Bisnestarinoita 165

Bisnestarinoita 165

Keksipurkilla

Meillä kaikilla on tämänsä. Jos muuta uskottelet itsellesi, jäät varmasti jälkeen. Mutta ehkä kohtalo päätti niin jo ennen syntymääsi. Vaikea tietää.

Melkein yhtä vaikeaa kuin se, millaiseen siiloon sitä elämässään päätyy. Harva siitä osaa haaveksia lapsena. Harva sitä edes päättää. Ja eräänä aamuna heräät ja tajuta, että ajauduit jonnekin, jossa on joki vailla paluuta.

Aika ankaraa.

Mutta ankaruuteen saa luvan tottua, koska ankaraa tekstiä joutuu kuulemaan päivittäin. Vailla mitään tutkimusta uskon vahvasti, että osasyy eriväristen nappien popsimiseen on juurikin tästä.

-Tehokas monimuotoisuus edellyttää taloudellisia palomuureja. Kun erilaisuudet eivät kohtaa keskusteluissa, syntyy evoluutiota rikastuttavia kuplia. Sisäsiittoisuus on turhaan demonisoitu ja tabu – sisäsiittoisuus kunniaan! Sillä on ennekin menty ja pitkälle.

Jos jätetään kokonaan huomiotta ja-sanan yllättävänkin hauska ryöstöviljely, aika jäätävän raikas oli kyllä tuo näkökulma.

-Samanarvoisuutta korostava uudenlainen ajattelu poistaa siilojen ja kuplien haittavaikutukset kuin entinen pesuaine: ei puhtaaksi vaan syväpuhtaaksi.

Mitä tarvetta puhujalla oli softata sanomaansa tuolla huonolla vitsillä? Hänhän puhui asiaa, ja ne jotka eivät sitä kestä, vaietkoot iäksi. (Miksi kenenkään pitäisi välittää tyypeistä, jotka ulisevat erilaisissa somekanavissa omaa heikkouttaan kestää kovia totuuksia? Vääränlajin empatia vie fokuksen pois asioista, joita meidän on hyvä edistää, right here, right now.)

Sitten se tuli.

-Kehityksen kannalta kriittistä on se, käytetäänkö siiloja olemassa olevan ylläpitoon vai uuden luomiseen.

Sepä se. Halusin nousta seisomaan ja taputtaa, mutta enää tässä iässä ei ole sopivaa riehaantua. Eikä muutenkaan pidä osoitella omalla sormellaan henkistä ikäänsä. Helposti ihmiset kuvittelevat sellaisestakin vaikka mitä.

Mutta: miksi tällaisia kuumottavia siilojuttuja ei opeteta koulussa?

Tunnen (valitettavasti) ihmisiä, jotka vaahtoavat siitä, ettei jotain mindfulnessiä opeteta alakoulussa. Mitä väliä sillä muka on? Eivät ne opi koulussa sitä tai juuri muutakaan, kuitenkaan. Mutta se, ettei siilojen merkitystä kehitykselle opeteta edes korkeakoulussa, tarkoittaa vain yhtä ja todellakin vain yhtä asiaa. Että

  • tämä nousukausi on täysi sattuma, lottovoitto kuten Suomeen syntyminen.
  • ainakaan sitä ei ole ansaittu.
  • se on huono vitsi, jolle jengi nauraa.

Hei ei todellakaan, nyt: miten mieleni minun tekevi elämästäni näin masentavaa? Täältä oli päästävä saman tien pois.

Jos en olisi aikoinaan saanut erikoisjoukkojen koulutusta mielenhallintaan (siis mitäh??), olisin rynnännyt ulos neukkarista kuin pahainen rivisotilas ensimmäisen taistelukosketuksen kokiessaan. Nyt käyskentelin rentona kuin tyylikkäästi harmaantunut Dressman-ukkeli ja olin aika cool. Niin ainakin ajattelin.

Mitä tällaisen jälkeen voi tehdä?

  • Mennä baariin?
  • Vetää tiukka juoksutreeni?
  • Eksyä huonoille teille?

Kun huonoista vaihtoehdoista ei halua valita, voi tehdä oikein. Olla piece of work ja unohtaa hetkeksi, kuka oikeastaan on ja tehdä oikein.

Ei kai se ole sen kummempaa. Monet ihmiset tekevät oikein joka päivä eivätkä tee siitä numeroa. Eikä siitä, että pysyttelevät tutussa piirissään. Koska kaikki on siellä hyvin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 153

Bisnestarinoita 153

Kaikki kulkevat tätä kautta

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että kuulet jostakin keskustelusta lauseenpätkän, joka alkaa puskea tähtiä mielesi taivaankanteen? On kyllä, jos olet inhimillinen ihminen. (Ellet ole, miksi lukisit tätäkään enää eteenpäin?)

– … henkilöstö kaipaa käsittelyä…

Isän kädestäkö? Minua kylmäsi: vanha orjatalous saattaa palata milloin tahansa. Uuden ja näyttävän sivistyksen kuori on ohut ja vain sattuma näyttää pitävän sitä koossa. Tämä on bisnesmaailmassa yleisempää kuin luuletkaan. Ja eräänä päivänä heräät sille, ettet tiennyt siitä mitään. Bisneksestä, maailmasta, itsestäsi – mistään. Miltä luulet, että silloin tuntuu? Vaikealta tuntuu kyllä.

Onneksi minulla oli muutakin ajateltavaa. Esimerkiksi: Miten minusta oli tullut tällainen, voittamaton? Ja miten olin onnistunut myymään sen muille niin halvalla, että kaikki halusivat heti ostaa?

Olen lahjakkuuteen taipuvainen, sitä kai se oli.

Elinvuoteni valuvat kuin vesi Vantaan joessa mutta en edelleenkään tiedä, onko minulla aikaa keksiä tätä parempia selityksiä sille mitä olen. Toisaalta: näillä mennään eikä meinata.

Palasin näistä kaikkien hyvinvointia edistävistä itsetutkiskelun maailmoista takaisin deskini ääreen ja yritin miettiä. Sitä, miten IT-osaston erittäin defensiivisen siilon (IT-osaston ydinosaaminen näyttää nykyisin keskittyvän siihen, että he saavat torpattua kaikki digihankkeet, jotta heiltä ei menisi duuni alta) voi houkutella murtumaan niin, että digitalisaatio syöpyy ihmisten tajuntaan ja digiteot ja digikäytännöt seuraavat automaationa.

Jotakin tapahtui: missio, joka hetki sitten näytti aivan impossiblelta, olikin yhtäkkiä edessäni kirkkaana visiona.

Kun ihmisellä on kaikki pyöräilykypärät päässä, olo on lämmin ja hyvä.

Ponkaisin pystyyn ja liitelin esittelemään ideaa vt. toimarille.

-Tiedätkö, miksi tämän maan digitalisaatiot epäonnistuvat?

-No? Vt. nosti laiskasti katseensa minuun, ja kuin sattumalta näin hänen kaula-aukkoonsa. (Monestako tämänkaltaisesta, iloisesta sattumasta sinun päiväsi koostuu? Ja silti et jää toljottamaan vaan olet fokusoitunut kuin Arabikevät?).

-Siksi että organisaatiot eivät osaa oppia muiden virheistä. Jos me saamme kerättyä ja analysoitua kaiken tähän asti julkaistun datan digikokeiluista, meidän etumatkamme kilpailijoihin kasvaa muutaman valovuoden mittaiseksi.

-Paljon sanottu.

-Paljon on myös dataa.

-Ja kuka tämän tekee? Sinä yksinkö?

-Jos saan koota pikku pataljoonani, homma on hoidettu nopeammin kuin Clooney saa pikakahvinsa.

-Paljon luvattu.

Paljon on myös miehiä maailmalla.

Vt. nyökkäsi ja laski tympääntyneenä katseensa näyttöönsä. Se sai hänen karmiininpunaisen huulipunansa näyttämään entistä karmiininpunaisemmalta. Lisäksi hänestä lehahti tuoksu, joka yhdisti inkivääriä ja ullakkoa – voisiko se olla Indian Pleasure?

Sitten tajunnassani räjähti: ”Yess! Lopultakin minulla oli oikeaa tekemistä.”

Pääsisin vaikuttamaan, jättämään bisnesmaailman kuuhun huikean kraaterin, joka todennäköisesti nimettäisiin minun mukaani. Tästä näkevät märkää unta muutkin kuin minä, mutta vain minä, minä yksin selviän tästä kuivin jaloin. Repikää siitä, suckers!

Minusta tulee The Mies, joka teki digihässäkästä digihimmelin. EI! Minä olen se, joka loi digialkuräjähdyksestä digikosmoksen. Visualisoin hetkessä kuvan, jossa erilaiset digiratkaisut kiertävät kuin planeetat säännöllisiä ratojaan ympärilläni.

Olen Aurinkokuningas ja Isä Aurinkoinen yhdessä 2.0.

Viheltelin ja steppailin käytävää pitkin A horse with no namen rytmeissä ja tunsin ihoni sekoavan liitoksistaan. Miten näin pienessä ruumiissa voi asustaa näin suuri sielu?

Kaivoin taskustani salaa painattamani käyntikortin ja hykertelin tyytyväisenä itsekseni:

Vice President of Universum Exports

You know his name.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty