Aika paha

Tiedätkö, miksi puhe on halpaa? Siksi että tarjonta ylittää rajusti kysynnän.

Eli samasta syystä kuin armeija ei tee virheitä.

Kenenkään ei pitäisi joutua miettimään tällaisia. Siksi me teemme töitä: jotta unohtaisimme. Toinen (yhä yleisempi) vaihtoehto työnteolle on usein se, että joku, joka ei ole tehnyt päivääkään oikeita(?) töitä, keksii hyvän idean ja levittää sen omavoimaisesti siihen osaan organisaatiota, johon hänen kiilusilmänsä katseet ensimmäisenä osuvat.

Tänään oli kyse siitä, että kaikkien meidän Special Forcesta piti brändätä itsemme ja samalla luoda täysivaltaista omistajuutta hypermediassa. Hiljaa kysyimme mielissämme, eikö vähempikin riittäisi, mutta ei tyhjyys vastannut. Ihmisyys ei ole kauppatavara, ja universumi odottaa suunvuoroaan.

-Oman osaamisen näkyväksi tekeminen on mahdollisuus!

Oletko koskaan miettinyt, miksi kaikki nämä puheet alkavat aina alkeista? Näyttääkö yleisö brändikkään silmin alkeelliselta? Vai onko se vain hänen tapansa osoittaa tahto valtaan?

-Se on systemaattisesti oman ammatillisen statuksen kehittämistä, se on kanavavalintoja, viestien pohdintaa ja ajoittamista, se on hiotumpia särmiä persoonassa ja valikoima toimintatapoja ja työkaluja, joilla pyrimme viemään ammatillista elämäämme tiettyyn suuntaan. Ja huomaa: tarttumapintaa edellytetään nyt yrityksiltä, ei vain ihmisiltä.

Elikkä, elikkä.

Ihminen on sakeasti nyt yritys ja päinvastoin. Jollekin tämä kelpasi kuin lautasellinen lettuja, vaikka oikeasti juuri nyt pää on pidettävä viileänä kuin kylmälaboratorio.

Mutta nuo ihailevat katseet omiin slaideihin – mitä se on? Se on sitä, että palkitsee itsensä itsensä jakamisesta. Melko käpertyvää, vaikkei minulta mitään kysyttykään.

-Muistakaa sisältöinventaario! Ostopersoonat ja relevantit demograafiset tekijät kyllä seuraavat!

Ehdin jo kysyä itseltäni, mihin katosi se sopimus, ettei rimaa nosteta katon läpi, vaikka mitä tulisi. Että jossain kohtaa riittää.

-Sinä riität, kunhan levität siipesi! Anna kutsumuksesi näkyä.

Siinä se tuli. Jo oli aikakin, vaikkei sillä ole enää väliä.

Tässä kohtaa minun oli poistuttava. Excuse.

Minne: pois.

Joskus se vaan on kaikkien edun mukaista.

Katsoin taivaalle. Mitä oikein odotin näkeväni?

Tiedätkö, mitä tämä kaikki on? Tämä on lopun alkua, tämä on se liukumäki, josta leikki on kaukana.

Pakko kysyä

• Miksi kaikki 12 kynää putosivat käsistä yhtä aikaa?
• Miten nurkissa roikkuvat hämähäkinverkot näyttävät punaisilta?
• Miksi valokuvista päät on leikattu pois?

Mutta ennen kaikkea

• What happened all the fun in the world? (miksen pidä itsestäni?)

Kun istuu kiltisti neukkarissa silloin kun täytyy, selviää tästä.

Se on rutiini ilman poikkeuksia, sille pysyy uskollisena ja sitä arvostetaan. Mutta tärkeintä on, että tämä estää hairahtumisen. Ja sen kaikki vakavat seuraamukset.

Nyt istun tässä ja tajuan, että tällainen on vaarallisempaa kuin käki kellossa. Lasit edessä tyhjenevät, aika sanoo tik-tak eikä kairos taida olla minun jumalani.

Ne eivät anna minulle potkuja. Tämä ei ole toiveajattelua, minä tiedän. En siis voi ulkoistaa vastuutani. Minun on kuoltava tai lähdettävä. Jos olisin kotona, Luger olisi pöydällä valmiina syöksemään kidastaan vielä ne seitsemän muuta luotia sen jälkeen kun kaadun viimeiseen hengenvetooni parketille. Eikä ole ketään, joka ottaisi minut vastaan.

Huomaatko? Tämän takia neukkarissa istutaan. Tärkeintä ei ole saada jotakin aikaiseksi vaan estää tällaista tapahtumasta. Jos tämä on se joki, josta ei ole paluuta, joudun myöntämään, että myös minun elämäni filmattiin studiossa. Nou Marilyn.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty