin, kun samanaikaisesti screenille heijastuu kuvia pitkin heinäpeltoja tanhuavista iloisista peltotyöläisistä)

– Me tarvitsemme uudenlaista työelämää ja työelämän kehittämisessä tarvitaan edelläkävijöitä.

Tarvitaan rohkeutta, koska työelämää on uudistettava ennakkoluulottomasti. Digitaalisuus on mahdollisuus. Se on sitä meille kaikille! Ja jokainen voi laittaa käden sydämensä päälle ja kysyä itseltään, mitä se minulta vaatii. Sillä meidän ei tule kysyä, mitä tämä maa voi antaa meille, vaan mitä me, jokainen meistä voi antaa tälle maalle! (pauhaavia aplodeja)

– Juuri tällä hetkellä vastaisin omaan kysymykseeni yhdellä sanalla: luottamusta. Sitä se vaatii. Että me luotamme toisiimme, kuten olemme luottaneet jo esi-isiemme ajoista lähtien. Luottamuksen merkitystä voi pohtia esimerkiksi siten, valitsisitko ystäväksesi ihmisen johon et voi luottaa. Et tietenkään! Siksi on niin tärkeää, että voi valita ystävänsä… Ja ne, joihin voi luottaa. (kenestä hän puhuu?)

– Ja minkään muun asian suhteen tämä ei ole meidän rakkaalle Suomellemme niin tärkeää kuin siinä, miten me järjestämme meidän tulevaisuuden työelämämme. Sillä työpaikkojen on kehitettävä toimintaansa, se on täysin välttämätöntä.

Työhyvinvointi ei ole eikä saa olla irrallinen asia!

– Työelämän kehittämisessä eletään mielenkiintoista aikaa. Digitalisaatio etenee nyt ennätysvauhtia. Ennen tätä ei näkynyt! Työelämän kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Ja siksi meiltä kysytään nyt ennen kaikkea pitkämielisyyttä! Sitä sitkeyttä, jolla tämä mahtava kansakunta on rakentanut maamme.

Ja tahdon lisätä: jonka avulla tämä kansakunta on rakentunut.

– Vaikka voisin puhua teidät pyörryksiin (todellako?), tähän loppuun haluan kiteyttää Uuden Ajan Teesini siitä, mikä meitä odottaa tai oikeastaan: minkä keskellä me jo elämme.

-Kysymykseni kuuluukin: ”Voiko yrityskulttuuria kehittää mitään muuta kautta kuin ihmisten kautta?” (screenille liukui hitaasti allekkain kolme riviä)

Johtamisprosessit

Strategiahypyt

Sumeat systeemit

– Kiitos!

Harvoin olen yhtä vaivalloisesti noussut seisomaan ja aplodeeraamaan muiden joukossa. Mutta olihan tuo lopetus todella komea.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Produktiivisuuden muutos

Maanantaiaamu, klo 6.30, meidän itäinen neukkari, joka on lystikkäästi nimetty Innovaatioksi. Minulle ajankohta ei ollut ongelma mutta monelle se näytti olevan. Kapeat energiajuomatölkit olivat sihahtaneet auki heti kun triplaespressot olivat kadonneet kiduksiin tekemään voodootaan. Minä tyydyin WellDone™ kivennäisveteen, mistä tunsin oikeutettua ylemmyyttä.

Vt. toimari oli sonnustautunut valkoiseen kotelomekkoonsa, siirteli sormellaan kansidian historiaan ja kiihdytti itseään sisäisen kasvun kiitoradallaan kohti adrenaliinimarinadiaan.

-Henkilöstöjohtaminen ja liiketoiminnan johtaminen kytketään enemmän yhteen ja samansuuntaiseksi! Nyt kun plussat ja miinukset on taas ynnätty, näkyy selvästi, että olemme tottuneet johtamaan tätä kokonaisuutta erillisinä hankkeina ja seuranneet tuloksia irrallisten tunnuslukujen kautta. Tämä loppuu nyt. Organisaation arvokkain asia on osaamispääoma!

Komppasin vt:tä. Koska tällaisen bs:n osaan mielestäni supertyydyttävästi.

-Elämme 4. teollista aikakautta. Digitalisaatio, automaatio ja robotiikka asettavat uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Teknologia on mahdollisuus, mutta ihmisten potentiaalisuus on vielä suurempi mahdollisuus tuloksellisuuden ja henkilöstötuottavuuden kannalta.

Vt. innostui. Olimme ehkä kerran vuodessa hyvä pari, mutta silloin kohosimmekin normi seiska miikasta aavistamattomiin sfääreihin.

-Niinpä! Suomen kilpailukyky ja tuottavuus ovat liian tärkeitä sanoja jätettäväksi vain pienen vähemmistön käsitteiksi ja murheiksi, vaan ne on arkipäiväistettävä. Unelmoin jo ajasta, jolloin henkilöstötuottavuus on yhtä käytetty sana kuin työhyvinvointi tai henkilöstötyytyväisyys.

-Tuohan on selkeä Suomi100-hanke!

-Kyllä! Toimimme näissä asioissa arvojemme mukaisesti: aitoina kumppaneina innostuneesti ja vastuullisesti. Johtamisen, kehittymisen ja onnistumisen näkyväksi tekemistä – se on meidän työmme!

Sitten, kuten hyvin tiedätte, jonkun on aina pakko pilata tällainen hyvä flow.

-Kuulostaa hyvältä! Mutta miten on meidän media- ja diginäkyvyyden kanssa? Siis #justasking.

Jos minä saisin päättää, mutta-sanan käyttäjät teloitettaisiin julkisesti.

Okei, ehkä yritän sanoissani olla kovempi jätkä kuin oikeasti olen. Muistini nosti yllättäen kehityskeskustelun vuosien takaa, jossa ilmiselvää keskiyön kriisiä potenut alaiseni kysyi kyynelsilmin: ”Haluanko oikeasti elää elämääni tällä tavalla?”

Mitä siihen tällainen äijä oikeasti osaa sanoa? En ole Gandhi mutten ole Hitlerkään, olen vaan tällainen tavallinen konsulentti, joka yrittää kroolata koiraa.

Huomasin, että ne tuijottavat minua.

Olin jäätynyt kolmeksi sekunniksi ikiomalle Antarktikselleni. Silti olin back ennen kuin ne huomasivatkaan. Enkä ollut pelkästään tilanteen tasalla vaan sukelsin syvemmällä kuin kukaan. Tässä olen aina ollut to-del-la hyvä.

-Tarkoitit varmaan, että mitkä meidän digiajan strategiset valintamme ovat? Ketterä strategiaprosessi on viesti. Mutta vielä parempi on herkkä ja notkea strategiatyö: jatkuva, myötäaistiva ja rajoja rikkova. Kuten meidän rakas johtajamme(?) aluksi totesi: samansuuntaisuutta, ei erillisyyttä. Kun meidän moniajodigitaalinen strategiasprinttimme ottaa pienenkin askeleen, se on näkyvyyttä – ei, se on näkyvyys. Silloin me olemme oivallusten synnyttäjä, kokonaistava kulttuurivaikuttaja per se.

Kun kuulee tällaisen Suuremman Äänen puhuvan, vaikeneminen on kultaharkkoja. Voit laskea tuottavuuden arvon bitteinä tai mummon markkoina, mutta puhtaana käteen.