Hyvin huomaavaista

Oletko koskaan puraissut banaania niin, että siitä on irronnut kaksi kertaa suurempi pala kuin toivoit? Hetkeen et tiedä, mitä sillä lopulla tekisit. Tungetko vaan kaiken kuitenkin suuhusi? Puraisetko sen kahtia ja yrität saada loput pysymään entisellä paikallaan vai otatko sen sormiesi väliin kunnes olet saanut syötyä suusi tyhjäksi ja syöt vasta sitten loput?

Suurin osa ihmisistä ei uhraisi hetkeäkään tällaiseen, mieluummin vaikka heittäisi ylimääräisen banaanin palan pois. Ja sitten olen minä, joka jää arpomaan tällaista.

Häpeän olla tällainen.

Ja koska en missään tapauksessa halua kenenkään tietävän, että olen tällainen, salailen asiaa, mikä vie energiani. Samanaikaisesti brändini on selkeä kuin keskikesäinen kurkku. Siinäkin on jotain ihmeellistä, varsinkin kaiken edellä sanotun jälkeen.

Ei meillä turhaan ole tapoja, joilla huomioimme toisiamme. Ja sitten on ihmisiä, jotka eivät välitä vähääkään.

He tulivat vartin myöhässä tapaamiseen, hyvä kun eivät käsi kädessä.

Olivat selvästi panneet juuri. Ihmisestä lähtee sellainen hehku, ainakin jos siinä on ollut edes jotain.

Minua suututti niin, että olisin voinut kaataa neukkarin pöydän heidän syliinsä. Miksi?

• Siksikö että he veivät kallista aikaani?
• Siksikö että heillä oli seksiä ja minulla ei?
• Siksikö että heillä ylipäätään oli elämässä jotakin ja minulla ei?

Vaikea tietää. Jos kaikki on totta?

Yhtäkkiä oivalsin, että tällainen adrenaliinisuihku korvaa energiamenetykseni. Vaikka rakkaus on kai aika hyvä juttu, viha on niin nopea ja tehokas, että sillä saa hyvin tuloksia aikaiseksi. Viha on bisneksen kunkku.

Ja minä sanon: pankaa vaan, ei se minua haittaa. Päinvastoin.

Sitten päästiin palaverin asiaan: kehittämiseen.

-Eli te haluatte laajentaa yritystänne, jossa teillä on tällä hetkellä 30 työntekijää teidän kahden lisäksi, onko tämä näin?

-Kyllä.

-Ja tarvitsette apua uuden strategian tekemiseen, niinhän?

-Kyllä.

-Mikä saa teidät uskomaan yritykseenne?

-Meillä on erittäin hyvä tuote, ihmiset rakastavat sitä eikä meillä ole markkinointibudjettia ollenkaan. Tämä lentää.

Mieleeni tuli kantrirenkutus jostain leffasta

Funny how falling feels like flying – for a little while.

Tiesin jo tässä vaiheessa, että epäilykseni osoittautuisivat oikeiksi.

Miksi nainen vaikenisi ja antaisi vain miehen puhua, jos kaikki olisi hyvin?

• Koska nainen vaietkoon bisnesneuvotteluissa?
• Koska heidän suhteessaan mies edustaa ja nainen tekee kaiken ajatustyön?
• Koska heidän keskinäiset asenteensa ovat 50-luvulta?

Vai:

• Koska heidän bisneksellään ei ole tulevaisuutta?

Minusta olisi voinut tulla dekkari. Mutta koska

• Ne saavat huonoa liksaa.
• Populaarikulttuuri on liioitellut heidän työnsä hohdokkuutta. (Todellisuudessa heidän hommansa on vielä tylsempää kuin peruskonsultin.)
• Olen liian hyvä jo tähänkin työhön. Nauraisin ja itkisin vain päivät pitkät, jos joutuisin vielä nykyistä enemmän kaivelemaan ihmisten motiiveja.

on minunkin parempi pysyä hyväksi havaitsemallani uralla.

Eli mitä tehdä näiden kahden bisnesvauvan kanssa: Sanoako suoraan, miten asiat ovat, ja saada rehellisyydestä palkinnoksi ikuisen asiakassuhteen? Vai venkoillako, jotta tekisi edes jonkinlaisen tilin? Ollako sanomatta mitään ja olla avoin kuin runoilija kaiken loppuessa?

Siinä vaihtoehdot, toisissa enemmän poweria kuin pointtia. Koska bisnes on mahdollisuuksien ja mahdollisten koomapotilaiden taidetta.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty