Bisnestarinoita 189

Bisnestarinoita 189

Hyvin huomaavaista

Oletko koskaan puraissut banaania niin, että siitä on irronnut kaksi kertaa suurempi pala kuin toivoit? Hetkeen et tiedä, mitä sillä lopulla tekisit. Tungetko vaan kaiken kuitenkin suuhusi? Puraisetko sen kahtia ja yrität saada loput pysymään entisellä paikallaan vai otatko sen sormiesi väliin kunnes olet saanut syötyä suusi tyhjäksi ja syöt vasta sitten loput?

Suurin osa ihmisistä ei uhraisi hetkeäkään tällaiseen, mieluummin vaikka heittäisi ylimääräisen banaanin palan pois. Ja sitten olen minä, joka jää arpomaan tällaista.

Häpeän olla tällainen.

Ja koska en missään tapauksessa halua kenenkään tietävän, että olen tällainen, salailen asiaa, mikä vie energiani. Samanaikaisesti brändini on selkeä kuin keskikesäinen kurkku. Siinäkin on jotain ihmeellistä, varsinkin kaiken edellä sanotun jälkeen.

Ei meillä turhaan ole tapoja, joilla huomioimme toisiamme. Ja sitten on ihmisiä, jotka eivät välitä vähääkään.

He tulivat vartin myöhässä tapaamiseen, hyvä kun eivät käsi kädessä.

Olivat selvästi panneet juuri. Ihmisestä lähtee sellainen hehku, ainakin jos siinä on ollut edes jotain.

Minua suututti niin, että olisin voinut kaataa neukkarin pöydän heidän syliinsä. Miksi?

  • Siksikö että he veivät kallista aikaani?
  • Siksikö että heillä oli seksiä ja minulla ei?
  • Siksikö että heillä ylipäätään oli elämässä jotakin ja minulla ei?

Vaikea tietää. Jos kaikki on totta?

Yhtäkkiä oivalsin, että tällainen adrenaliinisuihku korvaa energiamenetykseni. Vaikka rakkaus on kai aika hyvä juttu, viha on niin nopea ja tehokas, että sillä saa hyvin tuloksia aikaiseksi. Viha on bisneksen kunkku.

Ja minä sanon: pankaa vaan, ei se minua haittaa. Päinvastoin.

Sitten päästiin palaverin asiaan: kehittämiseen.

-Eli te haluatte laajentaa yritystänne, jossa teillä on tällä hetkellä 30 työntekijää teidän kahden lisäksi, onko tämä näin?

-Kyllä.

-Ja tarvitsette apua uuden strategian tekemiseen, niinhän?

-Kyllä.

-Mikä saa teidät uskomaan yritykseenne?

-Meillä on erittäin hyvä tuote, ihmiset rakastavat sitä eikä meillä ole markkinointibudjettia ollenkaan. Tämä lentää.

Mieleeni tuli kantrirenkutus jostain leffasta

Funny how falling feels like flying – for a little while.

Tiesin jo tässä vaiheessa, että epäilykseni osoittautuisivat oikeiksi.

Miksi nainen vaikenisi ja antaisi vain miehen puhua, jos kaikki olisi hyvin?

  • Koska nainen vaietkoon bisnesneuvotteluissa?
  • Koska heidän suhteessaan mies edustaa ja nainen tekee kaiken ajatustyön?
  • Koska heidän keskinäiset asenteensa ovat 50-luvulta?

Vai:

  • Koska heidän bisneksellään ei ole tulevaisuutta?

Minusta olisi voinut tulla dekkari. Mutta koska

  • Ne saavat huonoa liksaa.
  • Populaarikulttuuri on liioitellut heidän työnsä hohdokkuutta. (Todellisuudessa heidän hommansa on vielä tylsempää kuin peruskonsultin.)
  • Olen liian hyvä jo tähänkin työhön. Nauraisin ja itkisin vain päivät pitkät, jos joutuisin vielä nykyistä enemmän kaivelemaan ihmisten motiiveja.

on minunkin parempi pysyä hyväksi havaitsemallani uralla.

Eli mitä tehdä näiden kahden bisnesvauvan kanssa: Sanoako suoraan, miten asiat ovat, ja saada rehellisyydestä palkinnoksi ikuisen asiakassuhteen? Vai venkoillako, jotta tekisi edes jonkinlaisen tilin? Ollako sanomatta mitään ja olla avoin kuin runoilija kaiken loppuessa?

Siinä vaihtoehdot, toisissa enemmän poweria kuin pointtia. Koska bisnes on mahdollisuuksien ja mahdollisten koomapotilaiden taidetta.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 173

Bisnestarinoita 173

Kultainen kädenpuristus

Toiminta luo hahmot. Ellemme koskaan tekisi mitään, emme olisi kukaan.

Tätä faktaa olen seurannut kuin sarvikuono vankkureita, katsellut kuin kylmä kuu yöllistä vaeltajaa, ajanut edelläni kuin puna-armeija yksinäistä kreivitärtä.

Bisnes on yksinäistä ja tylsää eikä kukaan tiedä, kumpi näistä on munasolu ja kumpi siittiö. Tätä tietämättömyyttä ei ole pelkästään helppoa vaan myös hauskaa käyttää hyväksi.

Bisnes = helppoa & hauskaa.

Mutta nyt on aika siirtyä askel eteenpäin.

Vaikka minusta tuossa sanonnassa on aina ollut jotakin epäilyttävää. Harva meistä ottaa vain yhtä askelta, parhaat meistä eivät ikinä voisi tyytyä yhteen. Ja ellet ole syntynyt eilen, olet taatusti huomannut, että yhden jälkeen – minkä tahansa yhden – seuraa monta. Niin on elämä rakennettu.

Meidän piti tänään käydä tiimin kanssa arvodialogia. Se sopii näin vuoden alkuun kuin liekitetyn heinäsirkan popsiminen.

Olin päättänyt olla positiivinen, back and forth.

Arvodialogin aloittaminen on yksinkertaista kuin mikä: kirkasta arvot, konkretisoi ja viesti ne.

– Kerätäänpäs tähän vähän arvoja.

-Rakkaus.

-Luottamus.

-Tuli.

-Onko tuli arvo?

-Tässä vaiheessa emme vielä…

-Ilman sisäistä tulta emme saa mitään aikaiseksi! Tuskin edes olemme mitään!

Siinä tuli(!) kirkastettua arvoja. Menimme eteenpäin, koska tuo kuulosti jo konkretisoinnilta ja viestimisenkin haasteet nousivat kirkkaasti näkyviin. Alkukaaoksesta syntyy usein kosmos, siksi itse prosessiin ei tule koskea pitkällä tikullakaan.

-Onko teille jokaiselle selvää, mikä meidän tahtotila on?

-Se on tietenkin kreit!

-Olemme valppaita ja huolellisia.

-Olemme luovia ja innovatiivisia.

-Rakennamme parempaa huomista.

Kyllä! Ihmiset olivat lukeneet sekä meidän strategian että vision ja kaikesta päätelleen sisäistäneet ne. Tuli mieleen kouluajat, jolloin loistin pistokokeissa, joissa edellytettiin yksittäisten käsitteiden osaamista. Elämä on siitä pitäen muuttunut vain helpommaksi: nyt riitti yhden käsitteen osaaminen, koska oli ”menty ihmisiä kohti” eli tiimiydytty. MOT: helppoa ja hauskaa!

-No niin, hienoa! Mikä meidän mymavin (myynti&markkinointi&viestintä) fokus on ensimmäisellä neljänneksellä eli miten autamme asiakasta?

-Entä jos asiakas ei tarvitse apua? Jos se osaa jo?

-Tapahtumat ja videot.

-Koulutukset ja myyntikohtaamiset.

-Yhteisöt ja tapahtumat.

Meillä oli moniosaajia! Olin onnistunut kasvattamaan renessanssi-ihmisiä, joista oli mihin vain kumaran käteni hellässä ohjauksessa. Liikutuin tästä omasta ajatuksestani niin, että jouduin katsomaan hetken ulos kaukana siintävää Rautatieaseman vihreää kupolia ja nieleskelemään kyyneleitäni.

-No niin! No niin! Jos te vielä jaksatte, niin mietitääns tällaista tavalliselle työläiselle vaikeaa mutta teille helppoa asiaa kuin että mihin te tahdotte seuraavaksi kurottaa tältä alustalta, jota meidän yritykseksemme kutsutaan.

-Nappaamaan seuraavan kielletyn hedelmän.

-Vahvan mainepuskurin luominen.

-Kasvattaa markkina-arvoani.

-Viestin ja brändin skaalauttaminen.

Kyllä tämä on vaan niin hienoa, hienoa. Ja kaunista.

Halusin vielä aivan viimeiseksi lopuksi kuulla heidän henkilökohtaisen näkymänsä. Aivan kuten espanjalaisessa baarissa kysytään lukemattomien vino tintojen jälkeen: ¿Algo mas?

-Se on tietenkin luovuuden salat.

-Sisäisen ja ulkoisen asiakkaan tuominen yhteen.

-Johtamisen mieltäminen auttamistehtäväksi.

-Asiakkaan kehityspolku voittavaksi asiakkaaksi.

Ajatella! Seitsemän minuuttia ja me olimme valmiit vuoteen 2018. Tämä oli parempaa kuin miljoonat uudenvuodenlupaukset. Kohonnut olo seuraa voittajaa, inside out.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty