Bisnestarinoita 162

Bisnestarinoita 162

Aika loppu

Noniiiin! Kun kaltaiseni jäyhä jöllikkä – mikään ei voita itsetuntemusta, itsearviota ja ihan omaa, virtuaalista 360-pöhinää – pari kertaa vuodessa innostuu, siinä saavat niin läheiset, lähimmäiset kuin LTS:kin kyytiä. Kyllä näin on.

Aluksi menin riehumaan johtoryhmän kokoukseen.

-Eikö teillä idiooteilla ole oikeaa tekemistä – oikeasti??!

Kyllä painoivat päänsä kumaraan. Se on sellaista, kun laiskottelee ja sitten joutuu sen kohtaamaan.

Häpeä & syyllisyys ovat bisneksen ydinreaktori.

Sitten menin kiusaamaan vt. toimaria kaikesta mahdollisesta mutta varsinkin hänen 80-luvun outfitistään ja hölmöstä organisaatiouudistuskaaviostaan, jonka jokainen esikoululainenkin olisi heittänyt roskiin.

Ai että tuli hyvä mieli. Ja päivä oli vasta alkamassa.

Kutsuin tiimini kokoon puolentoista minuutin varoitusajalla. Onneksi ovat tottuneet seisoskelemaan varpaillaan muutenkin.

-Ajattelin, että yt:t kehiin. Mitäs te ajattelitte?

Tällaisiin kysymyksiin saa heti reippaita vastauksia. Sevverta ihmiset ovat täpinöissään jo varanneet etelänmatkojaan, etteivät todellakaan tiedä, millä maksavat visalaskunsa, jos kengän kuva ilmestyy jakkupuvun helmaan.

Opetus: jos haluat kaikkien huomion, tee niin kuin minä.

Olin varannut auditorion jo pari kuukautta sitten pitääkseni tänään kvartaalikatsauksen ja haukkuakseni kaikki limanuljaskat ja kaivonmyrkyttäjät siinä samalla. Muutin suunnitelmaani ja päätin hetkestä inspiroituneena pitää esitelmän otsikolla ”Kehity tai kuole – kolme varttia bonusten tulevaisuudesta”.

Pieni itsekehu: mukaansa tempaavampaa esitelmää saa etsimällä etsiä!

Sillä kaikki

  • jotka janosivat bonuksia
  • olivat joskus saaneet bonuksia
  • olivat tottuneet bonuksiin
  • pelkäsivät kuollakseen menettävänsä bonuksensa

olivat aivan kuumoksissa paikalla ja nielivät jokaisen sanani kuin ilmestyksen.

Samalla tein yritykselle hyvän teon, kun sain kaikki yrittämään vähän enemmän. Varmimmaksi vakuudeksi settini viimeisessä diassani luki

PYSTYT PAREMPAAN?

Ankaran esitelmöinnin jälkeen minua hiukoi ja tilasin välipalaksi läheisessä kivijalassa sijaitsevasta pitseriasta perhepitsan. Kyllä maistui & kyllä taas jaksoi.

Opetus: pidä hiilaritasosi jatkuvasti korkealla.

Iltapäivällä kiertelin ofisia, joka oli puolityhjillään, sillä nk. bonarijengi oli rientänyt asiakkaisiin osoittaakseen, että ottavat sanani vakavasti. Tätä samaa ei tapahtuisi, jos olisivat tienneet, että numerot oli jo annettu ja noukänduu. Heh heh ja reh reh.

Opetus: epävarmuus motivoi. Jotkut uskovat toisin, mutta lähden viivalle heidän kanssaan koska vaan.

Meille oli rekrytty uutta väkeäkin. Kävin kyselemässä kuulumisia ja samalla antamassa isällisiä zen-ohjeita heille kuten

”Juo aina kahvisi kuumana.”

”Mestari ei etsi vaan löytää.”

”Kenelle kellot soivat?”

Jotenkin tämä vaan toimii. Jätä tuollainen lause viimeiseksi sanoiksi leijumaan ilmaan & he eivät oikeasti ymmärrä sanaakaan. Eivät ainakaan pysty sijoittamaan lauseita bisneskontekstiin, vaikka hetki sitten luulivat valloittavansa maailman.

Opetus: nöyryys on evoluution ydin.

Tuon harmaan massan on parempi tunnustaa se, koska siinä on viisauden alku.

Aikani loppui. Olisin pystynyt vielä vaikka mihin! Mutta ofisi tyhjeni sillä aikaa, kun istuskelin eriössä miettimässä seuraavaa strategista liikettäni á la Sun Tzu.

En tiedä moraalista, mutta ei tämä ollut lähelläkään täydellistä. Ensi kerralla saavat yrittää tosissaan.

Ja kiitollisuus, mikä siinä seisoo?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 112

Bisnestarinoita 112

112

Puhutaan paljon&innolla parviälystä, viisauden kertymästä ja kollektiivisesta järjenäänestä. Yhtä hyvin voisi puhua tyhmyyden tiivistymisestä ja siitä, miten aivokuori railona aukeaa.
En minä lämpimikseni näitä puhu vaan yritän johdatella sinua kestämään seuraavaa tarinaa, joka on karu totuus yrityksestä luoda eri organisaatioiden välille ekosysteemiä keski-ikäisten äijien viisastelukerhossa. Tarkoitus oli siis hakea ”vahvoja synergiaetuja” otsikolla

Mikä pitää organisaatioissa yllä vallitsevaa ajattelutapaa?

–    Kulttuuri. Se popsii strategioita aamiaiseksi, lounaalla ja päivällisellä. Ja röyhtäisee päälle.
–    Mittarit syövät kulttuurin aamupalaksi.
–    Uskomukset strategisesta kilpailukyvystä ja omaksutusta doktriinista.
–    Jos ihminen on vakuuttunut, että ABC on voittava resepti, on sen muuttaminen ulkopuolelta tuputtamalla ABF:ksi vaikeaa.
Olin ehdottanut useita kehityshankkeita mutta ei kultakimpalettakaan haluta ottaa vastaan vaikka tyrkyttää. Aina löytyy keskilihavaa vaikeampi äijänkutale tai case joka todistaa vastaan:
–    Slackia vastaan head to head on mission impossible.
Eli yhden silmäpuolen strategialla mennään. Suoraan umpikujaan ja siellä juostaan seinään. Hyvin outoa. Kertoo vain siitä, että ulkopuolelta tuleviin ehdotuksiin ja näkemyksiin suhtaudutaan negatiivisesti. (oikeastaan paljosta muustakin mutta tämä on perheblogi)
–    Valitun suunnan muutos on aina riski. Olisiko tiettyä fiksattua visiota tärkeämpää luoda ketterä kulttuuri, joka voi reagoida tarvittaessa proaktiivisesti?
–    Jos konsultti tulee ulkopuolelta saarnaamaan oman firman agendaa oman firman kalvoilla, muutosta ei varmasti tapahdu. Muutos pitää lähteä (ja omistaa) sisältä käsin. Tästä lisää torstain Digitalist-eventissä.
–    Ketteryyden ja kokeilukulttuurin toteuttaminen on tärkeää. Ketteryyden aste, kokeilujen määrä ja nopeus riippuvat toimialasta. Uuden tuotteen kehitys maksaa aina. Tuotantolinjan rakentaminen maksaa paljon. Palvelubisneksen variointi taas vähemmän.
–    Loggeri oli aika kallis tuon ympäristöspeksin takia. Eniramin akvisitio 20 vuotta myöhemmin on luonnollinen jatkumo.
–    Alhaiset katteet kovan kilpailun takia saa excel-miehet karttamaan kuluja. Ja ”uudistuminen” on heille potentiaalinen iso kuluerä. Tuotantokeskeinen strategia ja tuotekehitysprogrammien insentiivit johtivat omalta osaltaan jämähtämiseen.
–    Jos joku kuitenkin esittää jotain muutoksia, ihminen on sen verran turvanhakuinen otus, että jos ei nyt huomenna ole kaikille tulossa kenkää, niin aina löytyy sitten joku, jolla on riittävästi natsoja kaulassa että voi jarruttaa tai jopa estää muutoksen.

He puhuivat itsestään, mutta koska kaikki pelkäsivät, puhuttiin muista.

Miten tämä voisi olla tie parempaan? Tai ylipäätään mihinkään? Tai edes tie, koska selvästi ryömimme rämeellä.
– Itse uskon että semmoinen croodit-hetki on tulossa maailmanlaajuisesti. Nyt ollaan niin suurten muutoksien edessä niin kulttuurissa kuin teknologian suhteen, että pitää niellä niitä isompia paloja jos haluaa pysyä pelissä mukana. Luulen että mitä suurempi ja vanhempi organisaatio, sen harvempi heistä selviää. Kuin jatkuva pieni burnout muuttaa valtavasti tapaa ajatella ja kykyä toimia.

–    Kuka halusi syntyessään olla osa ongelmaa? Evoluutio ei toimi niin että kaikki selviää!

–    Ton päälle kun lisätään ryhmädynamiikka ja politiikka, niin saadaan erilaisilla egoilla varustettuja ihmisiä varmistamaan oma asemansa organisaatiohierarkian huipulla. Mitä isompi organisaatio, sitä enemmän työnteko sisältää politikointia.
Tajusivatko he itse, millaisia poliitikkoja heistä oli tullut? Ei kyllä. Koska heidän ei ole pakko.
–    ”Miten pääsit ylenemään pörssiyhtiön johtoryhmään?” ”No kato kokoomusnuorten järjestökokemus ja subjektiivisen edun tavoittelu politikoinnilla ja tyhjillä megaluokan lupauksilla on niinku mun parasta osaamista.”
–    Aika surullista, mutta tietyllä tavalla totta.
Ensimmäinen joka jotenkin reagoi toisen puheeseen. Onneksi meidän aurinkoenergian kaltaista lähdettä tavoitteleva kokoontumisajo oli nyt maaliviivalla. Ja ainakin minä olin surullinen meistä vanhoista konkelojohtajista ja esihistoriamiehistä. Minut toisaalta erotti heistä eli pelasti se, että olin vain harmaa eminenssi. Eli turhake, joka oli tehnyt itsensä puhumalla elintärkeäksi.
Auttaisiko jos soittaisi hätänumeroon? Vastaisiko kukaan todelliseen hätääni?
(jatkuu)
By Jorma Vähäpysty