Bisnestarinoita 119

Bisnestarinoita 119

Matala

Vt. toimari oli saanut itsensä vauhtiin kuin kesän lapsi.

-Tästä hetkestä lähtien me olemme matala organisaatio! Ei enää keskijohtoa! Ei enää esimiehiä! Tietenkin kaikki voivat edelleen tulla kysymään minulta asioita. Mutta toivon kyllä jokaisen sielun puolesta, ettei kukaan ryhtyisi mihinkään sellaiseen…

Me uskoimme häntä tietenkin. Miksi emme olisi?

Mutta ”me” ei koskaan ole kaikki eikä pidä ollakaan. Aina on joku, joka ei kuulu meihin. Eikä haluakaan kuulua. Joskus se on ihan fiksua ja firman kannalta välttämätöntä, toisinaan taas typerää egon kekkalointia ja veneen keikuttamista. Tällä kertaa itse itsensä uhriksi teki mies, jolla oli neonvihreä kuulakärkikynä lyhythihaisen ruutupaitansa rintataskussa. Jolla ei lähtökohtaisesti ollut mitään mahdollisuuksia kokovalkoiseen kesämekkoon pukeutuneelle vt:lle. Mutta joskus ruutupaitamiehet ovat sitkeitä.

-Millaisella aikataululla tämä tapahtuu?

-Tyyliin saman tien. Kaikki monon kuvaa katselevat saavat lähtöpäkitsin. Jäljelle jäävät saavat pikaisen uudelleenkoulutuksen itseohjautuvuuteen ja itseorganisoituvuuteen.

-Ja ajattelit, että saman tien muutos rullaamaan?

-No kyllä! Miksei? Ja todellakin miksei! Toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, eikä ainakaan minulla ole mitään halua katsoa meitä byrokraattisena organisaationa. Nyt otetaan jokaisen resurssit oikeasti käyttöön!

Kuulosti juuri niin järkevältä kuin käytännössä oli tyhmää.

Ei oikein taivu ihmisluonto organisaatioluonnon edessä. Mutta vt. oli vauhdissa.

-Johdon näkökulmasta toiminta on ollut ennustettavaa ja kontrolloitua, mutta olemme samalla unohtaneet tärkeimmän: sen, miten työntekijät kukoistavat ja kehittävät toimintaa eteenpäin. Ellemme toimi saman tien, hidasliikkeisyytemme koituu tuhoksemme ja kohta olemme Gozillana hautuumaalla.

-Tarkoittaako tämä todellakin sitä, ettei päätöksille tarvitse käydä hakemassa hyväksyntää keneltäkään?

-Kyllä, sitä se juurikin tarkoittaa!

-Eli me toivotamme kokeilukulttuurin avosylin tervetulleeksi taloon?

-Jotakin siihen suuntaan…

Huomasin ja huomasimme, että vt. epäröi. Oliko hän tulossa tolkkuihinsa? Ehkä tämä ei sittenkään ollut niin hyvä idea? Oliko kokeilu-sana sittenkin niin radikaalia, että siitä tulivat mieleen vain Neuvostotasavaltojen alkuajat tai peräti NEP-kausi?

Mutta sitten ahneus voitti.

-Globaali, verkottoitunut talous ja nopean tiedonkulun toimintaympäristö pakottavat meidät tähän! Olemme eläneet liian pitkään muuttumattoman toimintaympäristön logiikan mukaan, jossa olemme saaneet hioa prosessejamme loppuun asti. Täysi ihme että olemme vielä elossa!

-Kerro meille vielä, miten ihmiset saadaan mukaan tähän muutokseen, varsinkin tällaisella vauhdilla?

Ihmiset, siis me?

Ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen mietin, että olenko enää asemassa, jossa voin vain myhäillen katsoa, kun toiset kärvistelevät ja sillä välin saan huomaavaisesti paimentaa heitä tarvitsematta itse muuttaa mitään.

Sisäinen motivaatio on tietenkin a ja o! Ja kulttuuri – se on kaiken keskiössä!

-Varmistan vielä: tarkoittaako tämä kaikki todellakin sitä, että liiketoimintavastuu ja päätäntävalta jaetaan koko henkilökunnalle?

Näin vt:n ylähuulen kiristyvän. Hän vihasi kaikenlaisia varmistelijoita, koska oli itse sellainen. Siksi tämä takinkääntö oli yhtä yllättävä kuin mehukaskin. Tunsin vanhoissa luissani, että muutos oli menossa niin vahvasti sössönsööhön ja että paikkani auringossa eli pyramidin huipulla alkoi näyttää todennäköisemmältä kuin vielä koskaan.

