Tuuheet puheet

Alussa saattoi olla sana, mutta epämääräinen tunne seurasi sitä heti.

Kyllähän jokainen tajuaa, että edellinen kuulostaa komeammalta, aivan jämäkämmältä kuin jälkimmäinen. Luulen, että osittain näiden jyhkeiden lauseiden & lausahduksien syytä on se, että jokapäiväinen elämä on tuudittautumista siihen illusioon, että sanoilla on

• Todellista merkitystä
• Runsaasti totuusarvoa
• Kuu taivaalta

Luulen, että liian moni asia ei kestä päivänvaloa.

Huomaan, että luulen paljon. Minua se ei haittaa vaikka olenkin sitten yhtä hauska kuin laskuhumala.

Kello on vasta kymmenen. Aamulla.

Ja minä herään tähän kuumottavaan kysymykseen: minne olin menossa, kun olin alle 30?

En muista enää. Mutta se ei ole pahinta. Pahinta on se, etten ole muistanut koko asiaa näihin vuosikymmeniin vaikka olisi ollut hyvä.

Nämä ovat kylmän herätyksen hetkiä. Nämä:

-Joko toit listan tavoitteistasi seuraavaan kvartaaliin? Ja keinoista niiden saavuttamiseksi?

En. Huomaatko, että tuossa on selvä ristiriita: elämästäni olisi tullut parempaa, jos olisin edes jotenkin pysynyt suunnassa. Mutta sen sijaan minun pitäisi olla pelleilemässä tässä jonkun shitty plänin kanssa koskien tulevaisuuttani.

Jos suostun tähän, lakkaan olemasta. No, ehkä en. Mutta tässä kalman haju on. Tässä elämässä.

Sen sijaan alan puhua.

-Minulla ei ole listaa.

-Ja miksi ei?

-Koska kaikki listat ovat syvältä. Ovat aina olleet.

-Jos minä pyydän listan, sinäkin teet listan. Niin kuin kaikki muutkin.

Tuollaisia sanoja ei kenenkään kannattaisi sanoa minulle.

Minun on aina ollut vaikeaa tehdä töitä kenellekään ja se on varmuudella ominaisuus, joka ei tästä miksikään muutu. Yhtä vähän kuin se, että olen aina halunnut nukkua yksin ja levittää raajani kuin laskuvarjohyppääjä. Olen parhaimmillani silloin, kun ympärilläni on runsaasti tilaa (ja/tai ihmiset pysyttelevät kaukana minusta). Lisäksi arvostan tilaa melkein yhtä paljon kuin vapauttani.

Vai onko vain niin, että en kuuntele, koska haluan muiden olevan sellaisia kuin haluan.

Milloin todellisuudestani tuli pakoa todellisuudesta?

Tiedän, että täällä on ihmisiä, jotka ankarina olisivat valmiit odottamaan minulta anteeksipyyntöä tai ainakin pahoittelua. En minä ole sellainen vaan tällainen:

-Jos pystyt perustelemaan yhdelläkin syyllä, mihin kukaan tarvitsee listaani, saat listan.

-Elämää eletään vain eteenpäin. Siinä sinulle perustelua.

-Ei perustelu. Jos elämää oikeasti täällä elettäisiin eteenpäin, kukaan ei kaipaisi ainuttakaan listaa. Lisäksi noiden listojen tekeminen muistuttaa kaksivuotiaan syntymäpäiviä: kuka oikeasti välittää paitsi se kaksivuotias?

Tätä selkeämpää viittausta en olisi voinut enää keksiä mokoman listoittajan älyllis-emotionaaliseen tilaan. Ja juuri siksi hän ei tajunnut eikä osannut lopettaa.

-Tiesitkö, että kun mies astuu huoneeseen, hän kuljettaa koko elämänsä mukanaan?

-Sou?

-Sitä, ettet sinä pääset tavoitteitasi ja niihin liittyviä velvoitteita pakoon, vaikka kuinka venkoilisit listojen tekemistä vastaan.

Kuinka vähän hän tiesi!

Minä pääsen pakoon mitä tahansa, jos vain haluan. Sitä on tuollaisten itikoiden vaikeaa tajuta, vaikka se voisi olla yhtä ilmiselvää kuin ilmiliekki. Siksi tuollaiset tyypit tuhoutuvat. Eivät siksi että he syöksyisivät liekkeihin – sitä he eivät uskalla – vaan siksi, että he saavat haluamansa.

Paitsi nyt. Koska vastustaminen on tällä hetkellä ainut asia, joka saa minut tuntemaan, että olen elossa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty