Bisnestarinoita 173

Bisnestarinoita 173

Kultainen kädenpuristus

Toiminta luo hahmot. Ellemme koskaan tekisi mitään, emme olisi kukaan.

Tätä faktaa olen seurannut kuin sarvikuono vankkureita, katsellut kuin kylmä kuu yöllistä vaeltajaa, ajanut edelläni kuin puna-armeija yksinäistä kreivitärtä.

Bisnes on yksinäistä ja tylsää eikä kukaan tiedä, kumpi näistä on munasolu ja kumpi siittiö. Tätä tietämättömyyttä ei ole pelkästään helppoa vaan myös hauskaa käyttää hyväksi.

Bisnes = helppoa & hauskaa.

Mutta nyt on aika siirtyä askel eteenpäin.

Vaikka minusta tuossa sanonnassa on aina ollut jotakin epäilyttävää. Harva meistä ottaa vain yhtä askelta, parhaat meistä eivät ikinä voisi tyytyä yhteen. Ja ellet ole syntynyt eilen, olet taatusti huomannut, että yhden jälkeen – minkä tahansa yhden – seuraa monta. Niin on elämä rakennettu.

Meidän piti tänään käydä tiimin kanssa arvodialogia. Se sopii näin vuoden alkuun kuin liekitetyn heinäsirkan popsiminen.

Olin päättänyt olla positiivinen, back and forth.

Arvodialogin aloittaminen on yksinkertaista kuin mikä: kirkasta arvot, konkretisoi ja viesti ne.

– Kerätäänpäs tähän vähän arvoja.

-Rakkaus.

-Luottamus.

-Tuli.

-Onko tuli arvo?

-Tässä vaiheessa emme vielä…

-Ilman sisäistä tulta emme saa mitään aikaiseksi! Tuskin edes olemme mitään!

Siinä tuli(!) kirkastettua arvoja. Menimme eteenpäin, koska tuo kuulosti jo konkretisoinnilta ja viestimisenkin haasteet nousivat kirkkaasti näkyviin. Alkukaaoksesta syntyy usein kosmos, siksi itse prosessiin ei tule koskea pitkällä tikullakaan.

-Onko teille jokaiselle selvää, mikä meidän tahtotila on?

-Se on tietenkin kreit!

-Olemme valppaita ja huolellisia.

-Olemme luovia ja innovatiivisia.

-Rakennamme parempaa huomista.

Kyllä! Ihmiset olivat lukeneet sekä meidän strategian että vision ja kaikesta päätelleen sisäistäneet ne. Tuli mieleen kouluajat, jolloin loistin pistokokeissa, joissa edellytettiin yksittäisten käsitteiden osaamista. Elämä on siitä pitäen muuttunut vain helpommaksi: nyt riitti yhden käsitteen osaaminen, koska oli ”menty ihmisiä kohti” eli tiimiydytty. MOT: helppoa ja hauskaa!

-No niin, hienoa! Mikä meidän mymavin (myynti&markkinointi&viestintä) fokus on ensimmäisellä neljänneksellä eli miten autamme asiakasta?

-Entä jos asiakas ei tarvitse apua? Jos se osaa jo?

-Tapahtumat ja videot.

-Koulutukset ja myyntikohtaamiset.

-Yhteisöt ja tapahtumat.

Meillä oli moniosaajia! Olin onnistunut kasvattamaan renessanssi-ihmisiä, joista oli mihin vain kumaran käteni hellässä ohjauksessa. Liikutuin tästä omasta ajatuksestani niin, että jouduin katsomaan hetken ulos kaukana siintävää Rautatieaseman vihreää kupolia ja nieleskelemään kyyneleitäni.

-No niin! No niin! Jos te vielä jaksatte, niin mietitääns tällaista tavalliselle työläiselle vaikeaa mutta teille helppoa asiaa kuin että mihin te tahdotte seuraavaksi kurottaa tältä alustalta, jota meidän yritykseksemme kutsutaan.

-Nappaamaan seuraavan kielletyn hedelmän.

-Vahvan mainepuskurin luominen.

-Kasvattaa markkina-arvoani.

-Viestin ja brändin skaalauttaminen.

Kyllä tämä on vaan niin hienoa, hienoa. Ja kaunista.

Halusin vielä aivan viimeiseksi lopuksi kuulla heidän henkilökohtaisen näkymänsä. Aivan kuten espanjalaisessa baarissa kysytään lukemattomien vino tintojen jälkeen: ¿Algo mas?

-Se on tietenkin luovuuden salat.

-Sisäisen ja ulkoisen asiakkaan tuominen yhteen.

-Johtamisen mieltäminen auttamistehtäväksi.

-Asiakkaan kehityspolku voittavaksi asiakkaaksi.

Ajatella! Seitsemän minuuttia ja me olimme valmiit vuoteen 2018. Tämä oli parempaa kuin miljoonat uudenvuodenlupaukset. Kohonnut olo seuraa voittajaa, inside out.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 160

Bisnestarinoita 160

Rampana

Ei tässä midi, ajattelin, kun kuljin kohti Yhteisöllisyys-neukkaria. Ei olisi pitänyt ajatella.

Kaikuna 30 sekuntia sitten päättyneestä palaverista: vain muutos on pysyvää. No hohhoijaa. Montako kertaa sekin on vielä kuultava ennen kuolemaa?

En aavistanut, että vt. toimari oli varannut neukkarin vain meille kahdelle. Sisään astuessani tiesin heti, että astuin ansaan, mutta en tiennyt millaiseen.

Vt. istui ovaalin pöydän päässä lilassa jakussaan, kynsissä sävyyn sopivaa kultaa ja aidon näköiset helmet. Kuvittelin aina, että tuohon kokonaisuuteen sopisi punainen hattu. Sen sijaan hän oli valmis, toisin kuin minä, joka oli vasta istumassa alas.

-Entistä monimutkaisemmassa maailmassa empatia on kansalaistaito, jota ilman ei pärjää. Oletko kuullut tästä?

-Tietenkin. Kerro jotakin uutta.

Miksi hän aina kuvittelee, että

  • Hänellä on uusimmat ideat
  • Minä en tiedä mitään
  • Hän on joku Queen of fucking everything?

KOSKA NIIN SE EI OLE!!!

Lisäksi vt. jos kuka tarvitsisi tämän kansalaistaidon harjoittelemista. Mutta juuri sellaisethan eivät koskaan harjoittele. Siksi hän jatkoi jo tutuksi tulleella, kaikkitietävällä äänellään.

-Empatia on uusi sisu. Se on liima, joka estää meitä erkaantumasta omiin kupliimme yhä kauemmas toistemme todellisuudesta. Se on avain työyhteisöjen menestymiseen ja kokonaisten yhteiskuntien muuttamiseen.

-No onpas hienoa puhetta! Vielä lisää tällaista ja leipäjonokin on paratiisi meidän kaltaisille haahuilijoille.

-Ihme kyynisyyttä! Etkö näe, että tämä on uusi kivijalka meidän menestyksemme hiukkaskiihdyttimessä ja sillä me taas kiihdytämme kilpailijoistamme ohi. Suomalaiset tunnetaan maailmalla sisusta, jonka voimin pusketaan yksin läpi harmaan kiven. Nykymaailmassa se ei kuitenkaan yksin riitä. Myötäeläminen on yhä tärkeämpää. Entistä monimutkaisempien ongelmien ratkaisemiseksi täytyy pelata paremmin yhteen. Kun robotiikka kehittyy, mitä ihmisille jää? Tehtävät, jotka edellyttävät empatiaa, vuorovaikutusta ja yhteistyötaitoja. Meidän pitää olla valmistautuneita!

Tässä kohtaa epäilin, pitäisikö minun kerrankin muuttaa asennettani. Näkisinkö maailman paremmin, jos lakkaisin vastustamasta kaikkea ja olisin ystävällisempi? (Tiedät varmaan, etteivät tällaiset kohtaukset johda muuhun kuin omantunnon tuskiin, jotka kaatuvat lähimpien kollegoiden niskaan?)

-Totta kai, aina valmiina! Vaan tietääkö kukaan, mihin.

-Mukana olevat kumppaniverkostot tuovat empatiatreenit työyhteisöihin. Se on suuren lumipallon alku, tarttumapinta erilaisille empatiaa edistäville tuotteille ja palveluille. Miten osallistaminen tapahtuu, se on vielä työn alla. Konsepti toimii alustana, jolla ihmiset saavat itse oivaltaa ja tehdä asioita ilman, että kaikki on määritelty valmiiksi ylhäältä käsin.

-Seuraako tästä anarkisesta vapautumisesta jotain hyvää?

-Aluksi parempaa johtamista, sitten lisää työntekijä- ja asiakastyytyväisyyttä ja lopulta tietenkin kelpo hillot.

Tiesin kyllä, että vt. on kahjo ja helposti kaikenlaiseen uuteen hurahtava, mutta en olisi uskonut, että tämä vanha Thatcherin ihailija olisi näin pihalla taas kerran. Olin niin vihainen, että aloin kipristellä varpaitani. Hän huomasi sen.

-Mitä helvettiä sinä oikein puuhaat?

Tuli mieleen oppikouluajat, jolloin luokanvalvojani kysyi usein samaa. Eikö tämä koskaan lopu?

Kahden palaverin jälkeen olin niin romahtamispisteessä,

että olin valmis kaivautumaan untuvapeittoni alle ja katoamaan syvään tiedottomuuteen. Ja kello oli vasta 08.15. Miten ihmiset jaksavat tällaista?

Enempi vähempi, sanotaan. Ehkei kukaan jaksakaan, kunhan selviävät.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty