Bisnestarinoita 104

Bisnestarinoita 104

Viisastelua

Viimeiset vuodet meillä on ollut vt. toimarin kanssa aina sama vääntö. Se, että ajattelen liikaa & että juttuni ovat liian monimutkaisia. Ne eivät myy. Siis minä kyllä myyn mutta juttuni eivät. Toimeliaana naisena vt. teki asialle lopulta jotakin. Eli lapioi paikalle konsultin, alan gurun, joka ei turhaan poistu konkretian äärestä.

-Ei nämä jutut ole sen monimutkaisempia kuin Barbien reidet.

Ainakin hänen avauslauseensa oli melko epäortodoksinen. Äijä oli parhaat päivänsä nähnyt mutta lukujen valossa teki ihan tyydyttävää bisnestä. Joku stailisti saattaisi kyllä huomauttaa pikkutakin ikiaikaisesta mohairkuosista, 70-luvun demarikampauksesta, ja joku neuropsykologi ehkä epäilisi varhaista dungeonia, mutta mitäs näistä. Ihmisyyden alkuerissä konsulttikin on vaan ihminen. Joten suoraan asiaan.

-Tiesitkö, että työpaikan onnellisuuteen voi johtaa monta erilaista reittiä?

-En.

-Tiedätkö, miksi et tiennyt? hän kallisti päätään ja yritti näyttää fiksummalta.

-En. (jatkuuko tätä vielä kauan?)

-Siksi, ettet osaa ajatella itsestään selvyyksillä! Ihmiset eivät todellakaan kaipaa hämmentäviä ajatuksia. Eivätkä monimutkaisia. Eivät yhtäkään sellaista, jotka pakottaisivat heidät ajattelemaan. Ihmiset eivät pidä pakottamisesta! Ihmiset pitävät siitä, että saavat olla rauhassa, jatkaa elämäänsä, ajatella vasta kun on pakko. Ymmärrätkö?

-Tietenkin! Yritin toiveikkaana saada ääneeni innostusta, koska henkeni oli salpautua hänen isällisen ja holhoavan äänensävynsä ikävästä hajusta.

-Eli koko homman clue on 95% vanhaa ja sitten ehkä ihan vähän jotakin vanhalta, tutulta ja turvalliselta tuntuvaa kierrätystä. Tämä koskee erityisesti bloggaamista, twitteröintiä ja tietenkin kiinouttailua, sanoi hän ja tuntui olevan kova poika konkretisoimaan kaikkea sormillaan.

Aloinko nähdä valon? En oikeastaan.

Katselin ikäiseni konsulttisedän kevyesti väpättävää ylähuulta ja mietin, mikä tämän tilanteen ulospääsy on. Siksi yritin keskittyä sellaiseen vakavaan kysymykseen kuten ”Voiko ilmastonmuutos iskeä minuun siinäkin tapauksessa etten usko siihen?”.

-Ajattele vaikka lausetta ”Onnellisuus on tarttuvaa ja se leviää parhaimmillaan koko organisaatioon”.

-Mieluummin en.

-Jaa, kuulostaako lause sinusta itsestään selvältä?

-Kuulostaa kyllä!

-Tajuatko nyt? Siltä sen pitääkin kuulostaa! Juuri sitä ihmiset kaipaavat. Mitä itsestään selvempi, sitä vähemmän tarvitsee ajatella. Siksi sinäkään et halua ajatella sitä! Koska sitä ei tarvitse ajatella! Hän oli todella innoissaan omasta äänestään.

Nyt ymmärsin, mihin

  • Tuo kutale pyrki
  • Hänen menestyksensä perustui
  • Maailma on tuollaisten tyyppien myötä menossa.

Se ei ilahduttanut minua. Vielä vähemmän kuin tuon köyhän miehen mattinykäsnaama.

-Tiesitkö muuten, että ”Onnelliset työntekijät kykenevät ottamaan hallittuja riskejä”.

-En.

-Siinä näet. Tarvitset vielä paljon harjoittelua. Muista, että ”Onnelliset työntekijät tekevät työtä mielellään yhteisen edun hyväksi, ovat sitoutuneita omaan organisaatioonsa sekä panostavat hyvään ryhmähenkeen, joka on elintärkeä edellytys organisaation menestymiseen.”

-Kiitos tästä kaikesta! yritin olla sarkastinen vaikka tiesin sen turhaksi.

-Älä minua kiitä vaan organisaatiota. Sillä: ”Luottamus on kaiken toiminnan perusta”.

Ei kai siinä. Harjoittelemaan vaan. Itse-lobotomiaa ja Barbiella leikkimistä. Kun astuin ulos ikuisuuksiin jatkuvalle käytävälle, olisin voinut purra pakasteseitä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 103

Bisnestarinoita 103

Poliittista peliä

Onneksi vt. toimarilla oli oikeita & toimivia suhteita, muihinkin kuin kasveihin. X-puolueen kansanedustaja oli hänen kaverinsa, sieltä lukiosta.

Olimme pulassa. Robotit, ne tulevat. Mutta oliko herralla poliitikolla jotain sellaista sanottavaa, mitä emme jo tienneet ja/tai mistä joutuisimme kiihdyksiin?

Jälkiteollinen työ on omaksunut monia poliittiselle toiminnalle ominaisia piirteitä. Tuotannolliset ja taloudelliset päätökset määrittyvät ennen kaikkea moraalisiksi päätöksiksi. Olemme matkalla kohti politiikan ja työn fuusiota, hän pudotteli verkkaisesti kuin vanhempi valtiomies. Mitä hän itse asiassa olikin. Puhetta katkeamattomana virtana.

– Politiikka edustaa dogmaattisempaa ja jäykempää ajattelun liikettä kuin työn maailma.

Teollinen työ oli tuotantoväline- ja tuotekeskeistä. Uuden työn tuotantovälineet eivät ole koneita vaan kielellis-kognitiivisia käytäntöjä. Toiminta ei tuota enää perinteistä tuotetta. Uuden työn tuote on ongelman kuvaus – ongelman ratkaisu prosessi. Toiminnan päämäärä on toiminnassa itsessään. Suhde toisiin ei ole toisarvoista tai välineellistä vaan oleellinen, itseisarvoinen työn perusta. Keskeinen kompetenssi on kyky kohdata yhdessä mahdollinen ja ennakoimaton ja kyky aloittaa yhdessä jotain uutta, hän jatkoi vielä ja katsoi meitä kysyvästi.

Olin yrittänyt välillä vilkuilla vt:n suuntaan, mutta hän oli aivan lumoissa. Minä en. Kaipasin puheen lisäksi tekoja. Ehdottomasti.

– Niin, muutoksen vauhti näyttää vain lisääntyvän robotisaation ja algoritmien ansiosta…, yritin viedä keskustelua meidän varsinaisen ongelman suuntaan.

– Normaali työyhteisön kanssakäyminen luo uusia ideoita ja sellaista työnjälkeä, johon kone, algoritmi tai pelkästään etätyötä tekevä työpaikka ei vielä kykene. Ihmisten tarve kohdata muita ihmisiä ei katoa mihinkään. Yhä useampi työsuorite ostetaan verkostojen kautta, oman yrityksen ulkopuolelta. Teidänkin pitää tunnistaa sieltä freelancereiden verkostoista juuri ne parhaat kyvyt erilaisiin tehtäviin eli osaamista tulee ostaa ulkopuolelta aiempaa enemmän.

– Entäs ne robotit? vt:kin havahtui Narniastaan.

– Niin, robotit, algoritmit ja työn automatisoituminen. Vahvoilla ovat ne tekijät ja yritykset, jotka osaavat sopivalla tavalla yhdistää koneen ja ihmisen parasta osaamista – aivan kuten tähänkin saakka. Erona on se, että yhä useampi niin sanottu valkokaulustyöläinen joutuu miettimään robotisaation vaikutuksia työhönsä. Tuottavuus lisääntyy, kun vähemmällä koulutuksella voidaan tehdä vaativampia asioita.

Tunsin kevyen kuristusotteen valkokauluksessani, mutta en välittänyt.

Tulta päin, me tulipalojen sammuttajat!

– Mutta käytännössä tämä tarkoittaa elintason laskua? kysyin.

– Kyllä, aluksi, kuten kävi teollisen vallankumouksen ensivaiheen jälkeen. Mutta pitkällä aikavälillä uudet työtavat luovat ennennäkemätöntä vaurautta. Ja aivan kuten silloinkin, koneet kasvavat vahvemmiksi ja nopeammiksi.

– Mutta toiveena on sisäisen elintason nousu? vt. oli yllättäen kartalla.

– Niin sen voi sanoa. Kyllä ihmiset ja heidän erilaisuutensa ovat edelleen tärkeitä asioita yrityksen menestymiselle. Heterogeeninen porukka synnyttää tutkitusti enemmän uusia ideoita. Empatia, motivointi, eettiset ja moraaliset pohdinnat. On vielä paljon asioita, joihin kone ei kykene, muotoili kansantribuuni ja katsoi kelloaan.

Lopputapaaminen oli säälittävää jaarittelua. Vt. pääsi nuoleskelemaan huomattavasti paremmin menestynyttä kaveriaan oikein kunnolla. Minä loin jo visioita siitä, kuinka me heterot saamme parhaat ideat ja niiden avulla pidämme ja mahdollisesti kasvatamme valta-asemaamme. Kuten setä tuossa juuri sanoi, ei tämä vielä ole ohi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty