Bisnestarinoita 195

Anna mun ees tilata sulle taksi

Se oli varmaan pari viikkoa sen jälkeen, kun olin aloittanut täällä. Istuin meidän nyhjäisessä (silloin, nykyään se kromia ja nahkaa ja luomukenialaista tarjoileva vegalattebaari) taukotilassa jonkun pikkupomon kanssa, joka katsoi asiakseen opettaa rookieta.

-Kato vaimolle voi soittaa aamulla siinä puol kasin aikaan, just kun se on lähössä töihin. Ja sanoo sille, et sun täytyy sanoo sille yks asia. Ja kun se kysyy, et unohditsä taas sun avaimet, niin sä vastaat, et eiku sullon toinen. Ja sit siihen perään, et heh, sä unohdit vaan mainita, et sullon Jarkon kanssa skösä puol kuudelta ja et sen jälkeen vois mennä yhessä pizzalle.

Kun en näyttänyt tajuuvani, se jatko vielä.

-Et tajuu vai? No kato, jos sattuu – ja usko mua, niin sattuu – et sulla jossain vaiheessa on joku toinen, niin sä voit aina sanoo, et sähän kerroit siitä, mut eukko ei kuunnellu. Kato tää on pitkäjänteisyyttä, sitä et sä oot all covered niinku kaiken aikaa. Kylsä opit vielä, mä vaan haluun vähä tasottaa sun tietä.

Sitten sain toverillisen läimäytyksen olkapäälleni. Sellaisen, jonka jälki ei tahtonut irrota suihkussakaan.

Takaisin tunnelmaan: on vain tämä hetki, istun neukkarissa ja kuuntelen jotain outoa lean-asiantuntijaa, joka on päässyt vauhtiin päivän epistolassaan:

-Oletko kokeillut to-do-listoja, huolellista tehtävien aikataulutusta ja muita perinteisiä ajanhallinnan välineitä? Sitten olet huomannut, että ne eivät toimi sirpaleisessa, tempoilevassa ja monien kuormittavien tehtävien työympäristössä!

Näiden nk. asiantuntijoiden varsinainen ongelma ei ole, etteivätkö he tuntisi asiaansa. Suurempi ja suurin ongelma on se, ettei ole mitään todellista asiaa, jota tuntea. Se on yhtä harmillista kuin pelata palloa ilman palloa tai harrastaa seksiä lomakkeen kanssa.

-Potentiaalisia tuottavuusloukkuja ovat esimerkiksi kokoukset, infoähky, reaktiivisuus, priorisoinnin puute, toimintamallien puuttuminen, tiedonhallinta, ylisuorittaminen, multitasking, kiltteys. Ajatelkaa! Niin paljon mahdollisuuksia hairahtua todellisen tekemisen tieltä.

Ja sitten mitä? Jo Isossa Kirjassa mainittiin kaita polku.

Kuka tahansa voi säätää sitä muutamalla maukkaalla sanalla tähän päivään niin että vähä- tai vääräuskoinen ottaa sen todesta ja maksaa pari donitsia muutaman tunnin seminaarista

Koska voi
Koska tämä on hotter than hell
Koska tämä antaa etumatkan ja tekee osallistujasta paremman kuin muut.

You feel me?

-Jos menettely, jolla työ tehdään, ei toimi, ei sitä noudattaen paraskaan tekijä onnistu! Onko tämä teille nyt kris-tal-lin-kir-kas-ta?!

Ihme uhoa! Ja tuollaisen kuulemisesta pitää maksaa. Keitä ne muut tarjolla olleet oikein olivat, kun tähän kutaleeseen päädyttiin? Tuntuu ihan lapsuuden Euroviisuilta. Suhteellisen lohdutonta eli karumpaa kuin ehkä koskaan.

-Näin Personal Lean Time Management työpaja parantaa työsi sujuvuutta ja hallintaa. Meidän työskentely täällä on sinun omien tilanteidesi työstämistä ja se puolestaan pohjautuu toimiviin ja tehokkaisiin Lean-ratkaisumalleihin:
– Tehtävien virtaus vs. kuormitus
– Arvoa tuottavat ja tuottamattomat tehtävät
– Pullonkaulat ajanhallinnassa
– Hukan vähentäminen

-Ja kaikki tämä tehostaa toimintoja ja parantaa tuottavuutta! Can you dig it? Itsearvio ja painopistealueiden vertaaminen toteutuviin tehtäviin on leanin soveltamista oman ajankäytön johtamiseen: hukkalista, oma työskentelytapa-tehtävä, ajatuksien jako ja uusien näkökulmien löytäminen. Verkostoituminen ja muiden alojen edustajien tapaaminen on a ja o, koska kaikilla on samat haasteet. Oivallukset johtavat omaan tekemiseen oivalluksiin! Jokaisen päivän juoksutus on käytäntö, oma esimerkki ja intensiivisyys!

Vel, vot känai sei? Ja kannattaako nykyisin sanoa vielä jotakin: aseman ja arvostuksen menetys vaanii jokaisessa sanassasi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 194

Risteys

Jos et tiedä, minne olet menossa, ei ole väliä, minne olet menossa. Näin sitä sanotaan.

Sitten yhtäkkiä neukkarissa joku alkaa puhua, vaikkei häneltä kysytty mitään. Melkein sama kuin kukaan ei olisi taputtanut politbyroossa Stalinin puheen jälkeen. (Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, miksi nykyisin KAIKKI on käänteistä?)

-Ei ole mitään syytä vaipua synkkyyteen. Tässä prosessissa ei mene vuosia. Tiedän sydämessäni, ettei meitä lannisteta, koska on olemassa vastaus, jolla ovi aukeaa. Tämä systeemi voidaan kiertää, kunhan olemme kärsivällisiä ja sitoudumme työhön. Yksi hyvä idea voi muuttaa kaiken. Me emme lakkaa etsimästä. Tehdään vaan mitä täytyy.

Minulle tuli tunne että

Minun täytyy syödä.
Minun on päästävä ulos.
Tuo oli erittäin hyvin ulkoa opeteltu puhe.

Minä en saanut kahta edellistä, ja puheen pitäjä sai kaiken. Mutta tiedätkö: se on sellaista.

Yhtä totta kuin se, että neukkarissa omistajat odottivat minua.

Kuka heistä tällä kertaa voisi saada sydänkohtauksen? Vain sellainen, jolla on sydän. Tämä rajaa ehdokkaiden määrän… ehkä yhteen.

Ja mitä minun olisi muka pitänyt sanoa heille? On vaikea auttaa, kun ei tiedä, mikä on ongelma.

Oliko väärä valinta jäädä miettimään kahta vaihtoehtoa?

Ottaisinko vanhanaikaisen Message in the bottle –lähestymisen?

”Meillä ylläpidetään mielikuvaa harmonisesta organisaatiosta, jossa tehdään yhteistyötä sovitun strategian suuntaisesti. Todellisuudessa organisaatiot – muutkin kuin meidän – ovat monisäikeisiä verkkoja, joissa on sisäpoliittisia jännitteitä, risteäviä intohimoja ja eri suunnista puskee halua olla näkyvillä. Jotkut meistä näkevät nämä sisäiset valtapelit usein hyvin läheltä. Yksi kiinnostavimmista löydöksistä viime aikoina on ollut se, että meidän tiedottajilla ja viestintäpäälliköillä on vaikeuksia tunnistaa oman työnsä merkitys organisaatioiden päätöksenteon poliittisille ja vallankäytön ulottuvuuksille. (En usko että pystyn sittenkään puhumaan ihan niin tällaista mihin en usko…) Mistä tämä vaikeus johtuu? Moderni viestinnän johtaminen ei ole buffetpöytä, josta tarjoillaan sattumanvaraisesti sisältöjä aiheesta kuin aiheesta kaikkiin mahdollisiin kanaviin liiketoimintajohdon mieliksi. Se ei ole myöskään tauotonta seminaaritwiittausta tai ympärivuorokautista hortoilua sosiaalisessa mediassa. Työnsä osaava viestintä uskaltaa ottaa roolia organisaation sisäpolitiikan rajapinnoilla yhteisen suunnan synnyttämiseksi?” (Oh, England, my lionheart…)

Vai pitäisikö sittenkin lähestyä ongelmaa (riippumatta siitä, mikä ongelma on) Human actual spirit –näkökulmasta?

”Toisen kunnianhimo on toisen huomionkipeyttä. Huomiota ei vain suotaisi lahjattomalle. Mehän sallimme ylenpalttisen maineen ja menestyksen vain sellaisille, joiden kuvittelemme sen ansaitsevan. Meidän muiden yleisinhimillinen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi sen sijaan tuntuu nololta: mitä se nyt luulee itsestään? Ketä varten minäkin bloggaan? Eiväthän kaikki toimet täytä epäitsekkään yleisen hyvän palvelemisen kunniakasta eetosta. Mutta uskon silti, että jokainen on jotain. Menestymättä, kykenemättä aina tekemään hyvää. Toivo lunastaa niiden odotukset, jotka ovat minuun uskoneet. Toivo kehittyä ihmisenä ja tekijänä, koska olen tietoisesti valinnut edistysmielisyyden elämänarvokseni. Olen päättänyt, että on ihmiselle ja ihmiskunnalle hyväksi pyrkiä kilvoitellen parantamaan suoritustaan.”

No, kannattiko? Olin kymmenen minuuttia myöhässä, ja pääni oli miettimisestä sekaisin. Teidän ei olisi kannattanut olla huoneessa kuulemassa, mitä esitin omistajille lyhyen tähtäimen strategisiksi painopistealueiksi. Vai olisiko sittenkin?

Meidän turhamaisuutemme on arvokkuutemme pysyvä vihollinen.

Tähän hienoon lauseeseen päätin puheenvuoroni ja niin kannattaisi sinunkin tehdä. You dig?