Parempiakin ehdokkaita löytyy

Minusta ilo pitää ottaa irti sieltä mistä saa. Se on sellaista. Työssä on niin vähän iloa, että jos tämä tällainen ei ole välttämätöntä niin mikä sitten.

Niinpä istuin tyytyväisenä peiliseinän takana ja hymyilin itsekseni vinoa hymyä. Kyllä meikän kelpasi. (Jos luulet, että peiliseiniä on vain halvoissa FBI-elokuvissa, et tiedä bisneselämästä mitään. Mikä saakin minut epäilemään, että taidat olla töissä julkisella puolella. Oletko?)

Lisäksi tällainen vinoilu sopii hyvin sellaiselle, jonka mielestä sillat on tarkoitettu poltettavaksi. Ja kun avaat tarpeeksi ovia, ne kaikki avautuvat ja sulkeutuvat ja tiedät, etteivät ne johda minnekään. Ainakaan minne haluaisit.

Ehkä tämä riittää. Sillä muuten huomaan seuraavaksi makaavani jollakin sohvalla ja avautuvani vastentahtoisesti jollekin tyypille, joka tekee rahasta mitä tahansa.

Peiliseinän toiselle puolelle ilmestyi joku mies ja joku nainen. Miehellä oli vihreänharmaa liivipuku ja naisella ei näyttänyt olevan liivejä ollenkaan.

Joinakin hetkinä elämässä on tasapainoa.

Hetken näytti siltä kuin heistä kumpikin olisi kulkenut tähän hetkeen asti polkua, jonka varrelta he olivat poimineet kokemuksensa. Vaan mitä muutakaan elämässä lopulta on tarjolla.

Esimerkiksi se, että unohdin muistiinpanovälineeni ja kansioni työpöydälleni. En kyllä koskaan käyttänyt niitä, mutta nyt olisin tarvinnut niitä. Henkisen selkärankani vertikalisoimiseksi. Tämä on tehdas enkä minä ole työläinen. Haluan ympärilleni leluja, sitä minä haluan.

Yhtäkkiä toinen heistä, se liivi, alkoi puhua.

-Ja sinä olet vastavalmistunut?

-Joo, mutta mulla on työkokemusta ja kuusi vuotta.

-Ja millaisia kokemuksesi ovat?

-Erittäinkin hyviä! Elämässä joutuu tekemään paljon asioita, jotka eivät ole sinun juttujasi ennen kuin teet niistä sitä.

-Niin kuin esimerkiksi mitä?

-Tajuta, että sinulle maksetaan siitä, että ajattelet toisten ihmisten puolesta. Ja siksi toisille maksetaan siitä, ettei niiden tarvitse ajatella.

-Aika filosofista. Oletko ollut oikeissakin töissä?

-Ja mitähän ne voisivat olla?

Elämä on opettanut, että fyysinen lämpö on yksi asia. Ja se toinen on se, joka huokui nyt seinämän toiselta puolelta. Olivatko he siis pääsemässä asiaan? Vaikkei siis vielä oltu Dantea lähelläkään.

-Tämähän on yleinen ongelma: ei uskalleta kysyä kysymyksiä, koska pelätään vastauksia.

-Tuo ei varmaankaan tarkoita mitään?

Tarkoittaa vain niille, jotka suostuvat tajuamaan.

Helppo umpikuja, tästä vielä selvitään.

-Eikö yleinen suuntaus ole kuitenkin se, että työn tulee olla niin hauskaa kuin mahdollista, vaikka sitten täytyisikin rikkoa sääntöjä.

-Minusta näiden sirrichardbransonien aika meni jo.

Vähän vaikeampi umpikuja, mutta ei vielä maanpako.

-Hyvä on. Miten sinä myisit tämän yrityksen minulle?

-Lähinnä mietin, pitäisikö minun myydä sitä.

-Miten tästä sitten sinun mielestäsi päästään eteenpäin?

-Ehkei pidätään.

Tätä pahemmaksi tämä ei tällä kertaa mene. Tai niin ihminen mieluusti uskottelee itselleen.

-Kuulostaako tämä siltä kuin osa ihmisestä leikkisi kuurupiiloa sen toisen osan kanssa?

Tällaisia ei tavallisesti kysytä. Ja siihen on syynsä: jokainen tekee omat mahdollisuutensa. Minäkin voin olla Peeping Tom, just for one day.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s