Bisnestarinoita 82

Bisnestarinoita 82

Manhattan-projekti

Vt. toimari kutsui minut kynttiläillalliselle kaupungin viileimpään ravintolaan. Kuka tahansa muu naisoletettu olisi tehnyt saman, ja olisin alkanut epäillä/kuvitella mitä tahansa. Hänen tapauksessaan en.

Sitä paitsi hän paljasti jo etukäteen, että tässä juhlittiin vuosipäivää. En ole tyhmä enkä arvailija, joten tiesin heti, mistä on kyse.

Tasan viisi vuotta sitten me teimme sen, avasimme Manhattanin toimistomme.

Kutsuimme suunnitelmaamme Manhattan-projektiksi, koska se oli huippusalainen ja halusimme yllättää kaikki. Myönnän, että idea

  • oli minun
  • ei ollut omaperäinen
  • -lla oli ennalta arvaamattoman kauaskantoisia vaikutuksia (? horinaa…)

Vedin päälle parempaa seppälää ja astelin sisään kaupungin kuumimpaan ravintolaan kuin olisin ollut sen osakas (ja muistaakseni olen yhä). Tajusin kolmen kuukauden varausjonon tarkoittavan joko sitä että vt.

  • oli plännännyt tämän todella hyvissä ajoin tai
  • ajoi jonon ohi lennokilla.

Siellä hän istui, parhaassa pöydässä ja kyntteliköt loistivat.

Pukeutuneena aika uskomattomaan punaiseen luomukseen, selästäkin vesirajaan asti auki. Suutelin häntä kädelle ja nauroimme. Tämä olisi voinut olla hyvä ilta. Vt. avasi pelin niin kuin aina.

– No, milläs mielellä?

– Hyvällä mielellä, ofisikin vielä paikoillaan ja luvut näyttävät hyviltä.

– Niinpä.

Vt. kehräsi.

Se herätti minun epäilykseni. Jälkeenpäin olen yrittänyt rekonstruoida iltaa siinä valossa, että mikä oli minun osuuteni lopputuloksessa mutta vaikeaa on. Oliko vt:n tarkoitus iskeä joka tapauksessa vai oliko se vain vastaus minun vainoharhaiseen reaktiooni. Emme saa koskaan tietää.

– Mitäs itse ajattelet, näin vuosien vierittyä?

Olen varma, että äänensävyni oli neutraali. Ainakin pyrin siihen. Luuliko hän, että viittasin hänen ikääntymiseensä? Ehkä.

– No ei se helppoa ole, markkinat ja kaikki.

Siemailin vähän turhan hätäisesti viiniä – joka oli erinomaista – koska en enää tiennyt, puhuiko hän itsestään vai ofisista meren takana, miesmarkkinoista vai New Yorkin pörssistä. Rentoudu & relaa, kehotin itseäni, juokset kohta kuuhun. Sitten keksin jotakin pelastavaa.

– Tiedätkö muuten, että kun haastattelin uutta henkilökuntaa sinne, päivän hauskin tapaus oli tyhmä amerikkalainen, joka luuli Manhattan-projektia kaksoistornien rakennushankkeeksi.

– No mikä se sitten on?

Tiedätkö, että

  • Olla tyhmän ihmisen seurassa on piinallista.
  • Osoittaa, vaikka vahingossa, toisen olevan paitsi tyhmä myös yleissivistymätön on sietämätöntä.

Yritin vielä luovia pois.

– Se on sellainen vanha sodanaikainen juttu… Olisi voinut luulla, että kaikki jenkit ovat siitä kuulleet.

Vt. ei tietenkään niellyt selitystäni. Niin tyhmä ei hänkään ollut.

Sen sijaan hän uskoi pahimpaan kuten minäkin. Sellaisia työ oli meistä tehnyt.

Ja kuten enoni opetti minua: kun täysi betonikottikärry lähtee kaatumaan, se kaatuu etkä voi mitään. Odotin iskua ja se tuli.

– Tiedätkö, että olet täys paska?

Tiedän, mutta ketä se auttaa? Lisäksi: egoni on millisekunnissa toimintavalmiina tuhoamaan kaikki. Punnitsin mielessäni kolmea vaihtoehtoa

– No mitäs, onko taas kuukautiset?

– Miltä se tuntuu, kun viini kypsymisen sijasta muuttuu etikaksi?

– Kutsutko sitä vielä elämäksi, kun delta-uroksetkin lakkaavat kiinnostumasta?

Pahaltahan se kuulostaa (mihin vaihtoehtoon itse olisit päätynyt?!) mutta

  • Selvästi minua oli provosoitu.
  • Ei tällaista soppaa kukaan yksin keitä.
  • Olisi vt:kin voinut edes yrittää sovinnolla.
  • Miksi hän oli tuollainen vittu?
  • Hän sai minustakin aina vaan sen huonoimman esiin.
  • Minä se tässä uhri olin!

Ennen kuin päätin potkaista pöydän vt:n silmille ja sitten hypätä korkealla loikalla takomaan hänen naamansa Norjan rannikon näköiseksi, katselin hitaasti ympärilleni. Paikka näytti kämäseltä, viinilasitkin kuin kierrätyskeskuksesta ja viini maistui aamupissalta.

Pommi alle ja välittömästi! Oi Oppenheimer, missä olet kun sinua eniten tarvittaisiin?

Bisnestarinoita 63

Bisnestarinoita 63

Nääätzi!

Piskuisesta Manhattanin toimistostamme se toinen niistä tyypeistä tuli opastamaan, miten oikeasti markkinoidaan. Eli

taas opetettiin isää panemaan äitiä. Kyllä korpeaa!

Kiinnostava naikkonen kyllä muuten, vauhdikas sen lisäksi, että kommentoi kaikkea näkemäänsä välittömästi. Ja uteliaskin oli kuin pirulainen.

Aamupäivän tiukan (lue: epämääräistä ja käsittämättömäksi jäänyttä tarinointia sisältäneen) seminaarin jälkeen lähdimme kaksistaan lounaalle, valitettavasti. Ei siis normaalia röpöttämistä eikä siihen liittyvää lounasavautumista. Ja piti vielä yrittää ymmärtää manhattaraa, tuota omituista kieltä, joka vilisi outoja sanoja. Tuntui että ihmisetkin jaettiin selvästi kahteen ryhmään: smak ja mens, ei harmaasävyjä. Jos hän ei olisi puhunut niin selvää englantia,

olisin sanonut: ilmiselvä varsinaissuomalainen.

Mikään small talkkaajakaan ei ollut tämä.

Sitten minua alkoi häiritä tämän naisen elämä, joka kuvastui suoraan hänen

  • kynsilakastaan, joka oli halkeillut
  • aivan vääränvärisistä ja -kokoisista korvakoruistaan
  • kardemummalle ja kurkumalle haisevasta hengityksestään

Tästä päättelin, että hän varmasti myös tallasi nurmikoita, mikä on pahinta.

Nojasin tuolissani taaksepäin. Tein aina näin kun

  • menetin mielenkiintoni
  • olin valmis hyökkäämään
  • tai ottamaan iskuja vastaan

Olin kolmen vaiheilla, mitä tuo chica americana ansaitsisi. Ja jos hän saisi ansaitsemansa, mitä siitä minulle seuraisi.

Kiersin kolmiotani hetken, kunnes siitä muodostui punainen ympyrä.

Olin valmis. Katsomaan kaikkia 50 tähteä silmiin.

Sillä hetkellä lounasravintolaan asteli kolme pilottitakkista jannua tiukat naamat kasvoillaan ja kuuppa kuin kiiltävä kromipakoputki. Ravintolan muut asiakkaat katselivat noita nuoria sankareita alta kulmain ja pitivät äänensä hiljaisina.

– What are they?

– They are… some sort of immigration critics…

– No, they’re nääätziis! And I really hate nääätziis!

Ziisus! Hän todella kuulosti luutnantti Aldo Rainelta (Brad Pitt)! Kaipasinko tällaista huomiota? Varsinkin kun maiharit kääntyivät välittömästi meidän pöytämme suuntaan.

– Aukooks tää horo täällä päätään?

– Joo, pidä lyhyt lieka ton sun kieropillun kanssa!

American lady kuunteli pää kallellaan ja hymyillen herrasmiesten sanailua.

– What is this that these guys..?

– They are suggesting that you unleash your inner power…

– Fantastic! (ja nyt hän kuulosti jo Iso Arskalta)

Nämä jenksit ovat nopeita käänteissään. Tätönen pomppasi saman tien pystyyn ja veti jätkiä turpaan. Järkyttävää väkivaltaa! Mutta kaikki amerikkalaisethan on kovia tappelemaan eli ratkaisemaan ongelmat mieluiten nyrkillä saman tien. Homeopaattinen periaate ”samaa samalle” näytti toimivan tässäkin kontekstissa.

Huomasin, että tuollainen ratkaisukeskeisyys vetosi syvimpiin eroottisiin tuntoihini.

Olisiko sittenkin syytä panna häntä? Vai miettiä vielä, kumpi meistä oli enemmän Hollywoodin kanditaatti.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty