Bisnestarinoita 181

Bisnestarinoita 181

Lisää liksaa

Enemmälle rahalle olisi käyttöä, monet sanovat. Kuka meistä väittäisi vastaan?

Samat monet hakevat vastinetta rahoilleen eivätkä ainakaan halua kuulua niihin tyhmiin, jotka maksavat liikaa. Sitten kun näille samoille monille esittää yksinkertaisen kysymyksen, millaista vastinetta sinä tuotat sille lisärahalle, jota toivoisit saavasi, yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tulee oikosulku. Tai oikosulki. Ja sekin on understatement.

Mielikuvat törmäävät todellisuuteen ja se tekee kipeää,

mikä johtaa valitettavan harvoin oppimiseen. Eikö näitä ihmisiä ole hakattu tarpeeksi lapsena vai mistä niiden asenne kumpuaa? Ymmärrän heidän haluaan olla Hemingway, mutta kun lopulta ovat oman elämänsä Woody Allen, ei siitä hyvää seuraa. Kenellekään.

Niin monen asian toivoisi olevan toisin. (<- melkoinen kärsimyksen lähde tuokin lause kyllä).

Ja ihmiset, ne ovat pimeimpiä juuri ennen aamunkoittoa.

Ability-ohjelmistoalustan kehittämisestä ja tuotannosta globaalisti vastaavat sanovat, että meillä on hyvät edellytykset teollisen internetin osaamisen konsultointiin.

Tätä meidän oli määrä pohtia kahden tunnin palaverissa, kun nämä äkilliset ”palkkaneuvottelut” syöksivät meidät pois raiteilta. Miksi tällaista pitäisi sietää? Ei kyllä.

-Jääkiekossa on tärkeä tietää, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi ja missä kiekko silloin on. Sama pätee liike-elämään.

-Kyllä tasan. Meillä on pulaa ihmisistä, jotka uskaltavat olla väärässä ja oppia siitä.

Tähänkin kyllä saadaan työtyytymättömyysnäkökulma.

-Vaikka mittarit osoittavatkin keskimäärin myönteistä kehitystä kokonaisuuden tasoilla, kaikki ei työelämässä mene kuin Strömsössä. Yksittäisten ihmisten kohdalla tämä on merkinnyt esimerkiksi työn loppumista, häirintää tai epäasiallista kohtelua, työtapaturmaa tai työkyvyttömyyttä.

-Työelämän kehittämistä ei voida perustaa siihen odotukseen, että kaikki jatkuu kuten ennenkin. Valitettavasti dataa ei tulevaisuutta koskien ole samalla tavalla käytettävissä kuin menneisyyttä koskien.

-Mutta juuri siksi ja juuri sitä voimme tehdä yhdessä työelämätiedon tarvitsijoiden kanssa!

-No niin! Se voisikin olla vastaus markkinoiden tarpeeseen tuotannon ja kannattavuuden optimoinnista uusien pilvi-, analyysi- ja ohjelmistopalvelujen avulla. Siitä voisi tulla yhtenäinen, toimialarajat ylittävä digitaalinen kokonaisratkaisumme, joka ulottuu verkon reunalta pilvipalveluihin.

Tämä muuttui niin sovinnolliseksi, että minua alkoi huimata.

Suomalainen konsensus, presidentinvaalit jne. Onneksi on ihmisiä, jotka eivät luovuta.

-Kurjan liksani vastineeksi odotan työnantajalta paljon: mahdollisuutta tehdä itselleni tärkeitä asioita, kehittyä ja muokata työstä itseni näköisen. Koska työ on iso osa identiteettiäni, haluan, että minuun luotetaan ja että olen itse luottamuksen arvoinen.

Ihailen joidenkin ihmisten tapaa vastata kuin ei olisikaan.

-Työntekijöistä on tullut vaativampia. He odottavat työnantajaltaan enemmän vapautta, luottamusta, päätöksentekomahdollisuuksia, autonomiaa ja hyvää johtamista. He haluavat, että

yritystä johdetaan kulttuuri ja ihmiset, ei raha edellä.

-Tässä sitä taas ollaan. Meillä on paljon ihmisiä, jotka sairastuvat itseohjautuvuuden vaateen takia työuupumukseen. Hierarkkisiin rakenteisiin, selkeisiin työtehtäviin ja pomon sanaan tottunut sukupolvi on murroksen edessä ymmällään. Alkakaa johtaa itse itseänne, meille sanottiin, mutta kukaan ei kertonut, miten se tehdään.

-Uuden rakentaminen on raskasta, koska onnistumisen kokemukset ovat harvassa. Jos sellainen sattuukin osumaan kohdalle, nurkan takana odottaa jo seuraava ongelma, joka pitää ratkaista. Riittämättömyyden tunteen kanssa joutuu elämään lähes päivittäin. Välillä sitä sietää paremmin, välillä huonommin.

-Onneksi ymmärsin nopeasti, mistä on kyse. Takana on sen verran kilometrejä työelämässä, että nahka on paksuuntunut ja suojausmekanismit osaa laskea alas riittävän nopeasti.

-Minä taas päätin keskittyä ajattelemaan sitä, mistä olen työpaikallani kiitollinen. Vapaudesta ja luottamuksesta. Siitä, että saan tehdä merkityksellistä työtä. Että meillä on pitkät lomat ja että palkka tulee tilille joka kuukausi. Ennen kaikkea olen kiitollinen ihmisistä, joista monista on tullut minulle enemmän kuin pelkkiä työkavereita.

Aikamoista. Mutta ei rahalla saa onnea. Kateus ja köyhyys synnyttävät näppäriä mielipiteitä, mutta niillä ei juhlita edes leipäjonossa. Ja SE on uusi normaali.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 142

Bisnestarinoita 142

Turhaan

Kaikki on turhuutta. Niinhän Sanassa sanotaan, mutta ei se niin mene. Osa vaan on. Ja loput on riemua pelkkää tai itkua ja hammastenkiristystä (ja joissakin tapauksissa kaivon myrkyttämistä). Ei kannata uskoa ihan kaikkea. Elämä kannattaa elää itse ja tehdä omat virheet.

Joku keskenkasvuinen kloppi oli taas eksynyt meidän auditorioon esittelemään näitä kuluneita kliseitään. Edellä mainitut eivät olleet hänen tarkkoja ilmaisujaan, mutta niin ne kuulin. Ja sen pitäisi kyllä riittää.

Olihan tämä pientä suurempi järkytys, että ankara uskonnollinen kasvatukseni paistoi näin suoraan läpi tulkinnoistani – siitä miten maailmaa kuulin.

Ei tämä minullekaan helppoa ole.

(En tosin tiedä, kenelle se olisi, mutta joillekin se on, mikä ylittää kyllä ymmärrykseni.)

Pahinta tässä kolmannessa tuottarissa oli se, että olin saanut tehtäväkseni arvoida tätä vierailevien tähtien sarjaa, jotta tietäisimme, mikä oli vanhanaikainen panos-tuotto-suhde ja mitä seuraavaksi.

Tunnelmani oli se, että nyt vasta ymmärsin kunnolla, mitä tarkoittaa sanonta, että meillä on oikeitakin töitä. Sehän on tietenkin vain sanonta, meillä mitään oikeita töitä ole. Mutta huomattavasti enemmän oikeita kuin kuunnella ”tuoreita, hetkittäin tajunnan seisauttavia näkemyksiä”.

Vain ostaja voi olla tyhmä, koska myyjä on tyhmä vain silloin, kun myy liian halvalla.

Kaikki loput tilaisuudet jäävät ostajalle. Siinä on johtoryhmälle pohdittavaa. Täältä kyllä pesee. Loput sanat löytäisin puhuessani.

Mitä sitä tekisi loppupäivän?

(Tämän kysymyksen kanssa elän usein. Sinä et ehkä voi ymmärtää, jos olet työsi raskauttama, mutta jos pääset kateutesi yli, tajuat kyllä, että toimettomuus voi olla yhtä tappavaa. Ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitan oikeiden töiden puuttumisella? Ja mitä se tekee ihmiselle?)

Rakasta ja tee töitä. Tai rukoile ja tee töitä. Tai vain tee töitä. Tuntuu, että kaikki käy nykyisin. Aivan kuin millään ei olisi mitään väliä enkä tiedä, onko se hyvä vai huono.

Lähdin vaeltelemaan ympäri ofisia. Siinä oli aina jotakin rauhoittavaa. Törmäsin Veijoon, joka alkoi heti kertoa pahasta unesta.

Tavallisesti olen aika tylynä kaikenlaista unenkertojaa & muuta haaveilijaa kohtaan, mutta tässä jokin kiinnitti heti alusta huomioni.

-… sen alastoman tytön ruumis makasi puron rannalla asetettuna siihen kuin jossakin rituaalissa. Se näytti aivan minulta, kunnes tajusin, että se oli tyttäreni. Syöksyin hädissäni tytön luo ja tajusin, että hän hengittää. Sitten hän avasi silmänsä, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: ”Sinä et oli oikea isäni. Oikea isäni kuoli ennen syntymääni. Se on minun salaisuuteni.” Katsoin häntä, kun hän liukeni jokeen.

-Mitä sinä ajattelet?

-Että minun kannattaisi lopettaa työt täällä ja vetäytyä.

-Mistä niin päättelet?

-Sen vain tietää… Sen vain tietää.

Keskustelutuokiomme vain vahvisti käsitystäni siitä, ettei tällaisia höbinöitä kannattanut kuunnella. Fantasia elää systeemin ulkopuolella on murrosikäisen tarve yrittää hallita ensimmäistä havahtumista sille, että systeemi sai jo sinut.

Silloin tajusin, että vika on kuuntelemisessa. Kuunteleminen ilman toimintaa on harhailua. Siis sitä, että joskus toiste.

On mentävä suoraan asiaan ja sitten sen ytimeen.

Kaikki muu on sitä, mitä kutsutaan runollisesti unohdukseksi. Bisneskielellä se on konkurssi.

Jos tajuat keskittyä olennaiseen, voit pelastua turhalta milloin vain.

Katso minua: eksyn aiheesta, mutta olen silti täydessä iskussa. Oman elämänsä Picassona hääräileminen on kuin kaataisi ruskan värit sellaisenaan neuroverkkoon. Omilla ehdoilla, omilla säännöillä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 120

Bisnestarinoita 120

Leikki on hiekkalaatikossa

Jos olet saanut valtaa kuten minä, tiedät yhden asian, jota vallattomat eivät tiedä: ei se elämä siitä paremmaksi muutu. Kadehditaan turhaan, kuvittellaan vielä turhempia.

Sinun olisi oltava parempi ihminen etkä ole sitä. Nämä hirvittävät itsesyytökset ja –epäilyt piinaavat sinua kuin ristin juurella raakkuvat varikset.

”Onko muilla enemmän moraalia? Onko heidän valtansa oikeutetumpaa? Osaavatko he palvella paremmin ihmisiä, jotka alistuvat heidän valtaansa?”

Jos vastaat kaikkeen kyllä, voit saman tien tehdä edelmanit laivalta.

Parasta olisi sparrailla näitä kysymyksiä jonkun kanssa, saada tolkkua tähän pahaan epämääräisyyteen ja ehkä voida paremmin.

Mutta kenen kanssa näistä painajaisistaan puhuisi?

Keneen voi luottaa niin paljon? Ellei juuri nyt, niin yhtenä päivänä jokainen on valmis käyttämään mitä tahansa tarinaasi sinua vastaan. Silloin ei ole samantekevää, kuka niin tekee.

Nämä samat ihmiset jaksavat keuhkota siitä, miksi niin monet antavat paremman kuvan elämästään kuin mitä se todellisuudessa on. Mitä uutta siinä on? Ainahan historia näyttää paremmalta kuin todellisuus, tuo raaka ruoska.

Loppujen lopuksi me olemme vain hulluja, jotka johtavat sokeita. Niin joku on sanonut. Minussa tosin hulluus on vain jonkinlaista tylsyyttä. Sellaista, että eläminen on… vaikeahkoa.

-Luota minuun.

Siinä on luottamusta herättävä sanapari. Niin minutkin opetettiin sanomaan.

Tyypit, joihin ei voi uskoa, ovat ne, joilla on kestohymy. Ehkä he ovat oikeasti iloisia mutta vaan ehkä, vahva ehkä.

Niitä luulee uskollisiksi, mutta se on kevytmielistä yliarvioimista ja liikaa luottamista. Tarvitaan vain jotakin etäisesti uhkaukseksi tulkittavaa, ja he ovat valmiita tunnustamaan mitä tahansa. Varsinkin jos heitä auttaa näkemään, miten kaikki tämä oikeasti toimii.

Siis: varmista selustasi, istu sille tuolille selkä seinää vastaan.

Suojelet itseäsi, jotta voisit suojella valtaa. Mikään ei ole tärkeämpää kuin vallan suojeleminen. Et tee sitä itsesi takia. Se on tehtävä, koska planeetta pyörii eteenpäin ja vain vierivä sammal kivettyy.

-Luuletko, että meillä menee tähän vielä kauan?

Kun kysyjällä on punainen silkkihuivi kaulalla, syntyy välitön halu miellyttää ja vastata, ettei tähän mene kuin hetki.

Se on kuin tehtävä öisellä merellä. Pimeää, ei sellaista olisi osannut toivoa ja kuitenkin se rauhoittaa. Merta on vaikeaa erottaa miehestä ja päinvastoin. Elämän yritys jäljitellä taidetta on tuomittu epäonnistumaan. Vaikeaa on tajuta vain se, miksei kukaan välitä siitä.

-Tässä menee juuri niin kauan kuin on tarpeen.

Tunsin aitoa ärsyyntymistä, ikävää ja iloa ja niiden huonoa sekoittumista.

Siitä ovat oikeat päätökset tehty. Oikean ja väärän välillä on polttavan kuuma autiomaa, jonka hiekassa skorpionit pitävät riehakkaita juhliaan. Miksi on niin paljon, mistä meillä ei ole käsitystä. Tai minulla, vaikka minun jos kenen pitäisi tietää. Tieto on edelleen vallan horo.

Mutta minulla on jotakin. Tietämättömyytensä myöntäminen on vahva merkki vahvasta vallasta. Sellainen valta on melkein pyhää. Koska et petä itseäsi, kukaan ei voi pettää sinua. Olet päässyt kuolemattomuuden kierteeseen.

Vasta sitten alkavat todelliset keskustelut. Hän nojaa taaksepäin.

-Tämä työ… Olen pitänyt tätä tärkeänä, vaikuttamisena, jopa kunniallisena. Ja sitten istun näissä ikkunattomissa neukkareissa ja me tuijotamme kumpikin omia näyttöjämme.

-No, kyllä tässä aina jotakin saadaan aikaan. Ja kohta ollaan valmiita.

-Valmiita mihin? Lähtemään pariksi tunniksi kotiin, jäämään eläkkeelle, kuolemaan?

-Pitääkö tähänkin sekoittaa tunteet?!

-Höh, ne sekoittuivat jo ennen kuin sinä synnyit.

Mitä tuohon voisi sanoa? ”Vieläkö sä leikit mun kaa, kun puu tekee tuulelle tuloa?”

Aina ei onneksi tarvitse sanoa mitään. Tuijottaminenkin käy ja se jättää enemmän tilaa tulkinnoille.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty