Bisnestarinoita 114

Bisnestarinoita 114

Mietojen juomien etämyynti

Joudutko usein väittelyyn vai oletko sitä tapettiainesta, jota ei erota hyvänkään kuivakakun ainesosista?

Olen edellistä ja ylpeä siitä. Paitsi tänään.

Mikä tässä päivässä on, että kaikenlaiset vänkkääjät tulevat uhoamaan ja haastamaan ja ennen kaikkea vaatimaan sinua puhumaan aiheesta, josta et tiedä mitään.

Yrittävät kuljettaa sinut pimeälle kujalle, jossa kolkkaavat sinut.

Ei tämä ole reilua, mutta vain itkupillit valittavat siitä. Siksi minäkin vaikenen, ehkä lopullisesti. Paitsi että huutoon vastaan kyllä.

-Onko sinusta joillekin johtajille muutos kuin henkilökohtainen tappio ja se kyseenalaistaa heidän saavutuksensa? Eihän muutoksen tarve välttämättä tarkoita, että ennen tehtiin väärin vaan että olosuhteet muuttuvat. Että teollisen ajan peruja olevasta tuote-, tuotanto- ja hintalähtöisestä ajattelusta sekä organisaatiosta, joka on betonoinut sen, on tullut ongelma.

Kyllä minä tämän pelin osaan, jos joku haluaa tälle linjalle lähteä. Urpot! Eivät saa koskaan tietää, mikä heihin iski. I didn’t see it coming on vain kalpea aavistus siitä tuu-tasaselle-niin-tiput-rososelle-nuoruudesta, jonka keskeltä jouduin taistelemaan tieni ulos.

-Mielestäni kyseessä on kompleksinen, kokonaisvaltainen ja systeeminen asia, johon vaikuttavat yrityksen/organisaation toimiala ja toimintaympäristö, historia, arvot, kulttuuri, uskomukset ja kokemukset, organisaation rakenne, johtamisjärjestelmä, keitä on rekrytty ja millä periaatteella, palkitseminen, toimintamallit, miten on menestytty jne.

Huomasitko tuon jne:n? Kyllä täältä lähtee!

Ja tältä työpisteeltä lähtee jokainen paljon nopeammin kuin tänne tuli. Eivät tiedä, että alfan paikalle pääsemiseen tarvitaan alfan tappaja. Oletko tappaja? Niin arvelinkin. Ja silti näitä yrittäjiä riittää. Vaikka kuka heitä kehtaa sanoa yrittäjiksi?

Silti seuraava on jo valmiina naarmuttamaan pöytäni kulmaa.

-Miten se onkin, että startup-vaiheessa oleva yritys on exploring moodissa etsiessään uutta ja toimivaa liiketoimintamallia. Luovuus, innovointi, uusi ajattelu, kokeilut ja tekemisen meininki kukoistaa. Sitten aletaan viilata ja vauhdittaa kehitetyn liiketoimintamallin toistoa ja tehostamista. Ja siitä onkin vaan pieni askel siihen, että menestys tuottaa ajattelu- ja toimintatavan: ”Kokemuksemme mukaan, kun ajattelemme ja teemme näin, menestymme.” Tästä seuraa myös ylimielisyys ja asenne: ”Me tiedämme ja oomme tosi kovia.” Ehkä tätäkään menestyvää yritystä ei pelasta mikään?

Jos olisit korvannut tuon sarkastisen kysymysmerkin rohkeasti huutomerkillä, olisit oikealla tiellä. Mutta

nyt olet hukassa kuin lammas suden vaatteissa.

-Näin minä olen taklannut tuon haasteen: Jotta olemme välttäneet jäykistymisen ja ”tehtiin asioita, jotka aikanaan oli oikeita, liian pitkään” -tilanteen, olemme alusta pitäen rakentaneet toimintamallin, jossa on fiksusti tehostettu ja skaalattu nykyistä toimintaa ja samalla luotu ja kokeiltu uusia juttuja, tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja. Tavoitteena on ollut meidän liiketoiminnan disruptointi ja kannibalisointi ja nöyrä ylpeys omasta menestyksestä: ”Olemme tehneet loistavia juttuja, mutta emme kuvittele, että se riittää tulevaisuuden menestykseen”. Kun tältä pohjalta on muotoiltu kulttuuri, rakenteet, toimintamallit, johtamisjärjestelmä, strategia jne, sillä on tehty mahdolliseksi samanaikainen exploring-executing ajattelu ja toiminta ja jatkuva uudistumiskyky.

Huomasitko: taas jne! Kuka tahansa valloittajanalku kalpenee tajutessaan, että vastustajalla on käytettävissä rajattomat resurssit, sellaiset, joiden ääriä ei näe vaikka haluaisi. Ja vielä: olisin voinut tuhota kaiken kyselemällä retorisella kysymyksellä, vai mitäs sinä ajattelet.

Ei, tämä on ote talonkirjasta. Ja sen salaisuuden vien mukanani hautaan. Kukaan ei juo minun tilaamia juomia.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 44

Bisnestarinoita 44

Ilman mainittavaa menestystä

Tunnustus: olen mies ja olen törmännyt lasikattoon. Se sattuu enemmän kuin luulin. (Ehkä se ei olekaan lasia?)

Kun tulin tänne meille, silloinen dirika (kyllä, niin häntä kutsuttiin!) maalaili kaikenlaisia urapolkuja (kyllä ei niitä kutsuttu silloin niin!) eteeni kuin Rembrandt ja Beethoven yhdessä. Ja onko mikään niistä toteutunut? Olenko edennyt urallani muuta kuin köyhän deskini ääreen vt. toimarin luolan kulmille? Arvostetaanko minua?

Olenko lopulta muuta kuin valekonsultti, joka yrittää pysytellä satulassa?

Tietenkin sain pöydälleni firman vaikeimmat keissit, jotka kräkkäsin vaivatta, koska voin. Mutta mitä se on, pidemmän päälle, muuta kuin yllätyksen suoma järkytys? Miksi ylipäätään halusin tehdä näitä duuneja?

Ymmärrätkö nyt pulman? Ei tämä ole muuta kuin elämän kriisi, josta vain osa selviää.

Tänä aamuna minulla oli nimittäin performance review konsultin kanssa, joka tuli Bullshit Boys – firmasta. Toivoin nimen olevan startup-huumoria. Poika tuskin ajoi vielä edes partaansa.

– Kiitos kun tulit meidän performance reviewhin.

Oliko minulla todellisia vaihtoehtoja, tälle hammaskiven poistolle?

– Ei ongelmaa, my plesö (plösö!).

– Millä kolmella sanalla kuvailisit tähänastista uraasi?

Tämä oli noloa, mutta olihan tässä yritettävä. Ehkä tämä on sitä alkuperäistä sisäistä yrittäjyyttä?

– Sotaratsu, pallokala, tulisydän.

Nuorukaisen ”kunniaksi” on sanottava, ettei hämmennyksen häivääkään. Se voisi olla merkki myös täydellisestä välinpitämättömyydestä, mitä se tietenkin olikin.

– Oukkei! Voitko sanoa, että sinulla on sydän paikallaan?

– Ehdottomasti.

– Hyvähyvä! Mitä tekisit, jos saisit itse valita?

– Käpertyisin sohvalleni ja itkisin koko yön.

– Erinomaista! Mitä tavoittelet elämässäsi?

– Maksimaalista suoritusta minimiponnistuksella.

Jonkinlaisen sisäisen pakon ajamana olin rehellinen kuin nuottiavain. Mitä muuta olisin voinut? Vaikka mitä, mutta näillä mentiin. Aina (ei?) voi vetää täysillä.

– Vielä kaksi kysymystä. Milloin olit viimeksi rakastunut?

Tämä ei ollut enää kosher,

vaan pelkästään noloa & konsulttien tyypillistä kieroilua. Joku fücking señorkonsultti oli neuvonut nuorukaista panostamaan toiseksi viimeiseen kysymykseen, jonka avulla jokainen haastateltava harhautettaisiin.

– Hetki sitten. Koska tämä on parasta, mitä olen koskaan tehnyt.

Suuri Manito auttoi: mieleeni oli noussut kohtaus elokuvasta Fury, jossa panssarimiehet Don ’Wardaddy’ Collierin (Brad Pitt!) johdolla päättävät, että heidän kuoloon tuomittu panssarivaununsa on paras työpaikka ikinä.

– Miksi sitten urasi vuodet ovat tapahtuneet kuin jollekulle toiselle, vailla mainittavaa menestystä?

Poikaparka. Itsetyytyväinen hymy kasvoillaan hän luuli ensin harhauttaneensa minut ja sitten yllättävänsä tällä viimeisellä kysymyksellään.

– Koska olen tiimipelaaja. En ole koskaan hakenut menestystä itselleni.

Jotkut sanat vain ovat maagisia.

Ne ovat kuin järvi, jolta ei ole paluuta.

Mutta miten vitussa oikeasti olen näin kova? Siihen tietoon en ulotu edes minä.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty