Bisnestarinoita 157

Bisnestarinoita 157

Ei unta ennen bisnespäivällistä

On niin monenlaisia avauslauseita. Tässä yksi.

-Anna kun kerron sinulle jotain avioliitostani.

Jos tuo tapahtuisi deskin ääressä, seuraukset olisivat arvaamattomat. Kun se tapahtuu viinilasin äärellä, seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Maagisuus kuuluu elämään. Ajattelin, että hän jatkaa jollakin sellaisella kuin ”Yksiavioisuus on porvarien salaliitto.”

-Yksiavioisuus on porvarien salaliitto.

Voisi luulla, että keskustelu on sillä selvä, ja minä intuitioni laajentumisesta sekaisin. Mutta ei se niin mene. Keskustelu jatkuu. Kuten elämä.

Irene on vanha kollegani. (Vai mitä pitäisi sanoa ihmisestä, jota on ensimmäisestä päivästä lähtien siirrelty osastosta ja työtehtävästä toiseen?) Hänellä oli niin upeat olkapäät ja käsivarret, että hän piti aina hihattomia mekkoja. Olkapäissa oli pisamia, ne olivat viehättäviä. Hän tiesi sen. Mutta ei se haittaa. Ei intohimoa voi sammuttaa, laittaa vain pois päältä.

Niin kuin sillä olisi merkitystä. Vaan millä on?

Hän nosti katseensa, ja näin siinä vanhan kiinalaisen naisen.

-U wanna talk business, let’s talk business!

Hän oli aina ollut tuollainen, äkkikäänteitä ja vatsanväänteitä. Mietin, millainen hän on esinaisena ja minua alkoi kuristaa välittömästi. Siksi olin tyytyväinen aina, kun tapaamisemme oli ohi ja tiesin, että seuraavaan kertaan olisi aikaa. Pitkään luulin, että hän oli sellainen. Vielä pidempään luulin, että minä vain olin tällainen. Mutta sitten minulle selvisi, että maailma on tällainen. Arvaamaton, hyvin epämääräinen – et edes tiedä, millaisessa asennossa mielesi on, kun seuraavana aamuna heräät. Jos heräät.

Vaan mikäs siinä sitten.

Joku amerikkalainen bisnesguru lausui taannoin tuhanteen kertaan kierrätettyä materiaalia syvällä rintaäänellään: honesty is the best policy. Mietin Irenen viinilasin reunaan tarttunutta sinertävää huulipunaa katsellessani, että toimisiko tämä syvä totuus nykyisin paremmin kuin silloin, kun jouduin antamaan hänelle rakentavaa palautetta ja hän reagoi tuhannen tulimmaista.

Havahduin kun suuni jo kävi.

-Mitäs sulla mielessä bisneksestä?

-No esimerkiks sitä, että sä voisit järkätä mulle paremman postin. Koska sä voit. Eli säästä mut siltä, et se ei jotenki ois sun kädissä.

Viisaasti vaikenin. Koska

  • Hän ei kuitenkaan tajuaisi
  • Olisin haaskan osassa seuraavat vuodet
  • Sanat naarmuttavat ikävästi kaikkia design-pintoja.

Mutta onhan sitä lopulta jotain sanottava.

-Alkaa noi johtopestit olla aika vähissä, koska koko keskijohto saneerataan vuoden loppuun mennessä.

-Ja sä väität etten oo tarpeeks hyvä ylimpään johtoon.

-No hyvä ja hyvä, ois ehkä vaatinu vähä toisenlaisia valintoja…

-Miten susta tuli tollane kutale? Ihan vaan kaverille kysyn.

Kun kävelin kotiin, mietin olisiko hän onnellisempi, jos hän ei tietäisi, että hänen olkapäänsä ovat upeat.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 119

Bisnestarinoita 119

Matala

Vt. toimari oli saanut itsensä vauhtiin kuin kesän lapsi.

-Tästä hetkestä lähtien me olemme matala organisaatio! Ei enää keskijohtoa! Ei enää esimiehiä! Tietenkin kaikki voivat edelleen tulla kysymään minulta asioita. Mutta toivon kyllä jokaisen sielun puolesta, ettei kukaan ryhtyisi mihinkään sellaiseen…

Me uskoimme häntä tietenkin. Miksi emme olisi?

Mutta ”me” ei koskaan ole kaikki eikä pidä ollakaan. Aina on joku, joka ei kuulu meihin. Eikä haluakaan kuulua. Joskus se on ihan fiksua ja firman kannalta välttämätöntä, toisinaan taas typerää egon kekkalointia ja veneen keikuttamista. Tällä kertaa itse itsensä uhriksi teki mies, jolla oli neonvihreä kuulakärkikynä lyhythihaisen ruutupaitansa rintataskussa. Jolla ei lähtökohtaisesti ollut mitään mahdollisuuksia kokovalkoiseen kesämekkoon pukeutuneelle vt:lle. Mutta joskus ruutupaitamiehet ovat sitkeitä.

-Millaisella aikataululla tämä tapahtuu?

-Tyyliin saman tien. Kaikki monon kuvaa katselevat saavat lähtöpäkitsin. Jäljelle jäävät saavat pikaisen uudelleenkoulutuksen itseohjautuvuuteen ja itseorganisoituvuuteen.

-Ja ajattelit, että saman tien muutos rullaamaan?

-No kyllä! Miksei? Ja todellakin miksei! Toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, eikä ainakaan minulla ole mitään halua katsoa meitä byrokraattisena organisaationa. Nyt otetaan jokaisen resurssit oikeasti käyttöön!

Kuulosti juuri niin järkevältä kuin käytännössä oli tyhmää.

Ei oikein taivu ihmisluonto organisaatioluonnon edessä. Mutta vt. oli vauhdissa.

-Johdon näkökulmasta toiminta on ollut ennustettavaa ja kontrolloitua, mutta olemme samalla unohtaneet tärkeimmän: sen, miten työntekijät kukoistavat ja kehittävät toimintaa eteenpäin. Ellemme toimi saman tien, hidasliikkeisyytemme koituu tuhoksemme ja kohta olemme Gozillana hautuumaalla.

-Tarkoittaako tämä todellakin sitä, ettei päätöksille tarvitse käydä hakemassa hyväksyntää keneltäkään?

-Kyllä, sitä se juurikin tarkoittaa!

-Eli me toivotamme kokeilukulttuurin avosylin tervetulleeksi taloon?

-Jotakin siihen suuntaan…

Huomasin ja huomasimme, että vt. epäröi. Oliko hän tulossa tolkkuihinsa? Ehkä tämä ei sittenkään ollut niin hyvä idea? Oliko kokeilu-sana sittenkin niin radikaalia, että siitä tulivat mieleen vain Neuvostotasavaltojen alkuajat tai peräti NEP-kausi?

Mutta sitten ahneus voitti.

-Globaali, verkottoitunut talous ja nopean tiedonkulun toimintaympäristö pakottavat meidät tähän! Olemme eläneet liian pitkään muuttumattoman toimintaympäristön logiikan mukaan, jossa olemme saaneet hioa prosessejamme loppuun asti. Täysi ihme että olemme vielä elossa!

-Kerro meille vielä, miten ihmiset saadaan mukaan tähän muutokseen, varsinkin tällaisella vauhdilla?

Ihmiset, siis me?

Ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen mietin, että olenko enää asemassa, jossa voin vain myhäillen katsoa, kun toiset kärvistelevät ja sillä välin saan huomaavaisesti paimentaa heitä tarvitsematta itse muuttaa mitään.

Sisäinen motivaatio on tietenkin a ja o! Ja kulttuuri – se on kaiken keskiössä!

-Varmistan vielä: tarkoittaako tämä kaikki todellakin sitä, että liiketoimintavastuu ja päätäntävalta jaetaan koko henkilökunnalle?

Näin vt:n ylähuulen kiristyvän. Hän vihasi kaikenlaisia varmistelijoita, koska oli itse sellainen. Siksi tämä takinkääntö oli yhtä yllättävä kuin mehukaskin. Tunsin vanhoissa luissani, että muutos oli menossa niin vahvasti sössönsööhön ja että paikkani auringossa eli pyramidin huipulla alkoi näyttää todennäköisemmältä kuin vielä koskaan.

Miten se vanha kunnon Adenauer aikoinaan valtaan päästyään lohkaisi: ”Ei kokeiluille!”

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty