Hääräilyä ja mielistelyä

Pudotan tämän tästä ihan suoraan: mitä olisi sosiaalinen elämä ilman sovinnaista valehtelua päivästä toiseen? Siis vastapainona rehelliselle Olemiselle.

Korporaatioelämä kohottaa tuon valheen toiseen potenssiin.

Bisneselämä neljänteen.

Tästä porvarien verkosta setäni varoitti minua jo silloin, kun olin vielä sen ikäinen, että heiluttelin maton reunalla jalkojani. (Setä ei tiennyt, mitä oli tulossa: kaikki sote-&maakuntakiimailijat ovat yhtä pahoja tai pahempia, kommunismin paskaa edelleen kirnuavista kiilusilmistä puhumattakaan. Sieltä löydät todelliset loiset ja kansanviholliset!)

Ja sanon vielä tämän (ja sitten olen done): bisneselämä = mielikuvituksettomuuden määritelmä.

Kuka oikeasti voi olla onneton tässä ajassa, jossa kaikkea + mahdollisuuksia on otettavaksi ja käytettäväksi? Kun olen päässyt vauhtiin, voin yhtälailla olla sinut kaikkein hienoimpien ja siveettömimpien ajatusteni kanssa.

Ja tähän on tultu: elän maailmassa, jossa ei mikään on kaikki.

Luulen että kaikki täällä ovat väärässä. Minä mukaan lukien.

Eikä siinä ole mitään väärää, mutta silti kaikki on vinommassa kuin Pisan torni.

-Jospa keskityttäisiin hankkimaan asiakkaita.

Siinä sen sanoi. Yhteen lauseeseen kätkettynä ja palaverin viimeiseksi lauseeksi tuo oli hieno koho.

Jos lähtee analysoimaan, mitä täytyy tapahtua ennen kuin asiakashankinta voidaan käynnistää

JA

mitä asiakashankinnasta parhaimmillaan seuraa – siis kaikkinensa – niin kyllä siitä jotain järkevää toiminnan tynkää voi saada aikaiseksi.

Iso JOS.

Mutta miten me olemme harhautuneet niin kauaksi todellisuudesta?

Lähdin kävelemään. Se on sellaista oikeaa elämää. Linnut laulavat, aurinko paistaa ja ihmisiä tulee vastaan. Minä voisin olla onnellinen mutta en ole.

Tuntui, että jotakin tärkeä oli unohdettu. Ikään kuin jätetty huomiotta, vaikka se olisi tärkeää. Tuntuu että tällaista tapahtuu kaiken aikaa.

Jos sinulla ei ole todellista valtaa, viivyttele, unohda, jättäydy. Suomeksi voi sanoa: ajelehdi.

Mutta mitä minä sanon: sanomisella ei ole mitään väliä. Merkitystä. Tarkoitusta.

Jos olisin ihminen, joka osaa käyttää sanoja, pitäisin tätä nykyistä töissä oleilemistani kuin olisin useamman tunnin aikaeron jälkeen makailemassa hikisenä ja väsyneenä hotellihuoneen sängyllä torkkuen, väärään aikaan ja paikassa, jossa en oikeastaan haluaisi olla. Ikkunat ovat auki, kuumuus ei hellitä ja jossakin kymmenen kerrosta alapuolellani kaupungin melu kuulostaa siltä kuin mikään ei voisi tappaa sitä. Sitten noiden kirkonkellojen kumina… Arki on täynnä helposti sivuutettavaa pyhyyttä, joka on kuin koiran unta: pinnallista, lyhytkestoista ja nopealiikkeistä.

On hetkiä, jolloin toivoisin, että elämässä olisi jotakin erityistä, muistettavaa. Ymmärrätkö sinä, mistä minä puhun?

Miksei elämässä ole oikeasti valinnanvaraa? Kun elämästä poistaa kaiken vähänkin taianomaisen, jäljelle jäävät nämä katakombit, joita neukkareiksi kutsutaan. Joita tosiuskovaisten sijaan asuttavat nämä haamut, jotka jaksavat uskotella, että he tekevät jotakin ja saavat jotakin aikaiseksi.

Mikä meidät panee tekemään jotakin?

Aikuiset eivät näytä enää tietävän. Olisi paljon parempi, jos mainokset jäisivät useammin näkemättä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty