Vaikeelta tuntuu

Yt:t lähestyivät. Laskeskelin, että nämä olivat 35. yt:t urani aikana tässä firmassa. Olisiko jo aika antaa periksi, lakata räpistely & sinnittely ja sanoa suoraan, mitä oikeastaan ajattelee tästä kuvasta, jossa sokea Reettakin näkee 8 virhettä.

Maailma muuttuu paremmaksi, mutta minä kuulun siihen maailmaan, joka oli. Turha sitä on peitellä tai yrittää muuksi muuttaa sumuverholla eli vuosien 2010-2018 uudissanoilla (”geenipöhinä”, ”rapo”, ”digihaamu”, ”etädrooni”, ”turvamedia”). Pahinta on se, että muut näyttävät uskovan vaikka itse aina usko en.

Synkistä ja haikeista ajatuksistani riippumatta raahaudun joka aamu aikaisin töihin ja teen sen, minkä aikamies vain voi. Systeemi on lamauttanut minut niin, ettei minusta ole tekemään ratkaisua. Ajatus siitä, että joku tekisi päätöksen puolestani, saa minut kuolaamaan (oikeasti). Sitten voisin kohautella rennosti hartioitani, pyöritellä silmiäni ja huokailla noukänduu-tunnelissa ja samanaikaisesti ja salaa hykerrellä ja hyristä tyytyväisyyttäni.

Koska sain juuri sen, mitä halusin. Ehkä kolmatta kertaa elämässäni.

Mutta ei se näin mene. Katkeran maljan kumoamista ei voi väistää kukaan, vaikka näyttäisi miltä. Lopulta tilit tasataan, ja se on minusta ihan oikein. Vaikka vaikealta tuntuu.

Tähän asti ollaan oltu puolalaisissa häissä ja peurajahdissa Clairtonissa. Sitten kuva leikkautuu savun verhoamaan taisteluun Vietnamissa. Taisteluhelikoptereiden säksätys kuuluu tänne asti. (”Saigon. I’m still in Saigon.”)

-Tiedätkö, mikä sinun ongelmasi on?

Tällaista tämä nykyisin on. AK-47 käteen ja vanhaa ja arvostettua konsulttia päin kuin olisi jo. Eikä tuo ollut mikään kysymys. Todellinen ongelma ovat tuollaiset tyypit, jotka uskovat tietävänsä toisia paremmin ja uskonsa voimalla työntävät muita pelastuslautalta hyiseeen mereen.

-Se, että uskot että tässä on kyse sinusta.

Jos olisin jaksanut olla hauska, olisin katsonut ympärilleni huoneessa etsiäkseni niitä muita, joista oli kyse. Mutta ehkä hän tarkoitti itseään.

-Ei, ei. Ei bisnes yhtä konsulttia kaipaa. Joko teet niin kuin sinulle sanotaan tai sitten alat koristella korsujen ympäryksiä kivillä. Siis jos metafora on sinulle tuttu.

Olisin voinut ponkaista pystyyn ja sylki pärskyen raivota, miten eksäni keisarileikkaa naisia (sirpillä?) Kätilöopistolla, mutta en jaksanut enää. Tunsin vuosien turhan ja turhauttavan työni painon leveillä hartioillani, jotka painuivat niiden omasta painosta ja luovuttamisen merkiksi kumaraan. Tahtomattani jouduin tuijottamaan lasittunutta katsettani uusien Enduro Dutto –kenkieni peilinhohtavista kärjistä.

-Sinusta on tullut taakka sen sijaan, että sinusta olisi kantamaan muita tämän vuoksen ja luoteen yli.

Oikeassahan hän oli. Minusta oli tullut echte hilfloser Helfer, joka vain pahensi toisten asioita ja tarttui yhä tiukemmin itse sotkemaansa saveen. Olisipa täällä joku puolustamassa minua. Mutta yksin oot sä ihminen, outplacement konsulttien keskellä yksin.

Vain numerot sun seuranas.

-Numeroiden valossa tuo edellä esittämäsi on ihan bullshittiä eli ihan päinvastoin! Minä olen viimeiset 10+ vuotta ollut tämän organisaation bisnesveturi, eikä kukaan, siis kukaan, pysty arvioimaan, missä olisimme ilman minua.

Hän hymyili valkoloisteisilla hampaillaan kuin shakinpelaaja, joka on juuri aavistanut vastustajan seuraavan siirron ja tietää kolmen siirron päästä saavansa vääjäämättä seurata sivusta, miten toinen kaataa kuninkaansa ja pysäyttää kellon.

-Edes numerot eivät pelasta, jos ROI, konversio mutta ennen kaikkea kongruenssi välkkyvät punaisella kvartaali kvartaalilta.

-Tiedätkö sitten itse, mikä pelastaa?

Siinä missä minä kuulostin ärsyyntyneeltä, hän oli itse itsetyytyväisyys.

-Ilman muutamaa! Eli teistä muutamasta on uskallettava luopua ja sitten kaduilta uutta tykinruokaa koneeseen.

Kyllä kyllä. Kun päätökset on tehty, puheet ovat turhia. Jos toivoin tätä, miksi minusta sitten tuntuu etäisesti ikävältä?

Hän kääntyi vielä ovella.

-Kyse on luottamuksesta.

Tämä oli kuin jostain halvasta elokuvasta. Miksi niitä muuten sanotaan halvoiksi, vaikka todellisuus on meitäkin halvempaa?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty