Bisnestarinoita 196

Bisnestarinoita 196

EI juuri kukaan

Et tunne ihmistä ennen kuin tiedät, mitä hän haluaa. Et itseäsikään.

Tämän lisäksi monet ihmiset päättävät joka päivä muuttaa elämänsä. Ne samat eivät koskaan tee muuta mitään. Tämä on aika miserable jos sitä jää miettimään.

Onneksi siihen/sellaiseen ei ole aikaa.

Työ, onneksi minulla on sinut.

Sinä täytät minun mieleni ja teet minulle niin hyvää päivästä toiseen. Olet aurinkoni. Ja jos työ olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä.

Minä unohdan tämän kaiken ja sitten olen poissa. Ehkä ehdin tehdä elämässä vielä jotain oikeampaa ja rehellisempää. Se ei ole varman päälle pelaamista, se on hyppy tyhjään. Ja eksyminen on varmempaa kuin verbin ilmestyminen saksalaislauseen loppuun. Tai puuterilumen löytyminen pidätetyn autosta.

Miltä se tuntuu, kun entinen alainen asettuu sinua vastaan?

Ei sellaiset hyvältä tunnu. Siinä vaiheessa, kun hän vielä soitti nokkahuilua joulukuusen vierellä, minä tein jo riskien hajautusta pelkillä luvuilla ja psyykkeellä. Ja sillä, miten osasin kerätä tietoja kaikista niistä, joilla oli mitään tekemistä minkään asian kanssa. Ja sitten osasin puhua tulevaisuudesta kuin se olisi utopia tässä ja nyt. Saatat pitää sitä turhana taitona mutta vain siksi, ettet tiedä, mitä se on. Ja miten ja mihin kaikkeen se vaikuttaa. Pysyvästi.

Luotettava, rehellinen, oikeudenmukainen, vastuullinen, läsnäoleva, arvostava – siinä perusta kaikelle, myös työelämässä. Ja näillä pääsee todella pitkälle, niin se sanoi. En kai hänen mielestään kuunnellut ihan toivotulla tavalla, koska hän aloitti klassikolla.

-Meillä ei ole aikaa tähän.

Ajatella. Tällaisia lauseita. Kuultu jokseenkin moneen kertaan. Usein ei-niin-eettisten toimijoiden logiikkaa masentavalla tavalla kuvaten. Mutta minä & Solzenitsyn tiesimme, että kun antaa toisen puhua, pääsee pikemmin pois.

-Tästä sinä et enää selviä.

Kun on selvinnyt baut sata kertaa, moni muukin asia kuin sanat menettää uskottavuutensa. Paitsi minä, joka ei edelleenkään halua olla asia.

Pöydällä koreilevat mustikkakeksit olivat itse asiassa aika hyviä vaikka olivatkin halpoja.

Halvassa on joskus kalliin maku.

-Sinun olisi pitänyt tunnistaa oma johtajuutesi. Nähdä, missä olet hyvä ja missä on ihan selvästi kehitettävää. Tärkein työkalusi on itsetuntemus. Ei kalusi eikä edes tuo katse, joka kuvittelee näkevänsä kulman taakse.

Liiankin tuttua ja sitten siinä oli uusi sävy, joka sai huomioni. Vaikka minusta minua ei saanut puhutella näin.

-Olet menetetty, jos olet koko ajan itseesi tyytyväinen. Nöyryys on kehittymisesi hyvä alku.

Nöyryys – siinä sana, jota minä en kuuntele. Nöyrät perivät maan mutta vasta kun maata ei enää ole. Ei… minulla ole aikaa siihen.

-Kuuntele enemmän. Ole kuin amme vuorovaikutustaidoissasi.

Ole amme. Joo-o, minussakin helähtää luovuuden kiuas. Jopa tällaisina kiusallisina hetkinä, jolloin joku yrittää oikaista vanhaa puuta, joka mieluummin katkeaa.

-Ota tiimiisi itseäsi fiksumpia ihmisiä, jos mahdollista. Opettele arvostamaan erilaista osaamista.

Miksi hienot periaatteet eivät kuulosta hyviltä?

Siksi etteivät ne toimi käytännössä. Ne ovat kuin valvontakamera kuvaamassa täydellistä pimeyttä.

-Luota ihmisiin äläkä määräile.

Ei minun tarvitse määräillä, koska ihmiset osaavat pelätä minua. Määräilijät ovat pieniä ihmisiä, joiden elämä kirjoitetaan isolla ja sen nimi on Ongelma.

-Ennakkoasenne ja kyynisyys, siinä sinulle sokeria pohjalle. Säilytä uteliaisuus ja uudelleen oppimisen halu. Niin teet itsestäsi pitkäaikaisen johtajan.

Heh, mistä nämä kurpat, joita myös ex-alaisiksi kutsutaan, tulevat?

Kuka tänä päivänä oikeasti haluaa olla pitkäaikainen johtaja? Sellaisten elinajanodote on vaatimaton eikä heistä ihmisinäkään ole mihinkään. Aika harvoin asiat menee tasan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 162

Bisnestarinoita 162

Aika loppu

Noniiiin! Kun kaltaiseni jäyhä jöllikkä – mikään ei voita itsetuntemusta, itsearviota ja ihan omaa, virtuaalista 360-pöhinää – pari kertaa vuodessa innostuu, siinä saavat niin läheiset, lähimmäiset kuin LTS:kin kyytiä. Kyllä näin on.

Aluksi menin riehumaan johtoryhmän kokoukseen.

-Eikö teillä idiooteilla ole oikeaa tekemistä – oikeasti??!

Kyllä painoivat päänsä kumaraan. Se on sellaista, kun laiskottelee ja sitten joutuu sen kohtaamaan.

Häpeä & syyllisyys ovat bisneksen ydinreaktori.

Sitten menin kiusaamaan vt. toimaria kaikesta mahdollisesta mutta varsinkin hänen 80-luvun outfitistään ja hölmöstä organisaatiouudistuskaaviostaan, jonka jokainen esikoululainenkin olisi heittänyt roskiin.

Ai että tuli hyvä mieli. Ja päivä oli vasta alkamassa.

Kutsuin tiimini kokoon puolentoista minuutin varoitusajalla. Onneksi ovat tottuneet seisoskelemaan varpaillaan muutenkin.

-Ajattelin, että yt:t kehiin. Mitäs te ajattelitte?

Tällaisiin kysymyksiin saa heti reippaita vastauksia. Sevverta ihmiset ovat täpinöissään jo varanneet etelänmatkojaan, etteivät todellakaan tiedä, millä maksavat visalaskunsa, jos kengän kuva ilmestyy jakkupuvun helmaan.

Opetus: jos haluat kaikkien huomion, tee niin kuin minä.

Olin varannut auditorion jo pari kuukautta sitten pitääkseni tänään kvartaalikatsauksen ja haukkuakseni kaikki limanuljaskat ja kaivonmyrkyttäjät siinä samalla. Muutin suunnitelmaani ja päätin hetkestä inspiroituneena pitää esitelmän otsikolla ”Kehity tai kuole – kolme varttia bonusten tulevaisuudesta”.

Pieni itsekehu: mukaansa tempaavampaa esitelmää saa etsimällä etsiä!

Sillä kaikki

  • jotka janosivat bonuksia
  • olivat joskus saaneet bonuksia
  • olivat tottuneet bonuksiin
  • pelkäsivät kuollakseen menettävänsä bonuksensa

olivat aivan kuumoksissa paikalla ja nielivät jokaisen sanani kuin ilmestyksen.

Samalla tein yritykselle hyvän teon, kun sain kaikki yrittämään vähän enemmän. Varmimmaksi vakuudeksi settini viimeisessä diassani luki

PYSTYT PAREMPAAN?

Ankaran esitelmöinnin jälkeen minua hiukoi ja tilasin välipalaksi läheisessä kivijalassa sijaitsevasta pitseriasta perhepitsan. Kyllä maistui & kyllä taas jaksoi.

Opetus: pidä hiilaritasosi jatkuvasti korkealla.

Iltapäivällä kiertelin ofisia, joka oli puolityhjillään, sillä nk. bonarijengi oli rientänyt asiakkaisiin osoittaakseen, että ottavat sanani vakavasti. Tätä samaa ei tapahtuisi, jos olisivat tienneet, että numerot oli jo annettu ja noukänduu. Heh heh ja reh reh.

Opetus: epävarmuus motivoi. Jotkut uskovat toisin, mutta lähden viivalle heidän kanssaan koska vaan.

Meille oli rekrytty uutta väkeäkin. Kävin kyselemässä kuulumisia ja samalla antamassa isällisiä zen-ohjeita heille kuten

”Juo aina kahvisi kuumana.”

”Mestari ei etsi vaan löytää.”

”Kenelle kellot soivat?”

Jotenkin tämä vaan toimii. Jätä tuollainen lause viimeiseksi sanoiksi leijumaan ilmaan & he eivät oikeasti ymmärrä sanaakaan. Eivät ainakaan pysty sijoittamaan lauseita bisneskontekstiin, vaikka hetki sitten luulivat valloittavansa maailman.

Opetus: nöyryys on evoluution ydin.

Tuon harmaan massan on parempi tunnustaa se, koska siinä on viisauden alku.

Aikani loppui. Olisin pystynyt vielä vaikka mihin! Mutta ofisi tyhjeni sillä aikaa, kun istuskelin eriössä miettimässä seuraavaa strategista liikettäni á la Sun Tzu.

En tiedä moraalista, mutta ei tämä ollut lähelläkään täydellistä. Ensi kerralla saavat yrittää tosissaan.

Ja kiitollisuus, mikä siinä seisoo?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 159

Bisnestarinoita 159

Ihan guru

Näin hän oikeasti sanoi minulle: ”Nauti juomasi kuumana.”

Mietin samaa kuin sinä: miksi vt. toimari oli lähettänyt minut tämän gurun luo? Jotkut syyt ovat itsestään selviä kuten

  • Olisiko tästä edelläkävijästä meille puhujaksi?
  • Saisimmeko hänen avullaan tehtyä pinoittain lisää rahaa?
  • Jos hurahdan, pääsisikö vt. minusta lopullisesti eroon?

Mutta oli tässä jotakin muutakin. Mutta mitä?

Katsoin tuota yksinkertaiseen ja siksi kalliiseen neuleeseen ja samalla levelillä kulkeviin farkkuihin pukeutunutta kevyesti iättömän oloista naista, josta ei tullut heti valkopartainen viisas vanhus mieleen. Mietin, miten tuollaiseen asemaan oikein pääsee. Sillä nykyään, kuten aina ennenkin, kaikenlaista tapahtuu.

-Jos haahuilet muissa maailmoissa, juomasi jäähtyy eikä se ole enää sama tai edes hyvä. Näin on elämäsi suhteen. Hetkessä kannattaa elää, muuten se ei enää ole hyvä.

-Mutta sitten tulee toisia hetkiä.

-Mutta ei se ole enää sama.

Jäisinkö vänkkäämään? En vaan puskemaan eteenpäin.

-Tietenkin tuollaiset sanat kuulostavat joidenkin korvissa suloisilta, mutta miten tällä on jotain jos mitään tekemistä bisneksen kanssa?

-Itsetuntemus on kaiken bisneksen tekemisen perusta.

Niin varmaan. Mutta miten muka?

-Miten muka?

Ilman itsetuntemusta teet jatkuvasti vääriä valintoja, koska olet väärässä paikassa.

Siis mitä ihmettä? Onko guruilu sitä, että on aina vastaus valmiina? Ehkä. Ja sitten hän jatkoi.

-Minusta tuntuu, että sinulla olisi aika paljon työstettävää omassa itsetuntemuksessasi.

Miksi nämä gurut käyvät aina henkilökohtaisuuksiin?

Onko se vaan niiden homma? Vai silläkö ne tekevät rahansa? Tuohon huutoon on pakko vastata.

-Minusta taas tuntuu, että sinulla on ongelma sekä ajoituksen että toisen ihmisen lukemisen suhteen. Ja jotta sinäkin ymmärtäisit mistä puhun, puhun tästä meidän kohtaamisesta juuri nyt.

No niin! Hän tuijotti minua ja minä tuijotin takaisin. Tästähän voisi tulla vaikka mitä.

Siis sinä asetat minun ammatillisen osaamiseni kyseenalaiseksi? Anteeksi että kysyn, mutta mikä sinun koulutuksesi olikaan?

Ha! Catcha!

-Luulin että teidän ammatillisuuteenne kuuluvat

  • Lehmän hermot & Maaretin silmät
  • Kyky oikeasti ylittää itsensä haastavissa tilanteissa eikä vain kyky puhua siitä
  • Osaamista olla alittamatta maassa makaavaa rimaa

mutta ilmeisesti meillä kaikilla on vielä syynsä hikoilla opin saunassa.

Kyllä minua nakratti, varsinkin hänen hyytynyt hymynsä. Ehkei olisi ollut syytä, sillä meistä ei tulisi enää millään ystäviä, mutta onneksi maailmaan kyllä guruja mahtuu.

Tämä olisi voinut olla hyvä, mutta ei vaan, kun katsoin hänen loittonevaa ja masentuneen oloista selkäänsä.

Tiedätkö: kaikkien tällaisten 1-2-1–kohtaamisten jälkeen minuun melkein sattui kaipuuni päästä ihan vaan vanhanaikaiseen palaveriin, jossa joku peräänkuuluttaisi ”dialogisuuden hengittämistä” tai ”paradoksaalisen haasteen heittämistä”. Tai edes v-mäiseen asiakastapaamiseen, jossa prospekti keksii kyykyttää neukkaripöydän alle vailla aikomustakaan ostaa mitään. (Samalla kun siellä pöydän alla voi kokea saman turvallisuuden tunteen kuin lapsena, lakanoiden ja pöydän avulla rakennetussa majassa.)

Kyllä, tajuan itsekin, että olen selvästi ilon puutteessa. En kuitenkaan ole siellä yksin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty