Lupa

Joidenkin asioiden tekemiseen ei kannata edes kysyä lupaa, koska sitä ei saa. Siitä siis rohkeasti tekemään kuin lepakkomies, ottamaan vastaan iskut ja jatkamaan elämää. Niin se menee, pelkääminen vie #länsimetro’on.

Aina joku vetää kuitenkin naaman nutturalle tai pahempaa, tosin sekään ei ole niin paha. Tavallisesti se naama siitä palautuu entiselleen, vaikka lapsena toisin peloteltiin. Tosin joillakin naama on pysyvästi oman elämänsä bulldogina. Mutta heistä en halua puhua. Koska tulee paha mieli.

Sillä yritän pitää lipputankoni korkealla kaiken aikaa.

-Yritän opetella politiikassa asennetta, että pienistäkin askelista oikeaan suuntaan pitää olla tyytyväinen.

-Mutta ethän sinä ole mukana politiikassa?

-Kaikki on politiikkaa. Jopa henkilökohtainen. Ja bisnes erityisesti.

Oletko koskaan miettinyt, miten tyhjiä suurin osa päivittäisistä keskusteluista on? Ehkä olet, mutta tuskin se on saanut sinua muuttamaan mitään. Vai onko sittenkin?

Ajelimme minun Teslallani asiakkaan luo, joka suhtautui meihin nihkeästi jo etukäteen. Eikö sinustakin ole kummallista, miten paljon vastuksia elämässä on voitettava? Ilmanvastus, vastukset sähkölaitteissa ja tietenkin asiakasvastus. Siinä on paljon yhdelle ihmiselle, varsinkin kun kaikki pitää tehdä yksin.

-Mikäs strategia meillä on?

Hän oli nuori ja kokematon ja siksi kyseli. Katsoin hänen pellavaista ananaskampaustaan ja ihmettelin melkein liikuttuneena, mistä tuollaisia terveitä maalaispoikia vielä kasvoi tähän maailmaan. Ehkä koko Suomi kannatti sittenkin pitää asuttuna, jotta nuorisoseurat voivat tarjota ehtymätöntä tykinruokaa bisneselämälle. Kyllä me Wolfs of Aleksanterinkatu koulimme heistä sitten kelpo bisneshaukkoja, valmiina syöksymään ja raatelemaan.

Mutta vielä ei oltu siellä.

-Sellainen että heitän sinut suden suuhun ja sitten pelastan sinut ja korjaamme potin. Sitten sinä palaat konttorille kirjoittamaan tarjousta ja minä lähden lounaalle. Kykenetkö visualisoimaan tämän?

-Taatusti!

Edes tuollaisista viattomista nuorukaisista ei tiedä, ovatko he kirkasotsaisia vai sarkastisia. Toisaalta: nothing’s gonna change my bisneksenteko.

Olin vielä nuorisoseuratunnelmissa, kun saavuimme asiakkaan valtakuntaan. Ei paljon prinsessoja näkynyt, vain karuja äijiä pikkutakeissaan. Onneksi olen niin tottunut ottamaan asiat sellaisina kuin ne eteen tulevat. Vinkulelut pysykööt siiloissaan.

Asiakas ei tervehtinyt, viittasi vain istumaan. Olevinaan kovaa jätkää taskuliinoineen ja leveine solmioineen. Näitä vielä riittää.

Viittasin kollegaani (? No, tämä on tietysti liioittelua, ei hänestä ikinä tule kollegaani. Mutta hän varmaankin etenee urallaan vielä siinä vaiheessa, kun minä jo kasvan koiranputkea. Ja siinä vaiheessa kun hän saa päivitettyä tuon slim fit Tiger of Swedininsä parempaan kuosiin, se ei enää ole slim fit – sellainen on miehen tie.) laittamaan piuhan kiinni, päivitetty myyntidemo pyörimään ja sitten ulkoa opeteltu puhe, jolla saatiin ote asiakkaan tahdosta. Sopivasti uhkailua ja utopiaa, pilviä ja mutaa. Tätähän tämä homma arkisimmillaan on.

Asiakas ei tietenkään vakuuttunut, selaili yhtä aikaa tympeänä kuin hämmentyneenäkin uutta puhelintaan, aivan kuten olin laskenutkin.

-Ei meillä ole tällaiselle mitään käyttöä, kuulkaa.

Nousin ylös ja tyhjää muistikirjaani kainalooni asetellessani sanoin:

-No en uskonutkaan, koska sinun kaltaisesi tyypit luovuttavat siinä vaiheessa, kun kolme kvartaalia peräkkäin näyttää pahenevaa käyrää etkä tiedä kumpi on pahempi rasti sinulle, yt:t vai aivovuoto, mutta sen tiedät, että seuraavassa hallituksen kokouksessa sinun on parempi olla vakuuttava, koska muuten olet between jobs ja entiselle tj:lle se on ihan kävelyä puistossa.

Että mitenkä käy, kun saa yhteen lauseeseen mahtumaan paljon?

Kollegani kirjottaa tarjousta, ja minä nautin lounastani yksin. Koska ei tämä bisnes ole vaikeaa, kun vain muistaa olla valmis kuin partiolainen. Oma huba, oma lupa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty