Alpo-setä
Onko sillä eroa, miten mieli vaeltaa töissä tai lomalla? Ei. Sama lapsenomaisuus, vanhaksi ja lapsenomaiseksi itsensä kokeminen eikä mitään saa tehdyksi. Lomalla ei tietysti tarvitsekaan, mutta tiedät mitä tarkoitan.
Hiostava kesäiltako nosti mieleeni kuin tyhjästä Alpo-sedän, joka eräänä iltana kauan sitten ajoi vaimonsa kanssa pihaamme oranssinvärisellä kuplallaan.
– Uuvenko ostit? kysyi isäni
– Tuliterän! vastasi Alpo-setä, selvästi polleana upouudesta VW 1305:staan.
Olla vai omistaa? Ei ainakaan päästy koeajolle (ihan kuin olisin kuullut Alpo-sedän sanovan ”I don’t do testdrives”, mutta ei kukaan puhunut 70-luvulla noin) eikä paljon muuhunkaan.
Kun he olivat lähteneet, neuroottinen äitini oli varma, että Alpo-setä, joka siis oli ”raivoraitis”, oli katsonut paheksuen vaimoaan tämä nostaessa viinilasin huulilleen. Tämä oli äitini tapa osoittaa paheksuntaansa ja muutenkin haukkua vieraat näiden lähdettyä. Vaikka Alpo-setä oli vain kuten kunnon aviomiehen pitää: tylsä ja konkreettinen käytännön ihminen.
Kun vanhempani erosivat, en nähnyt Alpo-setää vuosikymmeniin. (Kostiko Alpo-setä jotakin?) Hän ilmaantui vasta isäni hautajaisiin, jossa hänen vaimonsa selitteli vielä kerran, miksi heidän poikansakin oli tultava hautajaisiin, ohi vieraslistan. Tämä oli eronnut vaimostaan ja muuttanut ”väliaikaisesti” takaisin vanhempiensa luo, vaikka oli jo täyttänyt 50.
Minusta pojassa oli aina ollut jotakin säälittävää. Ainut lapsi, esimerkiksi, ja siitä johtuva pikkuvanha tapa puhua, jolla ei katu-uskottavuutta ansaittu!
Alpo-setä oli harmaantunut ja käynyt hitaaksi. Ja oli edelleen vakava tai ei ainakaan mikään tyhjännauraja.
Hänen vaimonsa sen sijaan oli edelleen yhtä ”eläväinen” kuin millaisena hänet lapsuudesta muistin. Hän ei ollut kyllä yhtään minun tyyppiäni eli hän ei ilmestynyt fantasioihini ”kypsistä naisista”.
Yhdestä asiasta olin ollut lapsena kateellinen hänen pojalleen: äiti oli töissä lelukaupassa. Hautajaisissa selvisi, että lelukauppa oli ollut vain muutaman kuukauden kausihomma. Oikeasti Alpo-sedän vaimo oli kirjanpitäjä, mikä tietysti oli pinnanalainen mutta samalla todellinen syy siihen, ettei hän tullut ”uniini”. Jäin silti tai siksi miettimään, miten mieleni syvissä kerroksissa kaikki ihmissuhteeni jäsentyivät seksuaalisen jännitteen mukaisesti. Selkeää mutta petomaista!
Tai vain aivan normaalia lomahorinaa.
Yritin palata Alpo-sedän elämästä ja Kuplasta takaisin lomalle, mutta olipa kankeaa. Mieleeni tulevat asiakkaatkin vaikuttavat enemmän Alpo-sediltä kuin Alpo-setä itse. Ehkä tälle pitäisi tehdä jotakin. Mutta mitä?
Soitin saman tien kollegalle Sysmään. Kyllä, hän oikeasti asusti siellä, kävi töissä ”kaupungissa”, koska Sysmässä kukaan-ei-kukaan palkkaa konsulttia.
– Sup, nigga?
Asenne ja aksentti kohdallaan…
– Täsä… Mieli harhailee.
– Mutta sehän on hyvä! Hyväksi käytettynä lisää tuottavuuttakin kertovat amerikkalaiset tutkimukset.
– Ei, tämä on sellaista haahuilua, ettei tule lomailustakaan mitään.
– Oukei, oukei… Jos lakkaisit vinkumasta ja käyttäytyisit kuin mies! Ote itsestä ja toimintaa!
– Oikeasti? Ote?
– Joo, jotainhan sun täytyy tehdä, siks kai soitit, vai?
– Kuulostaa rasittavalta. Kyllä tää varmaan itsestäänkin…
– Vittuako sit mulle soitat? Tässä on muutaki! Hankkisit saatana naisen ittelles!
– Joo, mut aina kiva jutskaa sun kaa.
Ei ole noista fücking turbokonsulteista mihinkään! Ei ihme että meitä kaikkia vihataan.
Asiat hoituu, lomat ei vaan mahdu minuun. Mitä oikein kuvittelin! Ja miten minusta tuli tällainen, kaikesta heti huolestunut nyhverö? Joku Alpo?
(jatkuu)
By Jorma Vähäpysty
bisnestarinoita 