Miten se vanha kunnon Adenauer aikoinaan valtaan päästyään lohkaisi: ”Ei kokeiluille!”

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 110

Bisnestarinoita 110

Suurta erillisyyttä

Miksei minusta tullut kirjailijaa, koska silloin minulla olisi kotiläksyjä loppuelämäksi? Kaipasin elämääni sisältöjä, merkityksiä ja tarkoituksia. Kaipasin paljon. Niin paljon.

Juuri silloin asiakas soitti. Poikkeuksellisesti vastasin.

-Meillä on ongelma, kuulin jonkun huohottavan puhelimeen. Sitten tunnistin soittajan äänen.

-Kerro lisää.

-Tule tänne niin kerron. Nyt heti!

Kuulin huohotuksen vielä korvissani, kun otin takkini tuolin selkämykseltä ja lähdin. Tällaisia äkkilähtöjä ei tapahtunut minulle usein.

Mikä saa ihmisen liikkeelle?

Toimari, pitkä tumma nainen, oli minua vastassa onnettoman näköisenä. Jätesäkin kokoiset pussit silmien alla, rinsikoiden olkaimet ristissä (joku Uusi Juttu?) ja ranka kuin Pisan torni. Lean in!

-Mikä tematiikka? katselin toimaria kuin hai laivaa.

Kulttuuri tapahtuu, kun johto ei katsele, hän vastasi katsellen jonnekin kaukaisuuteen. Vastasin samalla mitalla.

Kulttuurin saa vaihdettua yt:illä peloksi tai vaihtamalla johtoryhmän ja hallituksen.

-Mutta jos kultuuri on väärä! Vaihdellaanko mittareita, jotta saadaan tilanne näyttämään hyvältä?!

Kulttuuria pitää myös johtaa! lähdin huutamaan kilpaa hänen kanssaan kunnes rauhotuin. – Mikä sinua vaivaa? Ennen olit tiikeri ja nykyisin… hanhi.

En tiedä, mitä väliä sanoillani voisi olla. Tietenkin halusin auttaa, mutta toisaalta voisin yhtä hyvin kuolla, koska olin jo ehtinyt elää. Olinko yhtään parempi kuin hän? Hänen hiuspehkonsa oli näkökulmasta riippuen eläväinen tai sekaisin. Hetkeen en ollut varma, tulisiko tästä vielä hyvä. Ja hän vain aukoi suutaan.

-Jokaisella organisaatiolla on kriittinen jäätymispiste kun se kasvaa isoksi. Kun se kasvaa yli sen pisteen, järkevät tai pienetkin asiat voivat mennä tosi hankaliksi ja vaikeaksi.

-Sano nyt herranjumala, mistä on kyse!

Viimein hän oli valmis kakaisemaan.

-Minulla on suhde meidän CDO:n kanssa. Kaikki tietää.

-Mitä väliä. Lentäköön ensimmäinen kivi. Kuka vielä uskoo rakkauden rajoittamiseen?

-Hän on nainen…

-Niin olet sinäkin.

-… ja edessäpäin ollaan niin suvaitsevaisia, mutta takanapäin lyödään ja kieltäydytään tekemästä bisnestä yhdessä. Ollaan surullisia ja pysähtyneitä

Kun hän sanoi noin, hänen naamansa näytti aivan Helena Haavistolta. Minun täytyi olla Keijo Komppa. Aivan, tämä ei enää ollut konsultointia vaan Naapurilähiö.

-Tuossa ei taida vielä olla kaikki?

-Ei olekaan…

Miksi ihmisten kanssa keskusteleminen on mennyt niin vaikeaksi? Siksikö että elo on vaikeaa vai siksi asiat vaikeampia kuin koskaan? Vai koska on pakko puhua asioista jonkun kanssa vaikkei haluaisi eikä osaisi?

-No, sanotko vai pitääkö arvata?

-Arvaa mieluummin…

Johtiko tuo ihminen vielä hetki sitten 900 miljoonan euron vaihtoa tekevää pörssiyhtiötä?

-Oukei: olet hurahtanut 8-osaiseen polkuun.

-MISTÄ TIESIT??!

Kannattaa kysyä miehiltä, jotka tietävät.

Asioilla on tapana järjestyä, totesin mieleni itsetyytyväisyydessä. Antaa tuulen kukkia.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty