Bisnestarinoita 129

Bisnestarinoita 129

Haittaohjelma

Tällaista ei tapahdu minulle koskaan paitsi tänä aamuna: heräsin myöhään, lähdin kiireessä, yritin näyttää normaalilta ja tehokkaalta kunnes kävin miestenhuoneessa (meillä on sellainen edelleen!). Peilissä näkyvät kasvot näyttivät etäisesti tutuilta, mutta en ollut vakuuttunut, kenestä oli kyse. Tämä syöksi mielen suoraan pinnan alla saalistavien kysymysten armoille.

  • Miksi ihmiset (oikeastaan) käyvät töissä?
  • Miksi asiat eivät mene niin kuin haluaisin?
  • Kuka jakaa pääni sisäiset puheenvuorot?

Tästä päivästä voisi vielä tulla hyvä, koska sellaisen voi päättää. Siitä huolimatta, että päivä alkoi niin kuin alkoi ja kirvoitti esiin kysymyksiä, joihin kukaan ei osaa vastata.

Vielä kysymys ”Miksi me istumme kaikki päivät asiakas-/sisäistys-/ulkoistus-/suunnittelu-ja muissa vajakkipalavereissa?” tunki väkisin mieleni pilvipeitteen läpi, mutta onnistuin deletoimaan sen ennen kuin se pääsi emotionaaliseen kiihdyttämööni.

Puhdas peli, toistaiseksi.

Istuin pöytäni ääreen ja kipristelin varpaitani ja naksuttelin sormieni niveliä. Tällainen läsnäolon voima sai minut valppaaksi ja vastaanottavaksi mihin tahansa. Kuin kutsuisin universumia, joka Keijon muodossa saapuikin puhelin kädessään.

-Oletko nähnyt tämän?

Vakiovastaukseni on aina: totta kai. Minua ei mikään yllätä.

-No, mitä mieltä? Keijo jatkoi. (Minusta on ihmeellistä, että jonkun nimi oikeasti voi olla Keijo. Luulin että kaikki keijot kuolivat jo tai että viimeiset vetivät viimeisiään jossain poissa silmistä.)

Vakiovastaukseni no 2: aika paskaa. Kannattaa aloittaa alhaalta, sillä innostuneet ihmiset ovat epäilyttäviä ja säälittäviä.

-Eli ei aiheuta toimenpiteitä?

Vakiovastaukseni no 3: tuijota ihmistä ”Mitäs jos ajattelisit tässä kohtaa itse” –laserkatseella, niin todennäköisesti saat tietää, mistä on kyse.

-No onhan tämä jotain: ”Algorithmic management tulee myös Suomen suurimpaan konsultti-, viestintä- ja valmennusyritykseen. Algoritmit rikastuttavat työtä ja mahdollistavat asiantuntijoille yhä vahvemman itseorganisoitumisen. Algoritmien hyödyntäminen esimiestyössä lisää tasapuolisuutta, ja niiden avulla kitketään syrjintää ja suosimista. Automatisaation luoma tehokkuus on tosiasia, jota ei voi ohittaa. Ihmisjohtajat varmistavat parhaiten tarpeellisuutensa opettelemalla hyödyntämään tietojärjestelmiä ja panostamalla inhimillisiin vahvuuksiinsa. Johtaminen on ihmisten motivointia ja tunnetyötä; vuorovaikutustaidot ovat edelleen arvokkaita.” Ja sitten lopuksi kerrotaan, että meidän B- ja C-osastojen keskijohto on ulkoistettu algoritmille, kokeiluluonteisesti. Jos kokeilu osoittautuu hyväksi, kokeilua laajennetaan. Kerro minulle, miksi saamme tietää tästä lukemalla meidän lehdistötiedotetta?

Katsoin häntä väsyneen miehen katseella. Mitä minun olisi pitänyt sanoa? Että

  • Hän otti uutisen epäammattimaisesti, koska se koski häntä.
  • Ei viestintä, kommunikaatio tai puhuminen ole sen helpompaa viestintätoimistossa kuin parisuhteessa.
  • Hän oli ääliö kun ei nähnyt tämän tulevan, toisin kuin me muut.

Päädyin lopulta jonkin lujan mutta lempeän välimaastoon.

-Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ja onhan selvää, että sinulle on jotakin parempaa tarjolla.

Hän näytti helpottuneelta mutta tiesin kokemuksesta, ettei sellainen kestäisi kauaa. Kuten ei moni muukaan vastaava, tunteet ja sellaiset epämääräiset asiat, joiden hyöty on kyseenalainen.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 32

Bisnestarinoita 32

Kukoistus

Olen aina pitänyt loppukeväästä, jolloin kaikki kukoistus on juuri tulossa eikä mikään ole vielä valmista. On vain juuri tuleva hetki, juhlava tila ja tuo vihreän kutsuva vaaleus.

Loppukesä tarkoittaa puolestaan sitä, että vt. toimari on todella innoissaan omista ideoistaan, joita sanoo saaneensa tusinoittain mökkilaiturilla maatessaan. Mikä väri tämä olisi? Veriruskea?

– Meidän organisaatioon on saatava enemmän kukoistuksen kulttuuria! Kyllä, juuri sitä! Juuri tuo sana tuli minuun kuin ilmestys, kun katsoin poutapilvien lipuvan taivaalla silmieni edessä. Lipuivat pois kuin turhat ajatukset ja jäljelle jää vain luomisen ydin…

Oliko vähän keinotekoinen, päälle liimattu, irrallinen? Kyllä oli. Yhtä paljon kuin vt. oli päättäväinen ja halusi sauhuta tätä. Siis tietenkään tajuamatta, näkemättä miten kukoistuksella voisi olla mitään tekemistä sen kanssa, mitä meillä on ollut, on ja koskaan on.

– Me tarvitsemme rakenteellisia muutoksia. Sillä tarkoitan, että tarvitsemme mahdollistavia rakenteita ja olosuhteita, jotka tukevat vapautta ja vastuullista omavaltaisuutta. Se on dynaamisuutta, kasvua ja osaamisen soveltamista ja tilaisuuksiin tarttumista!

Herättää erikoisia tuntemuksia, kun joku on niin kadoksissa omassa innostumisessaan. Lähinnä jotakin hämmennyksen ja naurettavuuden välimaastoissa. Me olemme ankaran standardoitu ja prosessijohdettu organisaatio, jossa oma ajattelu ja päätösvalta on supistettu minimiin. Tämä olisi kulttuurivallankumous ihan alkuperäisessä toteutuksessaan: väkivaltainen, tuhoava ja turha. Onneksi vt:ltä puuttuivat kaaderit.

– Tietenkään emme voi muuttaa kaikkea hetkessä vaan lähdemme rakentamaan tätä vähitellen, kokeilemalla ja – yhdessä!

Harmillista, ettei organisaatiossamme ollut koskaan kokeiltu mitään. Ei ollut uskallettu eikä tarvittu, koska kaikki oli rakennettu varman päälle ja varmistettu ja sillä oli luotu menestys, jota oli vain vähän säädetty nämä vuosikymmenet. Itsenäisiä ihmisiä ei haluttu eikä palkattu. Me olimme vakaa, normaali ja juuri sellainen, johon saattoi luottaa missä tahansa olosuhteissa. Paitsi muuttuvissa.

– Me vastaamme orgaanisesti ennalta määrittelemättömiin tilaisuuksiin ja siihen, mikä meitä ikinä kohtaa. Mitä me erityisesti haemme, on ruohonjuurikukoistus kaiken aiemman turvallisuushakuisuuden sijasta.

Tämä halu muuttaa jotakin kertakaikkisesti ja suoraviivaisesti ottamatta todellisuutta huomioon oli tietenkin orgaanisuuden täydellinen vastakohta. Tähän tarvittiin vielä viimeinen niitti.

– Sosiaalinen tulos on seurausta uuden puolesta taistelemisesta varsinkin hyvinä aikoina.

Suomeksi tämä tarkoitti, että muutoksen hakeminen oli huuruista unelmointia, jonka tarkoitus oli luoda illuusio paremmasta. Kukaan ei ollut valmis luopumaan, päästämään irti ja siten muuttamaan mitään. Ei, koska kaikki oli hyvin.

Inspiraatiopuheen jälkeen jatkaisimme töitämme niin kuin aina ennenkin. Ja me kaksi lähdimme lounaalle. Haikeissa tunnelmissa, sillä vt:n inspiraatiot saivat minut tajuamaan selvemmin, mistä kaikesta olimme paitsi.

– Miten sinä kukoistaisit?

– Jospa minnuu hoiettais ko ruusutarhoo.

– Kuinkas sinua pitäisi hoitaa?

– Kasvoo pittäis antoo. Ja rakkauvella kohella.

– Mikäs estää?

– Kylläpä sen jokapoeka tietääpi: eipä ne kiinalaistyttölöie jalakkaan siottuna kasvanna.

Minua kuristi. Siihen olin kyllä tottunut.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty