Bisnestarinoita 185

Bisnestarinoita 185

Laulua ja strippausta

Meillä oli – hetken – johtokunnan puheenjohtajana sellainen juureva naisoletettu, joka valituksi tulemisensa jälkeen totesi ykskantaan:

-On kaksi asiaa, joita minä en tee: strippaa ja esitä yksinlaulua.

Spontaani mieleni sisäinen reaktio oli, Vincent Vegan sanoin: that is what you gonna do.

Sillä mitä muuta johtokuntailu on kuin walking the dog. Siis jos cut the crap.

Minä tykkäsin hänestä. Hän oli mittaaja. Se on usein selkeää.

Hänen mittaamisessaan oli luova puoli. Hän mittasi asioita palautteella. Se teki elämästä intensiivisempää, koska hän ei ollut niitä naisia, jotka ulkoistavat palautteen antamista ja vastaanottamista joillekin välineille tai konsulteille.

Tämä sopi minulle, suurimmalle osalle ei. Siksi hän sai lähteä etsimään uusia haasteita (vaikka vanhoissakin olisi ollut riittävästi). Sisäinen asiakastyytyväisyys oli ensimmäisen sadan päivän jälkeen pohjissa. Mutta vielä ei oltu siellä.

Vuorovaikutuksesta oli kyse. Ja sen edistymisestä. Harvoin tapaa todellista zen-mestaria tällä saralla. Pj. itse ei ollut kovin hyvä mutta hän näki asian tärkeänä. (Tällainen ristiriita osaamisen ja tärkeänä pitämisen välillä on joskus todella hyvä, tässä tapauksessa ei.)

Häntä ei tietenkään näkynyt muualla kuin Jokun kokouksissa. Hän oli sillä tavoin etäpuheenjohtaja, että hän pysyi liikkeessä eikä hän ollut tavoitettavissa. Sanoma välittyi näin kaikille: hän on tärkeä.

Kiinnostavin kohta hänen viimeisessä kokouksessaan – siis hetkeä ennen kun hän sai tietää, että nuijan sallittiin irtautua hänen heiluttelustaan – oli kohta

5) Irtipäästäminen.

-Oletteko te luovuttajia

Tällaisella kysymyksellä kannattaa aloittaa. Miksi? Se herättää ja kylvää dynaamisen epäluulon omasta asemasta ja ennen kaikkea sen pysyvyydestä. Keskustelu nousee seuraavalle levelille, koska luonnonvalinta ja eloonjääminen.

-Milloin on oikea hetki luovuttaa? Kun maratonilla ylittää 35 kilometrin rajapyykin ja sattuu sydämestä, sittenkö – jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?

Tulkitsin tämän ansaksi, vaikka se osottautui aidoksi kysymykseksi. Pj. halusi näyttää, että asia on ristiriitainen ja monimutkainen.

Aika vaitonaista väkeä oli tuvassa kyllä tuon avauksen jälkeen.

Mutta usein pakko auttaa. Jokainen sai seuraavaksi peilata puheenjohtajan asettamaa kysymystä oman toimialansa mutta ennen kaikkea oman asenteensa suhteen suhteessa päivittäiseen työintensiivisyyteen. (Sen verran komea sana, että se herätti muutaman nuokkujan. En kuitenkaan nähnyt erityistä pistoa sydämessä väen joukoissa. Oletko muuten huomannut, että tällaisissa laiskanpulskeissa yrityksissä kuten meidän, velttoilijoiden osuus on huomattava?)

Ympäripyöreiden lauseiden kriittinen tarkastelu oli puheenjohtajan valmius. Suomeksi: hän pani meidät niin koville, että muutama napsahti for real.

-Ei tässä ole juuri kuin parantamisen varaa, mutta jos jotain positiivista haluaa nähdä, niin tästähän on vain yksi suunta: ylöspäin.

Katselin siinä vaivihkaa ympärilleni ja jouduin toteamaan, etteivät kyllä nämä toimialajohtajakutaleet olleet oikein tällaiseen tottuneet. Punottavat niskat ja vettyneet silmäkulmat olivat kuin suora leikkaus intensiiviseen mekaaniseen maatalouteen. En minäkään ollut tottunut, mutta pidin silti tätä kaikkea erittäin tervetulleena. Kerrankin edes yritystä tason nostamiseen.

Mutta niinhän se maailmassa tapahtuu: jos tottumusta ei ole, itku ja hammastenkiristys kanavoituvat selän takana siten, että maailma ei varmuudella muutu. Jos tämän suomentaa, niin puheenjohtajan eroa voimakkaasti toivoi 18/20.

Siitä huolimatta, ettei kukaan tiedä, millainen on seuraava pj., onko se parempi ja miltä kannalta. Aikamoisia nämä ihmisalgoritmit näissä päätöksissään siis.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 173

Bisnestarinoita 173

Kultainen kädenpuristus

Toiminta luo hahmot. Ellemme koskaan tekisi mitään, emme olisi kukaan.

Tätä faktaa olen seurannut kuin sarvikuono vankkureita, katsellut kuin kylmä kuu yöllistä vaeltajaa, ajanut edelläni kuin puna-armeija yksinäistä kreivitärtä.

Bisnes on yksinäistä ja tylsää eikä kukaan tiedä, kumpi näistä on munasolu ja kumpi siittiö. Tätä tietämättömyyttä ei ole pelkästään helppoa vaan myös hauskaa käyttää hyväksi.

Bisnes = helppoa & hauskaa.

Mutta nyt on aika siirtyä askel eteenpäin.

Vaikka minusta tuossa sanonnassa on aina ollut jotakin epäilyttävää. Harva meistä ottaa vain yhtä askelta, parhaat meistä eivät ikinä voisi tyytyä yhteen. Ja ellet ole syntynyt eilen, olet taatusti huomannut, että yhden jälkeen – minkä tahansa yhden – seuraa monta. Niin on elämä rakennettu.

Meidän piti tänään käydä tiimin kanssa arvodialogia. Se sopii näin vuoden alkuun kuin liekitetyn heinäsirkan popsiminen.

Olin päättänyt olla positiivinen, back and forth.

Arvodialogin aloittaminen on yksinkertaista kuin mikä: kirkasta arvot, konkretisoi ja viesti ne.

– Kerätäänpäs tähän vähän arvoja.

-Rakkaus.

-Luottamus.

-Tuli.

-Onko tuli arvo?

-Tässä vaiheessa emme vielä…

-Ilman sisäistä tulta emme saa mitään aikaiseksi! Tuskin edes olemme mitään!

Siinä tuli(!) kirkastettua arvoja. Menimme eteenpäin, koska tuo kuulosti jo konkretisoinnilta ja viestimisenkin haasteet nousivat kirkkaasti näkyviin. Alkukaaoksesta syntyy usein kosmos, siksi itse prosessiin ei tule koskea pitkällä tikullakaan.

-Onko teille jokaiselle selvää, mikä meidän tahtotila on?

-Se on tietenkin kreit!

-Olemme valppaita ja huolellisia.

-Olemme luovia ja innovatiivisia.

-Rakennamme parempaa huomista.

Kyllä! Ihmiset olivat lukeneet sekä meidän strategian että vision ja kaikesta päätelleen sisäistäneet ne. Tuli mieleen kouluajat, jolloin loistin pistokokeissa, joissa edellytettiin yksittäisten käsitteiden osaamista. Elämä on siitä pitäen muuttunut vain helpommaksi: nyt riitti yhden käsitteen osaaminen, koska oli ”menty ihmisiä kohti” eli tiimiydytty. MOT: helppoa ja hauskaa!

-No niin, hienoa! Mikä meidän mymavin (myynti&markkinointi&viestintä) fokus on ensimmäisellä neljänneksellä eli miten autamme asiakasta?

-Entä jos asiakas ei tarvitse apua? Jos se osaa jo?

-Tapahtumat ja videot.

-Koulutukset ja myyntikohtaamiset.

-Yhteisöt ja tapahtumat.

Meillä oli moniosaajia! Olin onnistunut kasvattamaan renessanssi-ihmisiä, joista oli mihin vain kumaran käteni hellässä ohjauksessa. Liikutuin tästä omasta ajatuksestani niin, että jouduin katsomaan hetken ulos kaukana siintävää Rautatieaseman vihreää kupolia ja nieleskelemään kyyneleitäni.

-No niin! No niin! Jos te vielä jaksatte, niin mietitääns tällaista tavalliselle työläiselle vaikeaa mutta teille helppoa asiaa kuin että mihin te tahdotte seuraavaksi kurottaa tältä alustalta, jota meidän yritykseksemme kutsutaan.

-Nappaamaan seuraavan kielletyn hedelmän.

-Vahvan mainepuskurin luominen.

-Kasvattaa markkina-arvoani.

-Viestin ja brändin skaalauttaminen.

Kyllä tämä on vaan niin hienoa, hienoa. Ja kaunista.

Halusin vielä aivan viimeiseksi lopuksi kuulla heidän henkilökohtaisen näkymänsä. Aivan kuten espanjalaisessa baarissa kysytään lukemattomien vino tintojen jälkeen: ¿Algo mas?

-Se on tietenkin luovuuden salat.

-Sisäisen ja ulkoisen asiakkaan tuominen yhteen.

-Johtamisen mieltäminen auttamistehtäväksi.

-Asiakkaan kehityspolku voittavaksi asiakkaaksi.

Ajatella! Seitsemän minuuttia ja me olimme valmiit vuoteen 2018. Tämä oli parempaa kuin miljoonat uudenvuodenlupaukset. Kohonnut olo seuraa voittajaa, inside out.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty