Bisnestarinoita 183

Bisnestarinoita 183

Vaikea alku

Yleisesti luullaan, että totuuden kertomisesta olisi hyötyä. No, on ihan pakko kysyä, että milloin ja kenelle, muka.

Tiesitkö sinä, että kaikki raha tehdään rivien välissä? Nyt tiedät.

Ja kun luulet syöväsi kakkua, et tiedä, että se on todellisuudessa vain murusia. Me muut syömme sen kakun. Se on sellaista. Tervetuloa todellisuuteen, vaikka tuskin se sinua innostaa.

Joku sanoi kerran, että silmäni muuttuvat, kun puhun totta. Siksi minun täytyy olla varovainen, urani & identiteettini on vaarassa jo muutenkin.

Sama tapahtuu, kun joudun puhumaan ja kuuntelemaan asioita ja tarinoita, joihin en usko ja jotka ovat oikeastaan totuudeksi väitettyä arvailua.

Neukkaripuhetta. Oletko koskaan kuullut sellaisesta?

-Kun kompleksisuus lisääntyy, kompetensseja ei voida menestyksellisesti enää käsitellä irrotettuina toiminnasta, erillisinä, työtä edeltävinä rakenteina tai koulutusjärjestelminä, joita johdetaan irrallaan toiminnan johtamisesta.

-Osaaminen saa arvon vain yhteydessä toimintaan. Työ ja oppiminen ovat sama asia!

-Koskee koulutusta erityisesti. Kompetensseja on mielestäni arvostettu aina osana kokonaisuutta. Kärjistäen sanottuna: CV:ssa kerrotut harrastukset kertoo myös paljon henkilöstä vaikkei liity koulutukseen tai työtehtäviin as such.

Harmi ettei mikään tästä pidä paikkaansa. Yhä suurempi osuus uusista organisaatioista toimii tänään eri tavalla, kuin mihin olemme perinteisesti tottuneet. Arvonluonnin logiikka on muuttumassa toistosta tilannekohtaisuuteen. Kukaan ei vaan tiedä, miten.

– Työn vaikeus lisääntyy, kun ei voida suoraan toistaa aikaisempaa. Tämä tarkoittaa osaamisvaateiden kasvua ja systemaattisten lähestymistapojen tärkeyttä osaamisen suhteen. Mitä kompleksisempaa tuotanto on, sen tärkeämmäksi muodostuu osaaminen yhteisössä: yhteinen osaaminen ja yhteinen ajattelu.

– Merkittävänä työuupumuksen syynä voidaan tänään nähdä ne vaatimukset, joita kohdistuu yksilöön tilanteissa, joissa tiimi tai muu yhteisö olisi oikea kohde. Yksilökeskeisten mallien sijaan sekä koulutusjärjestelmissä että yritysmaailmassa tulisikin nähdä tietäminen ja tekeminen sosiaalisena, yhteisöllisenä tapahtumana. Tiedon käsittely ei tapahdu pelkästään yhden yksilön sisällä, eikä osaaminen ole vain yksilön korvien välissä oleva ominaisuus.

-Vuonna 2018 työntekijän haasteena on ylittää itsensä verkoston avulla.

Oletko kuullut siitä, että työ on toisiaan tarvitsevien ihmisten yhteistyötä? Ihan sama, kerron sinulle silti, etten ole koskaan kestänyt yhteistyötä. Saati sitä, että tarvitsisin jotakuta. Inhoan tätä työelämää.

Miksei ihmisen vain anneta olla rauhassa?

Mutta kun kerran ollaan pelissä, pelataan sitten. Härifrån tvättas.

– Tärkeintä on pystyä itse tunnistamaan ja arvioimaan systemaattisesti myös jokapäiväinen oppiminen ja miten se kasvattaa tulevaisuuden potentiaalia, henkistä pääomaa.

– Suuri osa työn vaatimista taidoista ja tiedoista on mahdollista omata vain siinä tapauksessa, että työntekijä sijoittaa niiden hankkimiseen aikaansa. Aika on rahaa. Elinikäisten työsuhteiden ollessa yhä harvinaisempia ja lyhyehköjen työsuhteiden ollessa jo lähes normi tämä tarkoittaa uudenlaista aktiivista vastuunottamista oman osaamisen ”strategisesta” suunnasta, markkina-arvosta ja sen jatkuvasta kehittymisestä.

Ja minä olen tällainen: kun joku lähtee minun kanssani, minä lähden sen kanssa.

– Yritystä, johon halutaan työhön tai jossa toimitaan, tuleekin tarkastella osaamisen jakelukanavana, jonka kautta tulisi toteutua kaksi keskeistä ehtoa: Työssä tapahtuva oppiminen on nopeampaa kuin jossain muussa työpaikassa, eli sijoitus tuottaa paremmin kuin muualla.

– Tietysti on myös muistettava, että työntekijä ei voi koskaan toimia yksin. On tärkeää löytää yhteisö, joka erilaisuuden, yhteisen ajattelun ja ennen kaikkea toisiaan tukevuuden ja toisiaan täydentävyyden kautta antaa yksilölle mahdollisuuksia olla juuri sen yhteisön jäsenenä enemmän kuin ollessaan jonkin muun yhteisön jäsen.

Yhteisö ja yhteisö. En jaksanut enää kuunnella. Tämä kaikki on niin turhaa.

– … päivän työelämässä tulee jättää taakse perinteinen palkkatyöläisen identiteetti jossa vastuu on oman itsen ulkopuolella: Ketään ei kiinnosta oppia asioita, jotka tulevat ulkopuolelta saneltuina, jonkun jalkauttamina vaateina osaamisen kehittämiselle.

Kaikki jatkuu kuitenkin kuten ennenkin.

Ja jos ei ihan kaikki, niin sen verran kyllä, että tuskin kukaan haluaa erityisesti nähdä naamaani huomennakaan. Elämä on bisnes, jossa on jalkautettava itsensä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 103

Bisnestarinoita 103

Poliittista peliä

Onneksi vt. toimarilla oli oikeita & toimivia suhteita, muihinkin kuin kasveihin. X-puolueen kansanedustaja oli hänen kaverinsa, sieltä lukiosta.

Olimme pulassa. Robotit, ne tulevat. Mutta oliko herralla poliitikolla jotain sellaista sanottavaa, mitä emme jo tienneet ja/tai mistä joutuisimme kiihdyksiin?

Jälkiteollinen työ on omaksunut monia poliittiselle toiminnalle ominaisia piirteitä. Tuotannolliset ja taloudelliset päätökset määrittyvät ennen kaikkea moraalisiksi päätöksiksi. Olemme matkalla kohti politiikan ja työn fuusiota, hän pudotteli verkkaisesti kuin vanhempi valtiomies. Mitä hän itse asiassa olikin. Puhetta katkeamattomana virtana.

– Politiikka edustaa dogmaattisempaa ja jäykempää ajattelun liikettä kuin työn maailma.

Teollinen työ oli tuotantoväline- ja tuotekeskeistä. Uuden työn tuotantovälineet eivät ole koneita vaan kielellis-kognitiivisia käytäntöjä. Toiminta ei tuota enää perinteistä tuotetta. Uuden työn tuote on ongelman kuvaus – ongelman ratkaisu prosessi. Toiminnan päämäärä on toiminnassa itsessään. Suhde toisiin ei ole toisarvoista tai välineellistä vaan oleellinen, itseisarvoinen työn perusta. Keskeinen kompetenssi on kyky kohdata yhdessä mahdollinen ja ennakoimaton ja kyky aloittaa yhdessä jotain uutta, hän jatkoi vielä ja katsoi meitä kysyvästi.

Olin yrittänyt välillä vilkuilla vt:n suuntaan, mutta hän oli aivan lumoissa. Minä en. Kaipasin puheen lisäksi tekoja. Ehdottomasti.

– Niin, muutoksen vauhti näyttää vain lisääntyvän robotisaation ja algoritmien ansiosta…, yritin viedä keskustelua meidän varsinaisen ongelman suuntaan.

– Normaali työyhteisön kanssakäyminen luo uusia ideoita ja sellaista työnjälkeä, johon kone, algoritmi tai pelkästään etätyötä tekevä työpaikka ei vielä kykene. Ihmisten tarve kohdata muita ihmisiä ei katoa mihinkään. Yhä useampi työsuorite ostetaan verkostojen kautta, oman yrityksen ulkopuolelta. Teidänkin pitää tunnistaa sieltä freelancereiden verkostoista juuri ne parhaat kyvyt erilaisiin tehtäviin eli osaamista tulee ostaa ulkopuolelta aiempaa enemmän.

– Entäs ne robotit? vt:kin havahtui Narniastaan.

– Niin, robotit, algoritmit ja työn automatisoituminen. Vahvoilla ovat ne tekijät ja yritykset, jotka osaavat sopivalla tavalla yhdistää koneen ja ihmisen parasta osaamista – aivan kuten tähänkin saakka. Erona on se, että yhä useampi niin sanottu valkokaulustyöläinen joutuu miettimään robotisaation vaikutuksia työhönsä. Tuottavuus lisääntyy, kun vähemmällä koulutuksella voidaan tehdä vaativampia asioita.

Tunsin kevyen kuristusotteen valkokauluksessani, mutta en välittänyt.

Tulta päin, me tulipalojen sammuttajat!

– Mutta käytännössä tämä tarkoittaa elintason laskua? kysyin.

– Kyllä, aluksi, kuten kävi teollisen vallankumouksen ensivaiheen jälkeen. Mutta pitkällä aikavälillä uudet työtavat luovat ennennäkemätöntä vaurautta. Ja aivan kuten silloinkin, koneet kasvavat vahvemmiksi ja nopeammiksi.

– Mutta toiveena on sisäisen elintason nousu? vt. oli yllättäen kartalla.

– Niin sen voi sanoa. Kyllä ihmiset ja heidän erilaisuutensa ovat edelleen tärkeitä asioita yrityksen menestymiselle. Heterogeeninen porukka synnyttää tutkitusti enemmän uusia ideoita. Empatia, motivointi, eettiset ja moraaliset pohdinnat. On vielä paljon asioita, joihin kone ei kykene, muotoili kansantribuuni ja katsoi kelloaan.

Lopputapaaminen oli säälittävää jaarittelua. Vt. pääsi nuoleskelemaan huomattavasti paremmin menestynyttä kaveriaan oikein kunnolla. Minä loin jo visioita siitä, kuinka me heterot saamme parhaat ideat ja niiden avulla pidämme ja mahdollisesti kasvatamme valta-asemaamme. Kuten setä tuossa juuri sanoi, ei tämä vielä ole ohi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty