Valintoja

Tiedätkö mikä minua väsyttää? Tämä loputon hokeminen, että tarinat ovat tärkeitä. Mutta sanon teille: fuck tarinat! Siis: FUCK TARINAT!

Ei elämä mitään tarinoita ole.

Se käy todella selväksi kun istut meidän ofisissa muutaman päivän. Vaikket (fuck me) tekisi yhtään mitään – ja erityisesti silloin. Tämä ei ole mitään pelleilyä. Suomi nousee meidän kanssa tai se ei nouse ollenkaan.

Työtä toimistossa… Haaveiliko kukaan tästä lapsena, kun piti kertoa, miksi halusi tulla isona? Ei kyllä. Kuka tällaista toivoisi edes ex-anopilleen? Jos tässä olisi toivoa paremmasta, en kirjoittaisi tätä.

Luulin, ettei minulle kävisi näin. Mutta nyt näen selvästi, millaista toiveajattelua tämä on ollut. Miksi minä olisin poikkeus? Kaikille käy näin. Paitsi niille, jotka onnistuvat toverinsa pettämällä pääsemään pois. Silti moni vaihtaisi paikkaa kanssani. Koska he eivät tiedä, mitä tämä on. Luulevat että olen saanut itselleni hyvän elämän. Siinä yksi tarina muiden huonojen fb-seinäkirjoitusten joukossa.

Ei se mitään. Aina voi mennä oleskelemaan neukkariin, siellä on turvassa. Keneltäkään ei voi vaatia neukkarissa mitään. Puheenjohtajuuden ottanut Mäkeläkin oli jo vauhdissa.

-Kuukausi sitten lanseerasimme kampanjan paremman henkilöstöpolitiikan puolesta. Oletteko saaneet palautetta siitä, miten olemme onnistuneet?

-Ei oikeastaan. Porukat ovat aika väsyneitä näihin väsyneisiin kampanjoihin, joiden hyöty on enemmän kuin kyseenalainen.

-Mitä tarkoitat?

-Sitä että jos tunnustetaan tosiasiat, nämä yritykset kysellä väeltä kaikkea, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa…

Tässä kohtaa tavallisesti hoen itselleni, että kuoleman täytyy olla juhla.

Siis kaikkien näiden kokemusten jälkeen. Mutta vaikka olen hokenut sitä tuhansia kertoja, en saa itseäni vaikuuttuneeksi asiasta. Koska ei sen täydy. Oikeasti nyt. Ei kovat jannut tanssi, vaikka kuka käskisi.

Näitä ajatuksia pyöritellessäni oli toisaalla, toisessa mielessä jo syntynyt käänne.

-Emme muuten tehneet tuosta kolmoskohdasta vielä päätöstä.

-Teimmehän! Mäkelän silmät pullistuivat päästä.

-Mutta emme oikeaa päätöstä. Sellaista joka pitää, kestää ja tapahtuu oikeasti.

Ville oli päättäväinen, valmiiksi risoissa farkuissa ja pieniä sinisiä palloja täynnä olevassa valkoisessa kauluspaidassa. Minusta naurettava yhdistelmä, jotenkin liian itsestään selvä, mutta nykyisin siitäkin voi tehdä itselleen tyylin, Villen tapauksessa brändin.

-Mitä meidän sitten pitäisi päättää?

-Päätös vision jalkauttamisesta jo ensi viikolla on hätäinen, mistä seuraa se, että lopputulos jää aukinaiseksi, vaillinaiseksi ja visiosta tulee kusio.

-Toistan: mitä meidän sitten pitäisi päättää?

-Että ei päätetä. Että ei edes yritetä päättää. Se olisi nyt kova veto!

Mistä tällaiset Villet tulevat? Tällaiset vänkyrät, jotka jostain henkilökohtaisesta ongelmasta johtuen ovat valmiita keikuttamaan venettä aina kun tilaisuus tulee. Eli

pilaavat hyvän fiiliksen lisäksi myös hyvän kokouksen eli suomeksi aivan kaiken.

Olin ärtynyt siitä, että jouduin ajattelemaan. Se tekee aina huonoa, saan siitä melkein aina päänsäryn. Neukkari on siihen aivan väärä olosuhde.

Onneksi hyvässä tarinassa on aina toinenkin käänne. Tällä kertaa se oli puheenjohtajan ulosmarssi. Noin vaan. Teki mieli vilkuttaa hänen peräänsä, mutta päätin pitää käteni pöydän alla. Kokeilkaa joskus. Kun pitää käsiään pöydän alla ja virnuilee epämääräisesti, saa aina kevyttä hämmennystä aikaiseksi. Jotain edes.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Monimuotoista motivaatiota

Mitä mieltä sinä olet: kun motivaatio on hukassa, on aika järjestää motivaatioseminaari? Hommataan kelpo kertakorvauksella kunnon tykittäjä, jos saadaan niin sen hetken Nimi, ja annetaan sen ”haastaa” ja ”osallistaa” ja ”panna” (ajatuksia uusiksi). Sitten kun on ehditty olla ääneen ja hiljaa eri mieltä, voidaan mennä jatkamaan elämää neukkareihin? Ok?

En ole kaikkien kivojen kokoontumisajojen synkkä vastustaja (kysymys: mikä sinä sitten olet??) mutta luulen, että tiedän parempia tapoja viettää työaikaa kuin #fakeseminars.

Vaan milloin pieneltä ihmiseltä mitään kysytään?

kysyn vaieten ja hiljaa tottelen.

Niinpä meidät valitut marssitettiin juuri viime kuussa uudistettuun co-working.innovative –työtilaan, meidän kesken ”kovi”. Siellä meitä odotti sellainen lapsen näköinen nuori nainen, Head of Resourcing and Employer Branding Manager, jolla oli tietenkin homma hallussa: uusia työn tekemisen muotoja otsikolla Monimuotoisuusjohtamisen jalkauttaminen. Joka kääntyi mielessäni Muutosjohtamisen jankuttamiseksi – heti oli parempi mieli.

-No, mitäs teille tulee ensimmäiseksi tuosta otsikosta mieleen? Anyone?

Manageri katsoi meitä kysyvästi hymyillen, mutta me vaikenimme hetkeksi kuin Meksikon muuri. Kukaan ei halua keulia ja saada siitä kuraa niskaansa .

-Erilaisia ja samanaikaisia johtamisen tapoja erilaisten ihmisten ja olosuhteitten kontekstissa? ehdotti assarini nokkelana. Onpa hän hyvä. Ehkä pitäisi antaa positiivista palautetta. Mistä hän mahtaisi ilahtua: Skumppapullosta? Julkisista kiitoksista? Pikkubonuksesta?

-Aivan niin! Hienosti sanoitettu, siinä se pähkinänkuoressa, työnantajamanageri kiitteli. – Ja tässä intensiivisessä tuokiossamme on tarkoitus avata vähän, mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Sanon jo tässä vaiheessa, etten todellakaan aio liiskata teitä diapläjäyksellä vaan tässä on tämän aamun ainut dia – ta-daa!

Katselimme perus ppt-kalvoa, jonka tummalla pohjalla loisti hämärästi sanoja.

Kevyen tihruamisen jälkeen meille selvisi, että sanat varmaan selkiintyisivät yksi kerrallaan – uutta teknologiaa siis käytössä. Brändimanagerille ropisi pisteitä heti.

-Minulla on tässä seitsemän motivoivaa avainsanaa, ei missään määrätyssä järjestyksessä vaan miten ne missäkin organisaatiossa ilmaantuvat. Teillekin tulee varmaan mieleen kaikenlaisia ajatuksia, kun peilaatte tätä esitystä oman organisaationne tilanteeseen.

Aivan oikein: kaikenlaisia ajatuksia. Ihmetellä esiintyjän turkooseja tennareita. Miettiä, onko hänellä implantit. Pitäisikö tänään ottaa pienet duunin jälkeen. Olisiko aika vaihtaa auto kuten aina tässä vaiheessa kevättä.

– No niin, katotaas vähän, pääresurssi alkoi valaista avainsanoja yhden kerrallaan.

Huippukompetenssit kehittyvät erilaisuudessa – aivan itsestään selvää! Mitä me olisimme ilman erilaisuutemme rikkautta? (köyhiä? vielä rikkaampia?)
Moninäkökulmaisuus. Innovatiiviset tiimit tulee sieltä, missä moninäkökulmaisuus yhtyy erilaisuuden sietokykyyn. Siedättämistä, siedättämistä vaan.
Globaalit vaatimukset tulevat – oletko valmis näkemään globaalit haasteet polkuna parempaan tulevaisuuteesi? (en aina/koskaan)
Ongelmanratkaisu – vapaa liikkuvuus ajatusten välillä on avaintekijä todellisten ongelmien todelliseen kohtaamiseen ja ratkaisemiseen.
Reiluus – jos sinua kohdellaan reilusti, sinä sitoudut eli olet reiluna ennen kaikkea organisaatiolle.
Työntekijätyytyväisyys – mitä tyytyväisempi olet, sitä tyytyväisemmin vaikutat. (vai: sitä tyytyväisemmältä vaikutat?)
Mukaan ottaminen – kun kaikki otetaan mukaan, ihmiset ottavat parhaansa mukaan myös töihin eivätkä jätä sitä kotiin, hahaha.

Huumorintajusta lisää plussapisteitä pääbrändille – plop.

Jäin miettimään tuota sanottua niin, etten oikein muista, mille maille lopunajan keskustelu vei. Varmaan puhuttiin johdon sitouttamisesta, siihen liittyvästä organisaation tahtotilasta, HR- ja asiakkuuksien johtamisprosesseiden monimuotoisuutta tukevasta voimasta, toimintakulttuurista, johtamisen kehittymisen mittaamisesta, sisäisesti ja ulkoisesti viestimisestä. Mielessäni alkoi soida Simple Mindsin vanha ralli Life in a day.

Mutta mitä se haittaa? Ehkä jopa parempi, että hommat tulevat kerralla selväksi. Marssimme iloisina joskin kumarassa takaisin kohti työpisteitä, jotka eivät olleet kenenkään omia joten niitä ei voi kukaan meiltä viedä. Tällainen tapa lähestyä asioita keventää mieltä kyllä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

bisnestarinoita

Avainsana: jalkauttaminen

Bisnestarinoita 135