Bisnestarinoita 73

Bisnestarinoita 73

Normipäivä

Kun minua haastateltiin pari vuotta sitten johonkin kiiltäväpaperiseen lehteen ja kysyttiin, millainen on minun normaali työpäivä, vastasin

– Sellaista ei ole. Tämä on käsityötä. Tai enemmän: tämä on taidetta ilman käsiä!

Tuntui todella coolilta vastata sillä lailla. Vaikka tietysti normipäiviä tulee väkisinkin, kun on kehittänyt hyvät ja toimivat rutiinit. Kyse ei ole pelkästään ajan hallinnasta ja itsensä johtamisesta vaan siitä, että on luova ja tehokas ja ennen kaikkea kykenee luomaan arvoa yritykselle.

06.30 Saavun työpisteelleni ja katson tavan vuoksi kelloani: 06.30, vaikka totta kai tiedän, että kello on 06.30.

06.35 Ilmiriidoissa vt. toimarin kanssa, koska meillä kummallakin on jumalainen kyky ärsyttää toisiamme ja olemme universumin mestareita kiusaamaan toisemme hengiltä.

06.36 (-14.30) Mykkäkoulua vt:n kanssa

06.36 Eilisiltaisiin ja viimeöisiin sähköposteihin vastaamista, luovaa kiroilua & ineedadrink

08.15 Johtamista eli adrenaliini- ja kortisolitasojen kohottamista

08.23 Itsensä mieheksi tuntemista

08.25 Päivän lehtiotsikoiden selailua verkossa, kikattelua

08.32 Someraivoon osallistumista: sarkastisia kommentteja ”kansan” ”raivostumisiin”

08.33 Henkilökohtaisen myyntitaseen arvioimista

08.34 Napit paidasta lennättävän ylpeyden tuntemista

08.35 Arvotyöryhmän aikaansaannosten kommentointia slackissä

08.45 Hyvän Toivon Lähettiläänä työläisten työpöytien luona kiertelyä ja ”ojentamista”

09.13 Ihmettelyä, että kello on vasta 09.13

09.14 Pieni välipala: 1 x Red Bull ja 2 x energiapatukka

09.24 Arvopaperisalkun (henkilökohtaisen) kriittistä tutkailua

09.28 Tulipalojen sammuttelua, systeemisten virheiden jäljittämistä järjestelmästä ja     ihmisten mielistä, pientä epätoivoa

10.34 Lähestyvän lähdön tunnustelua, hetkellinen onnentunne

10.36 Lounas + normaalit ruokajuomat + maailman asettaminen paikalleen

13.36 Haahuilua, hämmennystä ja epämääräisen ahdistuksen voittamista koska siirtyminen yhdestä maailmasta toiseen

13.42 Asiakkaalla sainaamassa sopimuksia/pikasparrauksia verkossa

14.15 Vakavaa hengailua kahviautomaatin kulmilla (Boys’n the hood)

14.30 Mykkäkoulu päättyy, yritystä vt:n kanssa pelastaa mitä siltä päivältä pelastettavissa vielä on

14.55 Raapustelua paperille, kirkkoveneiden piirtelyä, suttaamista – kaikkea sellaista, josta assari saa tehdä tarjouksen muunnelmineen kymmenelle prospektille

15.30 Tarjousten lähettämistä tekopirteiden mutta karun miehisten tervehdysten kera

16.15 Skype-puheluita ympäri maailmaa & kevyttä nettipornon vilkuilua

16.47 Hidasta palamista työpöydän ääressä + suttaaminen jatkuu

17.30 Optio 1: jos verensokerit ovat kohdallaan, yrityksiä vangita maailman mahtavimmat ideat, joista ehkä yksi selviää hengissä yön yli. (Optio 2: jos ei, kooman kaltaista istumista lasisen katseen kera)

18.30 Aika palata viihteelle                  Niin me teemme:

kaikki rahat juomme ja kotiin kävelemme.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 68

Bisnestarinoita 68

Kaikki alkaa alusta

Vt. toimari oli pysynyt välipäivät poissa työpaikalta mutta ei kertonut, mitä oli puuhannut nämä ajat. Ketä kiinnostikaan?

Hän oli täynnä höyrynsekaista kiimaa, jolla hän puski tätä hommaa käyntiin kokien siinä ilmeistä välttämättömyyttä. Siis ettemme muuten olisi edes yrittäneet.

– Tiedättekö mitä? Tästä vaan tulee meidän paras vuotemme! Me myymme enemmän enemmistölle kuin koskaan! Me emme vain korjaa tilinpäätöstämme vaan myös taseen! Me olemme voittamattomia!

Mitä ajattelin tuosta? Että

  • Aivan kuin olisin kuullut tuon aiemminkin
  • Mikset sinä ikinä opi?
  • Minä olen sentään vielä elossa siinä missä sinä olet jo kuollut

Mutta enpä sanonut mitään koska

  • Minä osaan vaieta
  • Minä en ole tyhmä
  • Minä olen viisas

Ja olisin kerrankin halunnut tietää, mitä muiden päässä liikkui, kun he kuulivat vt:n eteemme loihtimaa armotonta menoa. Ehkä kaikki ajattelivat ihan omiaan,

koska siihen ei korporaation kylmä käsi vielä heilahtanut.

Uuden vuoden aloittaminen on vaan niin raskasta puuhaa, oikeasti. Vaikka tämä on ihan normaali maanantai muiden joukossa. Jos tuli dokattua lauantaina, niin aamu on ankeampi. Jos räjäyteltyä, sama homma. Ei enää nostetta eikä säihkettä. Mutta siinä se.

”Alakulossa kohtaat itsesi.” Kuka niin sanoi vai olinko se vaan minä?

Vai vain minä ja negatiivisuuteni? Voisin olla positiivisempi. Voisin olla mitä vaan. Mutta sitten kimppuuni hyökkäävät nämä kysymykset kuin karkkiveron poistaminen:

  • Mitä minä halusin?
  • Onko minulla tavoitteita?
  • Kuka olen?

Ihmiset ja minä niiden joukossa teen asioista järkyttävän monimutkaisia vaikka asiat eivät sitä vaadi eivätkä näin ollen sitä edes ansaitse.

Tunsin olevani lopussa siinä missä vuosi vasta alkoi.

Minun vastaukseni oli pehmeä lasku. Ja taas ne tulivat:

  • Miksi tyydyin näin vähään?
  • Kaivoinko rutiineillani omaa hautaani vain syvemmäksi ja ennenaikaisemmaksi?
  • Olinko edes elossa?

Silti poistuimme kollegoiden välisessä hiljaisuudessa, ja koska palvelu oli nopeaa, istuimme ravitsemusliikkeen annokset edessämme jo vartin päästä. Unohtamatta normaaleja ruokajuomia.

– Kuinkas sinä?

– Mitteepä tässä, kuhan kuljeskelen.

– Riittääkö se sinulle?

– Miksipäs ei. Elämän tarkotus on löytee tasapainoa olemisen ja suorittamisen välillä. Niin ne viisaammat sanovat.

– Kuule, kun minusta tuntuu, että me ollaan molemmat sellaisia aidan alittajia, joita kukaan ei muista kun olemme kuolleet. Kuka meitä edes jäisi kaipaamaan, jos yhtäkkiä olisimme poissa?

– Sie uot taas vuan niin appeena. Ohi männöö nämä ihmisen olot.

Niin se on. Ja sitten kaikki alkaa taas alusta.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty